Kertoako sukupuolitaudista?
Tosissani mietin. Keväällä todettiin kondylooma ja aloitettiin heti hoito. Kaksi kertaa hoidin eikä niitä ole sen jälkeen näkynyt. Lääkäri sanoi, että voi harrastaa seksiä ilman kondomia tartuttamatta kumppania, silloin kun syyliä ei ole. Muulloin kondomi riittää. Jäin tätä pohtimaan, koska joillakin kondylooma on itse tietämättään tai peräti usealla valtaosa väestöstä kun sen jonkin muodon jossain vaiheessa elämää sairastaa(kondyloomaa voi olla kohdunsuun luona siitä koskaan tietämättä).
Kävin papassa, olen käynyt ennen toteamistakin ja papa on ollut aina puhdas (eli itsellä ei sitä kaiken tutkimusten mukaan sisältäni löydy), kuten nytkin oli. Kaikki testit mitä sukupuolitauteihin tulee on aina olleet puhtaat. En myöskään ymmärrä miten itse sain tartunnan, koska olen aina ollut hyvin tarkka mitä seksin harrastamiseen tulee. Irtosuhteita en harrasta.
Tuntuu vaan jotenkin hölmöltä ilmoittaa mahdolliselle tulevalle kumppanille(vaikka käyttäisi kondomia) asiasta kun mitään ei ole enään.
Jos minulta olisi jäänyt ne 3 syylää huomaamatta niin en mistään voisi tietää edes sairastaneeni sitä, kuten niin monelle tapahtuu.
Itse en ole koskaan suostunut seksiin ennen kuin testeissä on käyty ja kaikki seksisuhteeni ovat olleet seurustelusuhteita, tosin ei niitä tarvitse kahden käden sormilla laskea. Se ei kuitenkaan riittänyt suojaamaan minua täysin ja tuskin tulevaa kumppaniakaan, vaikka olisi toiminut samoin ennen minua. Kuinka moni tuntisi velvollisuudekseen ilmoittaa jostakin epävarmasta, että ehkä saattaa olla jotain puhtaista testeistä huolimatta.
Kommentit (31)
Ei lääkärit tiedä muuta kuin mitä lääkrikirjassa lukee. Oma kokemukseni on, ettei kaikki mene aina niin, kuin mitä kirjassa lukee.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 11:24"]No, itselläni on herpes, jonka sain 18-v. Minulla on ollut kuukausien tai vuosien suhteita, mutta kukaan mies, paitsi yksi alussa, ei ole tartuntaa saanut. Ehkä, koska tunnen ihan hyvin, milloin herpes on tuloillaan, enkä harrasta seksiä silloin. Se, johon tarttui, oli hyvin pian ensitartunnan jälkeen (ekana vuonna), kun en niin mitättömiä oireita huomannut tai ymmärtänyt niiden olevan samoja, kuin ensioireet, jotka ovat paljon rajummat. Ensioireiden jälkeen kävin lääkärissä, mutta sitä ei voitu selvittää silloin, kun rakkulat oli jo puhjennut. Kukaan ei siihen aikaan verikokeista puhunut. Huom! Tunnen entiset poikaystäväni yhä, eikä heidän kumppaninsakaan ole tartuntaa saanut.
Eikö kondyloomassakin vaarattomampi versio ole juuri tuo, jossa on syylät, kuin se "oireeton" versio? Kun puhutaan oireettoman herpeksenkin tarttumisesta, niin silloinhan ei voi tietää, milloin virus on aktiivinen ja milloin passiivinen, kun ei ole oireita. Itselläni taas on nykyisin itse tuntemani oireet, enkä ole 20 vuoteen ketään tartuttanut.
Kondylooman olen jostain lukenut poistuvan kehosta 7 vuodessa. Jos kondylooma kuten herpeskin on niin yleinen kuin väitetään, niin miksei asiasta voisi kertoa? Tuskin vakavissaan oleva mies niin pelkuri on. Herpeksenkin saa lysiinin avulla pidettyä passiivisena todella hyvin.
[/quote]
Voihan näillä aiem.kumppaneillasi olla se herpes, oireettomana. Ja tartuttavat sitä sitten eteen päin...
Verikokeellahan asian saa selville, veren vasta~ainetestillä. Se ettei ole oireita ei tarkoita sitä etteikö virus tai viruksia olisi kehossa
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 10:48"]Miksikä kutsut aikaa kun saat tartunnan, mutta se ei ole vielä puhjennut?
"Oireeton kantaminen ei ole sama asia kuin itämisaika."
[/quote]
Minulla on herpesvirus kehossani, ns.sairastan herpestä. Voi olla etten koskaan oireile, mutta virus minulla on ja näin ollen olen kantajuuden lisäksi mahd.tartuttajakin. Itselläni näin onkin, vast.ainetestissä löytyi 12 v sitten ykköstyypin virus, koskaan se ei ole oireilut.
