Minkälaiset välit teillä on äitinne kanssa?

Ihan ok, enemmän kaverilliset kuin äiti-tytär-tyyliset. Tänä vuonna ollaan nähty kerran, kesällä.

Äidin kanssa ihan hyvät välit. Aikoinaan kun mun lapset oli pieniä, hoiti heitä. Ikää hänellä 75v ja soitellaan kerran viikossa.

Käyn kerran viikossa maksamassa laskut. Tytär menee kerran-kaksi viikossa koulusta mummolle ennen kuin haetaan kotiin. Kotimatka liian pitkä, mummolle alle kilometri koulusta.

Meillä hyvät, mutta joskus tuittuilee. Vallanhaluinen, se näkyy kaikessa.

Huonot. Emme ole tekemisissä. Äitini on hullu vallanhaluinen narsisti.

Asumme samassa keskisuuressa kaupungissa. Äiti kohta kasikymppinen, minä (poika) 40+. Olemme yhteyksissä ehkä kerran tai kaksi viikossa. Monesti pelmahtavat (isän kanssa) meille ilmoittamatta, mikä on tavallaan luonnollista ja ok, koska isäni on tehnyt meillä paljon remppaa (ostimme siis vaimon kanssa lapsuudenkotini). Vaimoa kuvio vähän rassaa, ymmärrettävästi. Myös oma anoppini asuu samassa kaupungissa, mutta hän "ravaa" meillä harvemmin eikä juurikaan ilmoittamatta.

Välini äitiini (ja isääni) ovat omalla tavallaan mutkattomat, mutta samalla vääristyneet. Useimmiten kai vanhempia säästellään eikä haluta huolestuttaa heitä, ja siksi valehdellaan, että juu juu hyvin menee elämässä, älä huoli. 

Minä taas olen aina ollut pessimismiin ja dramatisointiin taipuvainen - provosointiin asti. Joten yleensä lakonisesti totean asioiden olevan vielä paskemmin kuin ovatkaan. Minua ärsyttää tämä tapani, mutta jostain syystä siitä on todella vaikea päästää irti. Huomion hakemistahan ja jonkinlaista kiukutteluahan se on. Tiedän sen olevan lapsellista ja haluaisin vanhempieni voivan mieluummin olla ylpeitä minusta. Kappas! No siinäpä se syy taisikin tulla: huono itsetuntoni! Nolottaa olla tuplamaisteri ja toistuvaisyötön, koska äitini on kunnianhimoinen ja aikaansaava, joskaan ei suoranaisesti vaativa vaan aika ymmärtäväinen ja kannustava. 

Äitini (ja isäni) toki tietävät tämän provosointitaipumukseni, ja monesti vain naurahtavat, että pitihän se arvata jne. Itse asiassa, meillä taitaa olla aika hyvät välit. Äitini on suoraan sanonut, että mieluummin kuulee minun maalailevan piruja kuin vääntävän tekohymyä, koska tietää joka tapauksessa minulla olevan erinäisiä vaikeuksia elämässäni.  

Olemattomat. Äiti on mielenvikainen, ei narsisti mutta epävakaa ja aggressiivinen. Vanhetessaan hänestä on tullut vähän normaalimpi, mutta se ei hyvitä niitä vuosia, jolloin hän pahoinpiteli, alisti ja nöyryytti minua. Emme ole tekemisissä. Asia ei tule paranemaan siinä vaiheessa kun hankin lapsia, sillä he eivät tule koskaan olemaan alle metrin päässä äidistäni. 

Asialliset, joskin tietoisen etäiset

Hyvät välit, 330 km + 2 metriä multaa äidin päällä. 

Aina ollut hyvät välit. Käyn joskus vanhempien luona.

Huonot tai etäiset varmaankin. Äidilleni en ole ollut mitenkään tärkeä.

Olin 13 vuoden ikäinen kun sain ensimmäisen kerran kesätöitä ja tuosta saakka on kotiin pitänyt maksaa ns ruokarahaa joka tilistä. Tyyliin palkka 800 markkaa käteen josta 500 markkaa äidille ruokaraha.

Kotoa muutin 18 vuotiaana. Kotoa en saanut ottaa mukaani mitään (edes omia itse hankkimani omaisuutta) ne piti jättää äidille korvauksena elättämisestä.

Lapsiini ei halunnut ikinä tutustua. Esikoinen syntyi 1990 ja äiti kielsi liikkumasta kaupungilla julkisesti vauvan kanssa, ettei kukaan vain saa tietää hänestä tulleen isoäiti. Toista lasta odottaessani äitini suositteli lapsen antamista adoptoitavaksi rikkaaseen akateemiseen perheeseen.

Nyt muori on ulosotossa elettyään koko työelämänsä ajan yli varojensa. Säännöllisesti vinkuu rahaa, koska ulosoton jälkeen rahaa jää noin 400€/kk elämiseen (asuu siis liian kalliissa asunnossa)

Ei halua muuttaa halvempaan asuntoon, vaan vaatii meiltä lapsilta kompensaatioita rahahuoliinsa.

Sellainen äiti minulla.

Ihan normaalit välit.