Tunsitko lapsena, ettet ole toivottu ja rakastettu?

Kyllä. Vanhemmat olivat hyvin nuoria saadessaan kaksoset. Äitini oli kasvanut ilman isää, ainoana lapsena ja vaikealla äitisuhteella. Hän halusi sitten teini-iässä oman perheen, mutta ilmeisesti katui sitä muutaman vuoden jälkeen.

Äidin puolelta ei saanut lähes mitään hellyyden tai välittömisen osoituksia ikävuosien 6-16 välillä. Pahimpina aikoina hän ei käytännössä puhunut meille mitään, halusi että pysyisimme poissa hänen silmistään tai sitten sai raivokohtausia. 

Selittävänä tekijänä oli varmaan hänen vaikea sairautensa.

Tiesin olevani toivottu ja rakastettu, mutta en ollut koskaan äidilleni yhtä tärkeä kuin isoveljeni, jota koko suku piti maailman ihmeellisimpänä lapsena. En tosin edelleenkään ymmärrä miksi veljeäni niin ihannoitiin. Mua kohdeltiin siis aina hyvin, isälleni olen ollut ehkä se tärkeämpi, mutta hän ei paljon tunteitaan osoittanut. En ole varsinaisesti jäänyt mitään paitsi, mutta olen jäänyt veljeni varjoon pahasti. Tosin ei meillä tunteita osoitettu eikä ollut läheisyyttä ketään kohtaan. 

[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 22:19"]Kauhee kattoa sukulaisperhettä,jossa äiti juuri menehtyi ja isä juo. Viimeinen lapsi tuntuu olevan jäänyt vaille kaikkea huolenpitoa. Vanhinta muistettiin syntymäpäivillä aina,nuorimmainen jäänyt kaikesta paitsi. Tuskin kertaakaan juhlistettu ja ilme kertoo,kun mielessään hämmästelee,miksei hänellä ole syntymäpäivää. Niin paljon mennyt pilaan,että pelkään mitä niistä kasvaa..3v katsoo isompien kanssa zombie elokuvia ym. koska aikuiset eivät huolehdi. :(
[/quote]

Inhottava vetää tää av-klassikko, mutta miksi ihmeessä et tee ls-ilmoa?? En vois kuvitellakaan meidän 3-veetä katsomassa zombiemättöä, hyi hitto ajatuskin etoo ( itse siis katson, mutta noin pieni lapsi:() Ja ylipäätään alkoholisti-isä ainoa huoltaja, ei näin eiei. ..

Tunsin. Olin toivottu ja rakastettu, mutta vanhempani olivat silti ongelmallisia ja osittain pilasivat lapsuuteni ja nuoruuteni. Ongelmiin ei mielestäni yhteiskunnan taholta tarpeeksi puututtu, vaikka oireilin teininä voimakkaasti, koska vanhemmat ovat erittäin kouluttautuneita ja menestyneitä. Minut olisi varmasti huostaanotettu, jos olisin ollut toisenlaisessa perheessä.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 00:03"][quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 22:19"]Kauhee kattoa sukulaisperhettä,jossa äiti juuri menehtyi ja isä juo. Viimeinen lapsi tuntuu olevan jäänyt vaille kaikkea huolenpitoa. Vanhinta muistettiin syntymäpäivillä aina,nuorimmainen jäänyt kaikesta paitsi. Tuskin kertaakaan juhlistettu ja ilme kertoo,kun mielessään hämmästelee,miksei hänellä ole syntymäpäivää. Niin paljon mennyt pilaan,että pelkään mitä niistä kasvaa..3v katsoo isompien kanssa zombie elokuvia ym. koska aikuiset eivät huolehdi. :(
[/quote]

Inhottava vetää tää av-klassikko, mutta miksi ihmeessä et tee ls-ilmoa?? En vois kuvitellakaan meidän 3-veetä katsomassa zombiemättöä, hyi hitto ajatuskin etoo ( itse siis katson, mutta noin pieni lapsi:() Ja ylipäätään alkoholisti-isä ainoa huoltaja, ei näin eiei. ..
[/quote]

voi kristus kuinka monta ilmotusta onkaan tehty. Mitään vaan ei tapahdu.

Useinkin tunsin noin ja totuushan se olikin. Minä ja kaksosveli synnyttiin yllärinä jo ennestään onnettomaan perheeseen. Kaksi aiempaa lasta, isä narsistinen ja sitten vielä yllätysraskaus ja tuplat. Ei meitä koskaan sliin otettu. Äiti joskus yritti rakastaa mutta ei osannut rakastaa edes itseään. Oli masentunut ja väsynyt nainen.

Tiesin että en ollut toivottu mutta rakastettu olin, asuin mummolla kaksikuisesta lähtien.

Oltiin kai enemmän vaan vanhempien tiellä. Sylissä varmaan pidetty vauvoina mutta en muista koskaan päässeeni syliin vaikka pyysin. En kyllä paljon muista muutakaan lapsuudestani.

En. Miten voisi tuntea jotain puuttuvan, jos ei tiedä sellaista edes olevan?

Tiesin aina olevani rakastettu, ja tiesin, että äidillä olisi aina aikaa kuunnella jos haluaisin puhua. Syliä olisin varmaan tarvinut enemmän, mutta jotenkin minulla oli tunne että se oli täynnä. Luulen kyllä että ei olisi kieltäydytty ottamasta syliin jos sinne olisin enemmän pyrkinyt.
t. Lestadiolaisperheen esikoistytär

Kauhee kattoa sukulaisperhettä,jossa äiti juuri menehtyi ja isä juo. Viimeinen lapsi tuntuu olevan jäänyt vaille kaikkea huolenpitoa. Vanhinta muistettiin syntymäpäivillä aina,nuorimmainen jäänyt kaikesta paitsi. Tuskin kertaakaan juhlistettu ja ilme kertoo,kun mielessään hämmästelee,miksei hänellä ole syntymäpäivää. Niin paljon mennyt pilaan,että pelkään mitä niistä kasvaa..3v katsoo isompien kanssa zombie elokuvia ym. koska aikuiset eivät huolehdi. :(

En muista päässeeni syliin kun halusin. Jouduin jo pienenä vanhempien eron jälkeen tavallaan miellyttämään vuorotellen isää ja äitiä. Kun isä sai lapsia uuden vaimonsa kanssa unohduin kokonaan. Äitiä taas jouduin "hoitamaan" jo pienenä, alkoholia ja alati vaihtuvia miehiä, jopa väkivaltaisia... En koe saaneeni olla lapsi, aina piti olla iso ja reipas, pärjätä. Pärjäänkin mutta kyyninen olen näin aikuisena.

En ollut toivottu. Olin ns. väärää sukupuolta ja äitini mukaan synnyin aikaisemmin kuin oli suunniteltu. Vanhempieni avioliitto ei olut onnellinen. Vaikka olisin maailman ihanin, he eivät olisi jaksaneet olla hyvät vanhemmat.

Kyllä tunsin. Syliin en päässyt eikä minulle ollut aikaa. Ja meitä lapsia oli tasan 2 kpl, molemmilla samanlaiset kokemukset, vaikka ikäeroa 6 v.

En, vaikka perheessä oli  erittäin pahoja mt- ja alko-ongelmia. jotain sentään osasivat antaa.

[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 22:32"]

En, vaikka perheessä oli  erittäin pahoja mt- ja alko-ongelmia. jotain sentään osasivat antaa.

Siis tunsin olevani rakastettu ja pääsin syliinkin.