Miksei vanhempien vanhenemisesta ja kuolemasta juuri puhuta?

Koska vanhemmat ovat olleet elämässä mukana alusta asti, ei ole helppo kuvitella elämää ilman heitä.

Sellaisilla, joilla on kuollut toinen vanhempi kun on ollut lapsi, on vähän erilainen asenne. Elämän pysyvyys ei ole niin itsestään selvää.

Olet itse tuo 65v. Minua pelottaa iän tuoma lahoaminen. Omassa suvussa dementiaa. Toinen vanhemmistani on ollut hoivakodissa jo 5 vuotta. Miten minun tulee käymään, kun terveys tulee vielä enemmän reistailemaan. Nytkin on ollut ongelmia. Lapset eivät ole kiinnostuneet vaivoistani.

Kenen tahansa kuolemasta voi puhua, ja kannattaakin puhua, sillä verisimmät selkkaukset alkavat läheisen kuoleman jälkeen hautajaisjärjestelyistä ja kuka perii mitäkin. Tosin on hyväksyttävä sekin, että suurin osa ihmisistä ei halua ajatella saati puhua kuolemasta. Asiaa pitää lähestyä kevyesti ja sopivina hetkinä, jolloin toinen vähän kuin huomaamattaan rupattelee kuolemasta, hautajaisistaan yms.

Olen kuopannut riittävän määrän rakkaitani ja mielestäni kuolema on aiheena erittäin kiehtova. Mietin niin omaani kuin muidenkin kuolemaa sekä pohdin ääneen siihen liittyviä asioita, Olen nyt 60 ja teen ahkerasti kuolinsiivousta kodissani. Tavoitteeni on, että jos henkeni vielä jonkun vuoden pihisee pääsen muuttamaan pienellä kuormalla vanhustentaloon tmv.:n

Vanhuuteni olen turvannut säästöillä, jos ne vain riittävät vielä silloin, sekä edunvalvontasopparilla veljentyttöni kanssa. Hän saa periä minut siitä vaivasta.

Nyt kuitenkin elän vielä täysillä sen ajan kuin jaksan. 

 

Helpompi on olla ajattelematta ikäviä asioita ja paeta niitä ajatuksia viihteeseen, viinaan yms.

Voihan siitä puhua. Mutta jos asia ei ole niin akuutti, niin eipä se tule kovin usein mieleen.

Tuli tästä mielen, että n. neljä vuotta sitten jostain syystä ympäriltäni kuoli ihmisiä, nuoriakin, kuin kärpäsiä. Ehkä kymmenen. Omasta lapsuuden perheestänikin kaksi.

Hämmentävää ja surullista aikaa. 😪

Tällä palstalla ei noista paljon puhuta, koska täällä on niin tosi nuorta porukkaa.

Ja useiden kertomsten mukaan, palstalla on vain niitä, joilla on erittäin huonot välit vanhempiinsa.

Suuri osa on yh-lapsia.   Suurella osalla on taustalla kotiväkivaltaa ja juoppoutta.

Eniten täällä haukutaan isää tai äitiä lopummattomasti.

Miten sellaiset ihmiset puhuisivat vanhempiensa kuolemisesta, jotka jo etukäteen ilmoittavat, etteivät edes hautajaisiin mene.

Harvoin täällä on asiallista keskustelua ikääntyvistä vanhemmista. Ja jos on, se on pelkkää itkua ja valitusta, että kun äiti soittaa joka päivä jne, jne.

Olin aivan äimän käkenä, eli hyvin hämmästänyt noin upeasta aloituksesta!

Mulla on keski-ikäisiä kavereita, jotka ovat aivan hysteerisen kiinni vanhemmissaan. Edes ajatus vanhempien kuolemasta saa nämä pois tolaltaan. En käsitä miten koskaan tulevat selviämään tilanteesta. Omat vanhemmat kuolleet jo aikoja sitten.

65-vuotiaaksi selvinneillä kai keskimäärin on vielä elämää jäljellä 20-vuotta. Olemme huomioineet ajan rajallisuuden siten, että vietämme yhä enemmän aikaa yhdessä lähisuvun kesken.