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="20.09.2014 klo 11:24"]No, itselläni on herpes, jonka sain 18-v. Minulla on ollut kuukausien tai vuosien suhteita, mutta kukaan mies, paitsi yksi alussa, ei ole tartuntaa saanut. Ehkä, koska tunnen ihan hyvin, milloin herpes on tuloillaan, enkä harrasta seksiä silloin. Se, johon tarttui, oli hyvin pian ensitartunnan jälkeen (ekana vuonna), kun en niin mitättömiä oireita huomannut tai ymmärtänyt niiden olevan samoja, kuin ensioireet, jotka ovat paljon rajummat. Ensioireiden jälkeen kävin lääkärissä, mutta sitä ei voitu selvittää silloin, kun rakkulat oli jo puhjennut. Kukaan ei siihen aikaan verikokeista puhunut. Huom! Tunnen entiset poikaystäväni yhä, eikä heidän kumppaninsakaan ole tartuntaa saanut. Eikö kondyloomassakin vaarattomampi versio ole juuri tuo, jossa on syylät, kuin se "oireeton" versio? Kun puhutaan oireettoman herpeksenkin tarttumisesta, niin silloinhan ei voi tietää, milloin virus on aktiivinen ja milloin passiivinen, kun ei ole oireita. Itselläni taas on nykyisin itse tuntemani oireet, enkä ole 20 vuoteen ketään tartuttanut. Kondylooman olen jostain lukenut poistuvan kehosta 7 vuodessa. Jos kondylooma kuten herpeskin on niin yleinen kuin väitetään, niin miksei asiasta voisi kertoa? Tuskin vakavissaan oleva mies niin pelkuri on. Herpeksenkin saa lysiinin avulla pidettyä passiivisena todella hyvin. [/quote] Voihan näillä aiem.kumppaneillasi olla se herpes, oireettomana. Ja tartuttavat sitä sitten eteen päin... Verikokeellahan asian saa selville, veren vasta~ainetestillä. Se ettei ole oireita ei tarkoita sitä etteikö virus tai viruksia olisi kehossa
[/quote]
Herpes kuten muutkin tarttuu naisille helpommin kuin miehille. Täten en naisena usko tartuttaneeni sitä kenellekään, koska olen ollut viruksen ollessa aktiivisena vain kerran sängyssä miehen kanssa. Hän sai sen heti siitä. Oireet kahden kuukauden kuluessa. Tätä ei ole tapahtunut koskaan sen jälkeen kenenkään miehen kanssa. Miehet ovat ihan itse suostuneet kondoomittomaan seksiin. Silloin 90-luvun alussa oli vallalla käsitys, ettei se tartu kuin oireellisena, ja sen mukaan elin.
Miksi vain se yksi olisi saanut oireita, jonka kanssa olin tajuamattani oireellisena aikana? Luulin oireita silloin joksikin ärsytykseksi, kun hieman kutitti ja iho yhdestä kohtaa aristi. Olisi outoa, että vain hän olisi 20 vuoden aikana saanut oireita. Lisäksi, kuten sanoin, niin olen vuosien mittaan myös tuntenut nämä miehet kaverina, yhden häissäkin olen ollut, ja tavannut kaverin lukuisia tyttöystäviä kautta vuosien. Kukaan ei ole saanut herpestä.
Siksi en usko, että sellaisella, jola on selkeät oireiset ja oireettomat kaudet, tartuntariski olisi suuri. Oman elämäni kokemuksella. Muidenkin vastaavia tarinoita olen lukenut. Ystäväni oli myös monien sairauksien ja allergioiden kanssa elävänä myös oireilevan herpeksen omaava. Hänkään ei tartuttanut sitä huonosta immuniteetistaan huolimatta 10 vuoteen aviomiehelleen. He ovat nyt eronneet ja miehellä uusi vaimo, joka ei ole saanut mitään oireita.
Ei kannata panikoida.
Oireinen Nainen N1 oireettomana kautena sängyssä M1:n kanssa-> 20 vuotta kuluu
Mies M1 ei oireita -> Muita naisia potenssiin 20 -> kellään ei oireita ->
Kuinka suuri todennäköisyys on, että N1 olisi taruttanut M1:een taudin?
Kondyloomassa on suuseksin yhteydessä miehilläkin suusyövän vaara. Ehkä siksi tartunnasta olisi hyvä kertoa. Jos jotain tulee myöhemin, niin tietää, mitä hakea.
No, itselläni on herpes, jonka sain 18-v. Minulla on ollut kuukausien tai vuosien suhteita, mutta kukaan mies, paitsi yksi alussa, ei ole tartuntaa saanut. Ehkä, koska tunnen ihan hyvin, milloin herpes on tuloillaan, enkä harrasta seksiä silloin. Se, johon tarttui, oli hyvin pian ensitartunnan jälkeen (ekana vuonna), kun en niin mitättömiä oireita huomannut tai ymmärtänyt niiden olevan samoja, kuin ensioireet, jotka ovat paljon rajummat. Ensioireiden jälkeen kävin lääkärissä, mutta sitä ei voitu selvittää silloin, kun rakkulat oli jo puhjennut. Kukaan ei siihen aikaan verikokeista puhunut. Huom! Tunnen entiset poikaystäväni yhä, eikä heidän kumppaninsakaan ole tartuntaa saanut.
Eikö kondyloomassakin vaarattomampi versio ole juuri tuo, jossa on syylät, kuin se "oireeton" versio? Kun puhutaan oireettoman herpeksenkin tarttumisesta, niin silloinhan ei voi tietää, milloin virus on aktiivinen ja milloin passiivinen, kun ei ole oireita. Itselläni taas on nykyisin itse tuntemani oireet, enkä ole 20 vuoteen ketään tartuttanut.
Kondylooman olen jostain lukenut poistuvan kehosta 7 vuodessa. Jos kondylooma kuten herpeskin on niin yleinen kuin väitetään, niin miksei asiasta voisi kertoa? Tuskin vakavissaan oleva mies niin pelkuri on. Herpeksenkin saa lysiinin avulla pidettyä passiivisena todella hyvin.