Lue keskustelun säännöt.
Onko joku sopeutunut parisuhteeseen, jossa on hyvin tiukat "rajat" kaikelle parisuhteen ulkopuoliselle tekemiselle?
21.08.2021 |
Tarjoitan todennäköisimmin epävarmuudesta kumpuavaa mustasukkaisuutta, jonka vuoksi toinen osapuoli haluaa viettää kaiken mahdollisen vapaa-ajan tiiviisti toisen kanssa. Esimerkiksi kavereiden näkeminen kaljalla tai kahvilla on ei-hyväksyttävää, missään tapauksessa puoliso ei voi lähteä ystäviensä kanssa matkalle. Vaikka illaksi ei olisi suunniteltu mitään yhteistä tekemistä, ei silti ole ok lähteä yksinään esimerkiksi vaateostoksille.
Elääkö joku tänä päivänä näin?
Kommentit (49)
Minun asuntooni ei tuollainen otus kyllä pääse edes ulko-ovesta sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat olla onnellinen, jätä sairaalloisen omistava mustasukkainen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me elämme vähän noin. Yhdessä ollaan koko ajan. Matkalle ei todellakaan lähdetä kavereiden kanssa, vaan yhdessä. Kyllä nyt saa mennä johonkin yksinkin, mutta meitä ei kiinnosta. Ei tässä ole ketään kahlittu, me vaan ollaan niin kiinni kasvaneet. Voisihan tietysti tulla mustasukkaisuuden tunteita, jos toinen yhtäkkiä alkaisi mennä yksikseen. Muutos kun olisi iso siihen nähden miten on ennen toimittu. Pitkään on oltu yhdessä, eikä tässä ketään ole alistetussa asemassa. Monen on varmaan vaikea sulattaa tällaosta suhdetta, kun ei kovin monelle sovi. Mutta tämä on meidän tapamme, ja ollaan onnellisia, että on löytynyt samanlainen kumppani. Meitä ei kiinnosta muiden mielipiteet, tai sairaaksi haukkumiset.
Kauanko olette olleet yhdessä? Millaista työtä teette? Olen aloittaja ja avasin keskustelun siksi, että jopa itsenäinen työni vaihtuvine aikatauluineen aiheuttaa jatkuvia ongelmia.Työni luonteen vuoksi olen sidottu joustavuuteen eli aikatauluni saattavat heittää alkujaan ennakoidusta tunneillakin. Ei ole mikään kellokorttityö joskin näkyy palkassa.
Yli 20v yhdessä. Kumpikaan ei ole työelämässä. Lapset on jo isoja. Nuoresta asti oltu kimpassa. Töitäkin on tehty, ja tietysti silloin oltu erillään. Omakotitalo maalla, joka jo maksettu. Nyt vaan elellään yhdessä. Hassua sekin, että vaikka yhdessä ollaan 24/7, niin ei juurikaan riidellä, eikä toisen naama ole alkanut ärsyttämään. Ja jos nyt joku haluaa tietää makuuhuonejutuista, niin joka päivä. Vieläkin. Ehkä se on meidän pitkän suhteemme"salaisuus". En tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siihen alkaa tulla kyselyjä miksi tervehdit tuota tai tätä työkaveria, myyjää, tuttavaa, ja epäilyä, että menet sen kanssa jonnekin. Tarpeetonta mustasukkaisuutta ei voi selittää hyväksi asiaksi millään epävarmuudella tms. Se tuhoaa lämpimät tunteet toista kohtaan ja yhdessöäolosta muodostuu ahdistava velvollisuus ja taakka.
Niinpä ja usein kuvaan tulee mukaan väkivalta jos muuten ei toista saa alistettua.
Valitettavasti kontrolloija osoittautuu usein narsistiksi, joka kyllä itse katsoo olevansa vapaa kulkemaan miten haluaa. Exä oli tällainen uhria esittävä, joka kitisti suunnilleen itkua, että kun hän ei uskalla luottaa ja joutuu aina epäilemään. Mikään järkipuhe, että tunnethan sinä minut ja voit varmasti luottaa, ei auttanut, vaan se sama länkytys salaa tavattavista panokavereista toistui aina vain. Pakko oli lopettaa suhde ja se oli hyvä päätös, vaikka jättikin jonkinlaiset arvet siitä, että pidettiin niin arvottomana ja epäluotettavana, vaikka itse uskoi ja toivoi hyvää suhdetta.
