Lasteni mummo on unohtanut meidät.

Kyllä joskus käydään, tuntuu vain ettei mummo oikein halua meitä kylään, ja minusta on hieman ahdistavaa käydä lapsuudenkodissani. Mummo ei ikinä kutsu meitä käymään.

ap

No , ehkä vanhempasi ovat hankalia ihmisiä. Minä huomasin vasta 40-vuotiaana, että äitini oli aika pirullinen minua kohtaan , oli ollut lapsuudessakin. Minä olin juuri kuin sinä, aina samaa mieltä, olin sellaiseksi lapsena oppinut. Nyt olen 48v  ja parin vuoden terapian jälkeen alkaa olla oma elämä paremmin hallussa. Äidille soittelen sillointällöin , emme juurikaan näe ja äiti on aina katkera ja valittaa. Lasten kanssa äidilläni ei ole mitään välejä, mutta se on äitini menetys, itse aiheutettu.

Anna olla, hommatkaa muuta tukiverkkoa ja vastavuoroista lastenhoitoapua. Meillä sujui hyvin yhden tuttavaperheen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 10:56"]Siis minulla on myös alle kouluikäisiä lapsia. Todellakin tarvitsisimme joskus apua (meillä ei ole ketään hoitajaa lapsille koskaan, jos vaikka tarvisi käydä hammaslääkärissä tmv, joudumme sumplimaan miehen kanssa että hän tulee töistä kotiin siksi aikaa että minä käyn jos on pakko). Siskon yksi ja ainoa lapsi saa mummon (ja vaarin) kaiken huomion. Ja on mummon hoidossa joka toinen viikko yötä päivää. 

Ei minun mielestäni ihan oikein mene näin. Ja mitenkään emme ole loukanneet tmv. Siitä olen varma. Päinvastoin, olen myös auttanut heitä kun apua ovat tarvinneet.

ap
[/quote]No oletko ymmärtänyt kysyä häneltä apua silloin, kun tarvit?

Minulla on korkea kynnys pyytää apua, varsinkaan äidiltä. Kun tiedän hänen kantansa, ja tiedän senkin (hänet tuntien) että hän ei mielellään tule meille auttamaan, jostain syystä. 

Minua ei ole äiti paljon hoidellut lapsena, olin usein mummolassa jne. Miten hän ei itse ymmärrä ajatella, että tottakai meidänkin perhe tarvitsee mummoa ja vaaria!

ap

Mitäpä jos seuraavan kerran sanot suoraan mummolle terveisiä lähettäessään, että "sanonpa itse terveisesi heille". Minusta voisit myös suoraan kysyä, että oletko nyt ymmärtänyt oikein, ettei mummoa enää kiinnosta sinun lapsesi, koska näin hän jatkuvasti viestii käytöksellään. Entä onko mahdollista luoda suoraan yhteyttä jatkossa vain vaariin? Vai onko isäsi tossun alla? 

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 11:41"]

Ei vaan voi tajuta että edelleen jotkut pitää itsestään selvyytenä, että isovanhempien kuuluu hoitaa lapsenlapsiaan. No ei tarvitse!!!! Itse olet lapsesi hankkinut, joten turha valittaa. Olisit hankkinut vain yhden, jos et useammasta selviä.

[/quote]

Kyllä jokaisella lapsenlapsella on oikeus isovanhempiinsa!!! Jos on lapsia tehnyt, niin varmasti siihen kuuluu myös jossain vaiheessa jonkinlainen kontakti lapsenlapsiin. Isovanhemmuus on tärkeää. Mummun kuolemasta on jo 10 vuotta, mutta vieläkin muistan mummulassa vietetyt hetket. Muistan kinuneeni, että pääsen mummun luo yöksi korttia pelaamaan. Mummu kertoi paljon juttuja omasta koulunkäynnistään 20 -luvulla, kuinka hyvä hän oli matematiikassa yms. Ei tuollaisia muistoja korvaa kymmenenkään vanhempaa. Monen nuoren saattaa olla helpompi puhua vaikeista asioista isovanhemmalle, koska voi olla hankala puhua omalle äidille tai isälle.

Lapsiensa parastahan tässä ap yrittää painottaa... On äärettömän luonnollista, että isovanhemmat edes jossain määrin osallistuvat lastenlastensa kasvattamiseen. En tarkoita sitä, että lapset viikottain olisivat hoidossa, vaan sitä, että kerran kuukaudessa tai kahdessa lapset viettäisivät aikaa isovanhempien kanssa. Isovanhemmat itsekin TAKUULLA tulevat tarvitsemaan OMIEN LASTENSA APUA!!! Nykyinen hoitojärjestelmä on ylikuormitettu ja on vaikea saada hyvää 24/7 hoitopaikkaa. Ainoa turva on silloin omat lapset, jotka auttavat ruoka-ostoksissa, pankkiasioissa yms. TÄTÄ voisivat isovanhemmatkin miettiä, jos lastenlasten kanssa vietetty aika tuntuu kovin nihkeältä.

Totta kai lapsen ensisijainen hoitaja on oma vanhempi, mutta toki tulee elämässä tilanteita (sairastuu ne äidit ja isätkin, vaikka kuinka varoo!!!), että aikuiset vastuulliset ihmiset tarvitsevat apua. Jos on olemassa täyspäinen isovanhempi jossain lähistöllä, niin ei se voi olla synneistä suurin pyytää apua! Miten ihmeessä suomalaisista onkin tullut näin yksilökeskeisiä kusipäitä, jotka tuijottavat vain omaan napaan?? 

Oma äitini aikoinaan oli vähän samanlaisessa tilanteessa. Meitä lapsia oli kolme ja joskus harvoin äiti tarvitsi oman äitinsä apua meidän hoitamisessa. Tampereelta Hyvinkäälle mummon matka junalla edes takaisin maksettiin ja lisäksi palkkaa meidän hoitamisesta, että ylipäätään suostui tulemaan. Isä ja äiti olivat molemmat tuohon aikaan Helsingissä töissä. Äidin siskolla taas yksi lapsi ns. vahingossa ja tämä serkkuni olikin lähes aina mummun luona hoidossa, kun äidin sisko biletti tai oli töissä jossain ulkomailla. Mummu oli joskus äidilleni sanonut, että hänellähän on elättäjä, kun on mies. Tätini puolestaan oli sinkku yh, joten hänelle piti suoda apua ja rahaa niin paljon kuin mahdollista.

Ole ylpeä siitä, että pärjäätte edes joten kuten keskenänne. Se vahvistaa ja lapsetkin tietävät, että omat vanhemmat ovat heitä hoitaneet ja rakastaneet. Jokaisen elämässä on raskaat ja vähemmän raskaat ajat. Jos nyt on enemmän raskasta, kun lapset pieniä, niin siitä se helpottaa jossain vaiheessa. Ehkä joskus sitten itse autatte omia lapsianne heidän lastensa kaitsemisissa vähän tasapuolisemmin. Eikö miehen suvussa ole ketään, joka voisi teitä silloin tällöin auttaa?