Kuinka usein näette omia vanhempianne?
Päivittäin, viikoittain, kuukausittain vai harvemmin. Jos näette harvemmin kuin kuukausittain, mi on siihen syy?
Kommentit (24)
Kerran vuodessa, nyt korona-aikana ei olla nähty kertaakaan.
Syynä vanhempieni kohtelu, meitä on 2 lasta joista toinen rakkaampi ja mut on vaan jostain syystä hankittu. Minun lapset eivät myöskään kiinnosta vanhempiani. Äitini on aidosti kateellinen saavutuksistani eikä peittele sitä yhtään. Saattaa sanoa ihan kamalia asioita mulle kateuksissaan. Esim. haukkui uuden autoni, hän ei ainakaan ton merkkisellä kehtais ajaa ym.
Kerran kymmenessä vuodessa. Asuvat samassa kaupungissa, isä jo kuollut.
Siskoa haluaisin nähdä mutta hän ei osoita minkäänlaista aloitteellisuutta sellaiseen, joten antaa olla.
Minulle kyllä vastataan aina jos otan yhteyttä jollain tavalla ja hyvääpäivääkirvesvartta, mutta koskaan minuun ei oteta ensiksi yhteyttä. Jos en itse ole aloitteellinen, niin seuraa täysi hiljaisuus vuodesta toiseen.
En asu suomessa kiitos koronan en ole nähnyt rakkaitani 2 vuoteen😢
Onneks on Skype ❤️
Aika harvoin nähdään, välimatkaa noin 30 kilometriä. Soitellaan sitten useammin.
2-4 kertaa kuukaudessa. Välimatkaa noin 50 kilometriä.
Ei olla nähty kolmeen vuoteen. Välimatkaa n. 5 kilsaa.
Koska korona, eikä rokotuksia, pari x vuodessa, kun koronatilanne sallii.
Ehkä kerran vuodessa. Välimatkaa 700km, mutta ei se ole este. Ei olla kovinkaan läheisiä ja vähän samaa kuin joku yllä sanoi. En ole kovinkaan tärkeä vanhemmilleni, siskoni on se hartaasti toivottu lapsi ja minä vain olen.
En ole nähnyt vuosiin ollenkaan. Olen kasvanut erilleen kontrolloivasta ilmapiiristä ja omat elämänvalintani olivat heille liikaa.
Ehkä kerran pari vuodessa. Asun Reilun 500 kmn päässä lapsuudenperheestäni. Vanhemmillani on niin kiire, etteivät ehdi täällä perheeni luona käymään.
Ovat riskiryhmäläisiä, joten ennen koronaa. Puhelimessa on toki kuulumisia vaihdettu viimeksi eilen.
Kerran tai pari vuodessa. En näe syytä tavata sen useammin.
Pari kertaa vuodessa, mutta sitten kerralla onkin pidempi näkeminen. Asun itse eteläisessä Suomessa ja vanhempani Lapissa eli välimatkan vuoksi ei ihan normaalina viikonloppuna viitsi lähteä käymään vaan vierailut rajoittuu pidemmille lomille.
Muutaman kerran kuukaudessa.
Viimeksi puolitoista vuotta sitten. En jaksa isäni narsistisia raivokohtauksia enää.
Viikoittain nähdään.