Tämähän minua mietityttää. Mutta kun en ole tällaiseen aiemmin törmännyt, on vaikeaa tehdä varmoja päätelmiä. Tavallaan ihanaa, että toinen pitää tärkeänä. Mutta sitten en voi olla ajattelamatta sitä, että en suinkaan ole ensimmäinen kumppani hänen elämässään. Miten muka olisi mahdollista, että aiemmat suhteet ovat päättyneet rumasti ja juuri minun kanssani olisi hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me elämme vähän noin. Yhdessä ollaan koko ajan. Matkalle ei todellakaan lähdetä kavereiden kanssa, vaan yhdessä. Kyllä nyt saa mennä johonkin yksinkin, mutta meitä ei kiinnosta. Ei tässä ole ketään kahlittu, me vaan ollaan niin kiinni kasvaneet. Voisihan tietysti tulla mustasukkaisuuden tunteita, jos toinen yhtäkkiä alkaisi mennä yksikseen. Muutos kun olisi iso siihen nähden miten on ennen toimittu. Pitkään on oltu yhdessä, eikä tässä ketään ole alistetussa asemassa. Monen on varmaan vaikea sulattaa tällaosta suhdetta, kun ei kovin monelle sovi. Mutta tämä on meidän tapamme, ja ollaan onnellisia, että on löytynyt samanlainen kumppani. Meitä ei kiinnosta muiden mielipiteet, tai sairaaksi haukkumiset.
Kauanko olette olleet yhdessä? Millaista työtä teette? Olen aloittaja ja avasin keskustelun siksi, että jopa itsenäinen työni vaihtuvine aikatauluineen aiheuttaa jatkuvia ongelmia.Työni luonteen vuoksi olen sidottu joustavuuteen eli aikatauluni saattavat heittää alkujaan ennakoidusta tunneillakin. Ei ole mikään kellokorttityö joskin näkyy palkassa.
Yli 20v yhdessä. Kumpikaan ei ole työelämässä. Lapset on jo isoja. Nuoresta asti oltu kimpassa. Töitäkin on tehty, ja tietysti silloin oltu erillään. Omakotitalo maalla, joka jo maksettu. Nyt vaan elellään yhdessä. Hassua sekin, että vaikka yhdessä ollaan 24/7, niin ei juurikaan riidellä, eikä toisen naama ole alkanut ärsyttämään. Ja jos nyt joku haluaa tietää makuuhuonejutuista, niin joka päivä. Vieläkin. Ehkä se on meidän pitkän suhteemme"salaisuus". En tiedä.
Entä, jos toinen olisikin työelämässä? Saisiko mennä työmatkoille? Saisiko nähdä lounaalla työkaveriaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei kumpikaan halua käydä juopottelemassa tai matkoilla kavereiden kanssa.
Ei meilläkään, mutta silti mennään ja tullaan oman mielen mukaan. Miksi pitäisi joko juopotella tai matkustella tai sitten olla kahlehdittuna kotiin?
Minulla on jopa ollut samanikäinen, miespuolinen kämppis nuorempana. Asuttiin toista vuotta yhdessä. Poikaystävä vähän mutisi, mutta ei sen enempää. Olen kyllä sanonut menoistani miehelle ja välillä kysynyt haluaako tulla mukaan, mutta lupia en ole kysellyt. Olisi ihan kauhea tuollainen parisuhde, jossa toinen kyttää koko ajan.
Oma äiti oli kyttääjä, ei edes vessaan saanut mennä ilman luvan kysymystä. Vieläkin puistattaa lapsuusvuodet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä siihen alkaa tulla kyselyjä miksi tervehdit tuota tai tätä työkaveria, myyjää, tuttavaa, ja epäilyä, että menet sen kanssa jonnekin. Tarpeetonta mustasukkaisuutta ei voi selittää hyväksi asiaksi millään epävarmuudella tms. Se tuhoaa lämpimät tunteet toista kohtaan ja yhdessöäolosta muodostuu ahdistava velvollisuus ja taakka.
