Miksi lapsia pienillä ikäeroilla, jos ei jaksa hoitaa?

vähän isommalla ikäerollakin työstä käy. susta vaan tuntuu, että oma ratkaisusi on se " ainoa ja oikea" . sitäpaitsi tosi iso ikäero (esim. yli 7 vuotta) on lapsia kohtaan väärin, koska heille ei ole toisistaan vuosikymmeniin seuraa. sehän olisi äidille se kaikkein helpoin ratkaisu, koska isompi olisi jo koululainen jne. eiköhän oikeasti kaikki lapsia pienellä ikäerolla saaneet ole tehneet sen lähinnä lapsia ajatellen (on toisistaan seuraa). vaikea keksiä itsekkäitä syitä siihen, miksi joku ehdoin tahdoin haluaisi lapset pienellä ikäerolla.

vaikka mies reissaa. Meillä on tukiverkosto todella hyvä, mutta en sitä paljoa tarvitse. Ainut mikä joskus mättää on se, että on miestä ikävä niin lapsilla kuin minullakin.

Toivottavasti sinulla sitten suunnitelma pitää ja saat lapset laskelmiesi mukaan.

tulee nääs kaksoset eikä siinä kysellä jaksaako. Hyvin olen jaksanut.

Jaa-a, onneksi näitä mielipiteitä on monia :)

Ei kai kukaan niitä lapsia toisille lapsille tee, vaan itselleen? Itsekkäistä syistä? Tiedän monia tapauksia, joissa lyhyt ikäero ei ole tuonut lapselle seuraa, vaan ikuisen riitapukarin. Ei se ikäerosta ole kiinni, miten lapsi tulee toimeen sisaruksensa kanssa.



t. ap

ikäeroissa menetetään ne sisarussuhteiden hyödyt. mutta hyvä ap, että olet löytänyt itsellesi sopivan ratkaisun.

koska tämä oli paras tapa saada perheeseen useampi lapsi ja pysyä kuitenkin työmarkkinoilla.



Nyt on lapset hankittu, alkuvuodet hoidettu kotona ja taas olen mukana myös työelämässä.



Itselläni oli viiden vuoden ikäero sisaruksiini ja kyllä se oli ihan KUILU lapsena. Ei me yhdessä leikitty, vaan kukin kavereidensa kanssa.

Eihän lapset saa olla pieniä lapsia kun jo tulee seuraava. Jokaisen lapsen pitäisi saada olla perheen " vauva" muutaman vuoden.



Lyhyellä välillä ei tule todellakaan välttämättä kavereita vaan riitapukareita, niin kuin joku jo totesi. Eikö se ole itsekästä jos mikä, että tehdään seuraava heti, jotta lapset leikkivät sitten kahdestaan (tai kolmistaan)? Onhan maailmassa muitakin lapsia. Valitkoon lapset oman ikäisen ja tasoisen kaverin niistä!

Lapsettomana on helppo suunnitella kaikenlaisia, mutta mitäs sitten kun yhtäkkiä kaikki kaatuu päälle? Ei sitä etukäteen osaa ajatella, miten rankkaa kahden (tai useamman) pienen kanssa voi olla. Joskus jopa sen yhden pienen kanssa.

täällä lausutaan aina ne kuolemattomat totuudet, kuten " jokaisen lapsen pitää saada olla perheen vauva muutaman vuoden" jne. miksi lausua totuuksina omia mielipiteitään? mun lähipiirissäni on useita perheitä, jossa lapset pienillä ikäeroilla ja kaikki lapset ovat ihan tavallisia tasapainoisia sisarustensa kanssa viihtyviä sukupuoleen katsomatta. niiden perusteella en ainakaan menisi sanomaan, että pienessä ikäerossa on jotain vikaa.

Mutta minusta joskus täällä av:lla kysellään näistä pienistä ikäeroista aika useinkin tyyliin " miten olette jaksaneet, kun ikäero pieni" ja sitten kun löytyy totuuden torvia jotka kertovat että hyvin niin ap ilmoittaa, että " hyvä, sitten minäkin ryhdyn pikkukakkosta tekemään kun ensimmäinen on jo 3kk ja on jo niiiiin iso eikä edes tunnu vauvalle" vaikka ap olisikin kertonut hirveistä univeloista, tuen puutteesta, miehen reissuhommista niin av-mamit lupaa, että " Kyllä sitä jaksaa"

tai synnytystiheyttään sen perusteella päätä, mitä av:llä vastataan gallupiin?

Minulla ja siskollani on ikäeroa 1,5 vuotta ja olimme pahimmat tappelukaverit aina aikuisikään saakka. Niin kauan kun olimme kotihoidossa voi olla että meistä oli toisillemme seuraa mutta heti kun menimme päiväkotiin, niin molemmille löytyi omia kavereita. Aika vähän loppujen lopuksi leikimme yhdessä sillä olimme ihan erilaisia ja kummallakin oli oma kaveripiirinsä. Nyt kun olemmem aikuisia niin tulemme paremmin toimeen keskenämme ja vietämme aikaa yhdessä ja kavereitakin on yhteisiä.

toisaalta, eihän sitä tiedä. no, anyway: meillä lapset on suht pienellä ikäerolla ja tosiaan hyvin olen jaksanut. se on niin riippuvaista monestakin asiasta. minä kyllästyn, jos ei ole tekemistä, joten pienellä ikäerolla lapsissa riittää tekemistä. yhden äidin ja yhden isän sylit riittävät kyllä kahdelle pienelle, joten kyllä meillä on molemmat saaneet olla vauvoja! en silti käy kritisoimaan niitä, joilla on isompi ikäero lapsillaan. kukin valitkoon oman tiensä ja perheelleen sopivan vaihtoehdon, jos pystyy (ainahan se luonto ei suo sitä, mitä haluaa). en yleensäkään ymmärrä sitä, että omaa vaihtoehtoa pitää perustella sillä, miten kurjaa muun vaihtoehdon valinneilla on. miksei riitä, että sanoo, miksi itselle oma valinta sopii parhaiten?

Vierailija:

tai synnytystiheyttään sen perusteella päätä, mitä av:llä vastataan gallupiin?

ssä liiku yhtään mitään? Ihan turha siinä on itkeä , että mies on niin kamala, eikä muuttunutkaan kun eka vauva tuli, saa syyttää ihan yhtä paljon itseään, että jää sellaiseen tilanteeseen , ja hommaa itsensä vielä syvemmälle kuseen.

kuin eka, ja miten sitä uupuu eikä jaksakaan vaikka ekan kanssa jaksoi loistavasti? Mistä sitä tietää, ettei saakaan apua lähipiiriltä, vaikka ne on ensin antaneet ihan toisen kuvan?



Mikä sinä olet arvostelemaan toisia?

Tarkoitan vammaisia, sairaita ym lapsia.

pienet ikäerotkin on väärin ja sisarukset kärsii kun uutta vauvaa pukkaa vaikka entinenkin on vielä vaipoissa. Voi hyvänen aika, eläkää ja antakaa toisten elää!

Mutta toi 2,5 on mulle pienen ikäero, jota voin ajatella. Mutta nämä nyt on sellaisia haaveita vaan, aina ei asiat mene niinkuin suunnittelee...