Lue keskustelun säännöt.
Uskonnonvapautta loukataan
18.09.2014 |
Olen lestadiolaisäiti. Elämääni ja henkistä jaksamista on kuormittanut viimeaikoina erityisen paljon vihapuheet meitä uskovaisia vastaan. Jotkut meistä on yrittäneet puolustautua, mutta heitä vastaan on heti kovin sanoin ja sankoin joukoin hyökätty. Olemme ihan tavallisia ihmisiä. Väsymme, uuvumme, epäonnistumme. Joudumme joskus turvautumaan lastensuojeluun, perheneuvolaan, ammattiauttajiin, jopa turvakotiin. Koemme samoja tunteita kuin muutkin ihmiset. Ääretöntä rakkautta, iloa, epätoivoa, surua, häpeää ja epäilystä Ym. Elämme osana yhteiskuntaa, olemme rakentamassa hyvinvointia omalta pieneltä osaltamme. Meitä voi olla työkaverinasi, lastesi opettajina, poliisina, lääkrinä, juristina ihan kaikissa yhteiskuntaluokissa. Elämäämme ei ohjaa " Oulun mustat miehet" vaan omatunto. Pyrimme huolehtimaan perheistämme ja toivomme lapsillemme parasta. Emme ole yli seksuaalisia, eikä elämän tarkoitus ole tuottaa mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Uskovaiset vanhemmat ajattelevat elämän olevan kallis lahja ja siksi lapset halutaan ottaa vastaan. Tätä on ruodittu niin paljon, että siitä ei sen enempää. Haluan vain herättää teitä miettimään sitä, että kun niin kovasti säälitte äitejä, ettekö ymmärrä miten kovasti julkinen arvostelu vaikeuttaa äitien elämää ja luo vl-äidistä vain masentuneen, ahdistuneen, alistetun ja säälittävän raukan. Onko näin, että monet pahat asiat joita tapahtuu kaikissa väestöryhmissä, onkin sitten vain ja ainoastaan vl-perheiden ongelmia jos niitä sattuu myös vl-perheissä? Pelkään, että perheiden pahoinvointi lisääntyy kovasti, koska avunhakemisen kynnys on korkea tällaisen julkisuuden vuoksi. Äidit eivät saa enää tuntea iloa lapsistaan, uskaltaako enää neuvolaankaan mennä? Suuri osa palstalla kävijöistä on äitejä. Esitän kysymyksen, käsi sydämelle...Sinä yhden, kahden tai kolmen lapsen äiti. Etkö koskaan ole väsynyt? Eikö kukaan tuttavapiirissäsi ole ollut uupunu, masentunut? Onko elämä aina ollut helppoa vain sen vuoksi, että olet itse päättänyt montako lasta saat? Tunnetko henkilökohtaisesti ketään lestadiolaista, vai perustatko näkemyksesi netti ja sanomalehti kirjoituksiin?
Kommentit (3)
Joo, nää on hankalia asioita kun aina löytyy epäkohtia puolustumaan joku. Joku joka on tyytyväinen vaikka siihen ettei naiset saa äänestää ja kokee että häntä vainotaan kun ei anneta rauhassa elää miehen alamaisena niinkuin Raamattu käskee ja niinkuin hänelle hyvin sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Relaa, en mä ainakaan tuomitse. Jokainen elää kohdaltaan ja usko Jeesukseen on elämän tärkein asia ja lapset ovat ihania lahjoja. Jos koette, että ette halua ehkäistä ja olette valmiit saaman useampiakin lapsia, se on ihan teidän valintanne. Mun isoaidillä oli 10 lasta ja hän eli iloisena ja terveenä yli yhdeksänkymppiseksi asti. Eikä ollut lesta.
"Sinä yhden, kahden tai kolmen lapsen äiti. Etkö koskaan ole väsynyt? Eikö kukaan tuttavapiirissäsi ole ollut uupunu, masentunut? Onko elämä aina ollut helppoa vain sen vuoksi, että olet itse päättänyt montako lasta saat?"
No ei toki ole helppoa aina, mutta ihan varmasti paljon helpompaa näin kahden äitinä kuin jos niitä lapsia olisi vaikka 5-10.
Itse asiassa minä olen varma, etten jaksaisi ollenkaan hyvin monilapsista perhettä ja sen arjen pyörittämistä, enkä halua edes kuluttaa älyllistä ja muuta kapasiteettiani kyökki- ja kodinhoito-orjana mihin suurperhe pakottaisi, vaan mieluummin olen töissä älyllisesti haastavissa hommissa joiden vastapainoksi perhearki on ihan jees.
Nostan siis hattua kyllä kaikille suurperheen äideille kun jaksavat, itse en jaksaisi. Mutta olen kyllä onnellinen että en kuulu uskontoon jossa minun käytännössä olisi pakko jaksaa tai uupua mielisairaaksi tai hengiltä yrittäessäni, koska uskonto ei sallisi ehkäisyä... Luultavasti olisin jäänyt tietoisesti vanhaksipiiaksi, jos olisin kulttuurissa tai uskonnossa jossa naimisissa olevan naisen osa on pakolla suurperhe.