Niinpä ja usein kuvaan tulee mukaan väkivalta jos muuten ei toista saa alistettua.
Valitettavasti kontrolloija osoittautuu usein narsistiksi, joka kyllä itse katsoo olevansa vapaa kulkemaan miten haluaa. Exä oli tällainen uhria esittävä, joka kitisti suunnilleen itkua, että kun hän ei uskalla luottaa ja joutuu aina epäilemään. Mikään järkipuhe, että tunnethan sinä minut ja voit varmasti luottaa, ei auttanut, vaan se sama länkytys salaa tavattavista panokavereista toistui aina vain. Pakko oli lopettaa suhde ja se oli hyvä päätös, vaikka jättikin jonkinlaiset arvet siitä, että pidettiin niin arvottomana ja epäluotettavana, vaikka itse uskoi ja toivoi hyvää suhdetta.
Tämähän minua mietityttää. Mutta kun en ole tällaiseen aiemmin törmännyt, on vaikeaa tehdä varmoja päätelmiä. Tavallaan ihanaa, että toinen pitää tärkeänä. Mutta sitten en voi olla ajattelamatta sitä, että en suinkaan ole ensimmäinen kumppani hänen elämässään. Miten muka olisi mahdollista, että aiemmat suhteet ovat päättyneet rumasti ja juuri minun kanssani olisi hyvä?
Pakkohan sinun on olla trolli. Ei kai nyt kukaan enää kuvittele, että tuo on tärkeänä pitämistä? Se on alistamista ja sairasta hallinnan tarvetta. Tuollainen mies ei ole ikinä tyytyväinen. Kun suostut yhteen sääntöön ja rajoitukseen, pian hän keksii uusia.
Ei sellaiseen parisuhteeseen kuulu sopeutua vaan painua kohti uutta ja parempaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Odotahan kun alat kyseenalaistaa hommaa. Yhtäkkiä "unelmien mies" muuttuu painajaiseksi, joka latelee sellaista tekstiä ettet voi todeksi uskoa. Saattaa myös nyrkki vähän heilua. Nämä ovat pohjattoman sairaita yksilöitä ja ainoa oikea rarkaisu on lähteä heti lopullisesti ja katkaista kaikki välit.
Ai kamala, ajatuskin puistattaa!
Me ole me olleet vuosikymmeniä yhdessä ja lapset ovat jo aikuisia. Molemmilla oli nuorena omia ystäviä ja omia harrastuksia, niin myös yhteisiä. Miehellä oli paljon työmatkoja ulkomaille, minä otin sitten omaa lomaa joko yksin tai ystävieni kanssa vastapainoksi. Todellakin käytiin tyttöjen kanssa baareissa ja tanssimassa ja myös ulkomailla. Mies ei niinkään, koska sai siitä tarpeekseen työnsä puitteissa.
Saatoin hyvillä mielin jättää lapset viikoksi miehen kanssa ja lähteä vaikka viikoksi Lontooseen shoppailemaan.
Nytkin olen ollut kohta pari viikkoa yksin Espanjassa ja aion olla moneen otteeseen tämän syksyn aikana ilman miestäni, mutta myös yhdessä hänen kanssaan. Koska minä voin.
Avioliitto voi ja sujuu hyvin ja molemmat viihtyvät yhdessä ja erikseen, ei mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän parisuhde varmasti näyttää osin tuollaiselta vieraiden silmiin sillä en tee mitään ilman miehen "lupaa". Se on kuitenkin meidän juttu johon kuuluu että mies tekee päätökset ja minä alistun hänelle. Tuo kummallekin nautintoa ja siihen kuuluu että asioista on puhuttu paljonkin. Joskus harvoin tulee tilanteita joita en halua ja korvaan sen sitten toisella tavoin.
Suhteen alussa on usein toisen omimista ja täydellistä muun maailman katoamista ympäriltä, eletään rakastuneina tiiviisti yhdessä.
Sitten koittaa aika, että halutaan omaa yksityisyyytä. Jos toinen edelleen liikaa kontrolloi, on edeassä sopeutuminen uusiin sääntöihin, mielipidekiistat ja mahdolliset kiistelyt/riitelyt.