Kyllä siitä silloin alettiin puhua kun sairastuivat molemmat aikanaan vakavasti

Mietin myös sitä syytä puhumattomuudelle, että vanhojen ihmisten kuolema on lopulta hyvin luonnollinen ja väistämätön asia. Onko se niin luonnollista ettei siitä tule puhuttua laajemmin. Ihmisethän puhuvat kyllä vanhempiensa hoitamisesta. Siis he jotka hoitavat iäkkäitä ja huonokuntoisia vanhempiaan. Sen vaiheen luonnollinen jatkumo on vanhempien kuolema ja tuossa vaiheessa se on usein jo jossain määrin myös helpotus. Puolisoni kanssa kyllä puhun vanhempiemme kuolemasta. Hänen äiti on jo kuollut ja isä lähestyy vääjämättä kuolemaa. Itselläni on vielä nuoremmat vanhemmat.

On täällä puhuttu, paljonkin. Omalla kohdalla ongelma on ollut, että vanhemmat eivät missään vaiheessa halunneet edes keskustella, miten he haluavat loppuvuodet elää. Nyt on sitten katastrofin ainekset kasassa.

Täällä kanssa äiti eläkkeellä, isä on jo kuollut.

Ei oikeasti ihan hirvittävästi kiinnosta mitä se nainen tekee.

Missä aiotte asua vanhempien kuoleman jälkeen, pitääkö muuttaa jonnekin? Vaikeuttaako vai helpottaako se elämää, jos muuttaa. Iso vai pieni kaupunki.

Mä kyllä tiedostan että äitini tulee kuolemaan, mutta se ei ole ajankohtaista (toivottavasti ainakaan kun äiti on alle 60v), joten en ole nähnyt syytä siitä erityisesti puhua. Isä on jo kuollut, mutta se ei erityisesti koskettanut kun ei oltu läheisiä.

Kyllä meillä ainakin puhutaan, ihan vanhempien itsensä kanssakin. Kuolema on normaali asia.

Vierailija kirjoitti:

Missä aiotte asua vanhempien kuoleman jälkeen, pitääkö muuttaa jonnekin? Vaikeuttaako vai helpottaako se elämää, jos muuttaa. Iso vai pieni kaupunki.

Minä ainakin asun tässä samassa asunnossa missä nytkin, jos en vaihda asuntoa jossain vaiheessa. Kaupunkia en vaihda. En ihan käsitä, miksi tätä kysyt.

No, itselläni ei olisi asiaan annettavaa, koska en ole isäni kanssa ollut satunnaisia puheluita (ja edellisestä varmaan 10v) lukuunottamatta tekemisissä sen jälkeen, kun täytin 10v ja äitini kuoli 15v sitten 47v iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä aiotte asua vanhempien kuoleman jälkeen, pitääkö muuttaa jonnekin? Vaikeuttaako vai helpottaako se elämää, jos muuttaa. Iso vai pieni kaupunki.

Minä ainakin asun tässä samassa asunnossa missä nytkin, jos en vaihda asuntoa jossain vaiheessa. Kaupunkia en vaihda. En ihan käsitä, miksi tätä kysyt.

Joidenkin elämään se vaikuttaa aika paljon, onko vanhempi kuollut vai elossa. Ei kysymys koske sinua, jos asia ei vaikuta mitenkään.

Ei minulla ole täällä asiasta erityistä keskusteltavaa.

Sen sijaan toivoisin, että isäni oma-aloitteisesti puhuisi elämänsä ehtoosta, mutta ei puhu. Äiti kuoli kuusikymppisenä aivan yllättäen. Luulisi isän tuosta tajunneen, että kuolemaan voisi jotenkin varautua.

Isä on reilusti yli 70 v ja varsinainen hamsteri. Tavaraa on paljon (mm. Autoja, vene, moottoripyörä), sijoitusasuntoja, omakotitalo ja mökki jne. Minusta voisi vähitellen alkaa tyhjennellä varastojaan, myydä harrastusvälineitään (niitä autoja jne.) ja ehkäpä jopa miettiä voiko huolehtia kaikista kiinteistöistään vielä 5 v päästäkin.

Vaikeaa on puhua. Kun vanhempamme olivat jo pitkälti yli 80 v. veljen kanssa kerran yritimme aloittaa keskustelun niin kauheasti suuttuivat ja huusivat, että toivotteko ja kuolemaamme.