Olet liian kiltti luonne, olin samanlainen. Halusin miellyttää toista ja taipua toisen tahtoon, koska sain sillätavoin huomiota, hyväksyntää jne....
Tämä illuusio särkyi, kun parisuhdetta oli takana 25vuotta....lapsellisuudet oli ohi ja piti seistä omin jaloin....nyt riitelen, enkä miellytä, pidän kiinni omista toiveistani ja mielipiteistäni. Parisuhde sai kolauksen, mutta ei aiheuttanut eroa. Kohta ollaan oltu naimisissa 35-vuotta.
Parisuhteessa molemmat tarvitsevat omaa tilaa ja se täytyy onnistua rakentavasti, ei toista kontrolloiden. Jos vaihtoehto on kontrollointi, niin lopputulos voi olla huono.
Elämä on luottamusta ja erilaisuuden ymmärtämistä. Riitely ei ole huono asia, vaan hyvä, mutta se pitää tehdä rakentavasti, jotta se on hyvä asia, mutta ilman riitelyä suhde jää lapsen tasolle, sillä riitelyä tarvitaan.
Miellyttäminen on mukavaa, sitä voi tehdä myös riitelyn jälkeen. Älä asetu pelkästään miellyttäjän rooliin, sillä se koituu lopulta omaan nilkkaan.
Ap, katso mihin suhde menee, riiteletkö rakentavasti? Uskallatko olllenkaan riidellä? Anna palaa, älä jää pelkästään miellyttämään toista osapuolta.
Kontrollointi kuuluu parisuhteessa vain alkuvaiheeseen, ei enää vuosikymmenten päähän.
No itse en pysyisi sellaisessa liitossa missä mies haluaa tehdä lomamatkansa ja ulkomaanmatkansa ja mökkimatkansa ilman minua.
Mitä tuollaisella suhteella tekee, ei yhtään mitään.
En tarvitse sellaisia kaverisuhteitakaan missä tämä niin kutsuttu ystävä ei halua viettää kanssani aikaa eikä tehdä kanssani mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin tuollaisessa parisuhteessa 3 vuotta jossa mies esim soitti ja tekstaili 5 min välein jos olin näkemässä kavereita. Ja jos jossain sattui olemaan joku mies, esim illanistujaisissa niin jätti mut, en olisi saanut siis olla samassa huoneessa toisten miesten kanssa. Minulla ei saanut olla ylipäänsä hauskaa ilman häntä. Naurettavaa.
Olin nuori ja erittäin epävarma läheisriippuvainen ihminen joten otin aina tämän miehen takas ja itkin perään. Kunnes lopulta tulin järkiini ja lähdin, saman tien kun sen päätöksen lähdöstä tein niin tunsin pelkkää helpotusta ja vapautta siitä ratkaisusta.
Mutta jäljet se jätti ja kadun vieläkin etten lähtenyt heti ensimmäisestä kiristyksestä ja kontrolloinnista.
Neuvoni varmasti arvaat, jos et halua tulla kontrolloiduksi niin lähde. Omaa tilaa ja vapautta arvostavalle ihmiselle tuollainen suhde ei todellakaan sovi, se vain tuhoaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
No itse en pysyisi sellaisessa liitossa missä mies haluaa tehdä lomamatkansa ja ulkomaanmatkansa ja mökkimatkansa ilman minua.
Mitä tuollaisella suhteella tekee, ei yhtään mitään.
En tarvitse sellaisia kaverisuhteitakaan missä tämä niin kutsuttu ystävä ei halua viettää kanssani aikaa eikä tehdä kanssani mitään.
No hei, vedät nyt toiseen ääripäähän. Ehkä näiden kahden ääripään välissä on aika paljon tapoja elää. Ilman että kumpikaan sairaalloisesti kontrolloi toisiaan, mutta kuitenkin eletään ja tehdään asioita yhdessä.
Mitä järkeä aloittaa parisuhde, jossa toisen menemisiä pitää heti rajoittaa?
Ottaa sellaisen puolison, jonka kanssa nuo hommat menevät yksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me elämme vähän noin. Yhdessä ollaan koko ajan. Matkalle ei todellakaan lähdetä kavereiden kanssa, vaan yhdessä. Kyllä nyt saa mennä johonkin yksinkin, mutta meitä ei kiinnosta. Ei tässä ole ketään kahlittu, me vaan ollaan niin kiinni kasvaneet. Voisihan tietysti tulla mustasukkaisuuden tunteita, jos toinen yhtäkkiä alkaisi mennä yksikseen. Muutos kun olisi iso siihen nähden miten on ennen toimittu. Pitkään on oltu yhdessä, eikä tässä ketään ole alistetussa asemassa. Monen on varmaan vaikea sulattaa tällaosta suhdetta, kun ei kovin monelle sovi. Mutta tämä on meidän tapamme, ja ollaan onnellisia, että on löytynyt samanlainen kumppani. Meitä ei kiinnosta muiden mielipiteet, tai sairaaksi haukkumiset.
Kauanko olette olleet yhdessä? Millaista työtä teette? Olen aloittaja ja avasin keskustelun siksi, että jopa itsenäinen työni vaihtuvine aikatauluineen aiheuttaa jatkuvia ongelmia.Työni luonteen vuoksi olen sidottu joustavuuteen eli aikatauluni saattavat heittää alkujaan ennakoidusta tunneillakin. Ei ole mikään kellokorttityö joskin näkyy palkassa.
Yli 20v yhdessä. Kumpikaan ei ole työelämässä. Lapset on jo isoja. Nuoresta asti oltu kimpassa. Töitäkin on tehty, ja tietysti silloin oltu erillään. Omakotitalo maalla, joka jo maksettu. Nyt vaan elellään yhdessä. Hassua sekin, että vaikka yhdessä ollaan 24/7, niin ei juurikaan riidellä, eikä toisen naama ole alkanut ärsyttämään. Ja jos nyt joku haluaa tietää makuuhuonejutuista, niin joka päivä. Vieläkin. Ehkä se on meidän pitkän suhteemme"salaisuus". En tiedä.
Entä, jos toinen olisikin työelämässä? Saisiko mennä työmatkoille? Saisiko nähdä lounaalla työkaveriaan?
Huoh. Ette te nyt meistä mitään kyttääviä narsisteja saa, vaikka kuinka näillä kysymyksillä yrittäisitte. Voihan tähän kaikkia hypoteettisia kysymyksiä heittää, mutta kun sellaista tilannetta jostain työmatkoista, tai lounaista, ei ole missään näköpiirissä meillä. Koulutustason, ja asuinpaikan pitäisi olla ihan erilainen. Eli turha miettiä. Jos tilanne olisikin ollut työrintamalla erilainen, niin kai ne työmatkat pitää hoitaa. Ei meidän tarvitse miettiä mitään mitä jos näin tai noin. Ihan tässä tosielämässäkin on ajateltavaa.
Ai että ei edes kauppaan yksin?
Ei kiitos
Meillä eletään niin. Mies pettää jos lähtee ilman mua johonkin. On alkoholisti ja juo ja sit pettää. Toki siin kunnossa ei ina pysty loppuun asti mut on viettänyt erinäisiä kertoja aikaa eri naisten kanssa. Ne voi päästää siis yksin mihinkään jos haluaa mun kanssa olla kun en halua tulla petetyksi. Sitä myöden en itsekään käy missään ettei sit toisenki tarvii päästä. Sairasta kyllä. Tiedostan itsekin.
En pystyisi olemaan noin heikon ja epävarman miehen kanssa, että hän ei selviytyisi ilman mustasukkaisuusdraamoja tai raivoamisia siitä, että näen kavereitani. Tai joskus käyn jopa kaljalla niiden kanssa. Työmatkojakin on joskus jopa ulkomaille asti ja kyllä minä haluan työni hoitaa.
Voi olla myös narsistin touhua eristää kaikesta muusta tärkeästä, mitä naisella voi olla elämässään hänen lisäksi. Typistää toisen elämänpiirin vain hänen lähelle ja sulkee kuplaansa, minne luo oman sairaan todellisuutensa ja vetää toisen siihen lokaan myös.