Lue keskustelun säännöt.
Tuhoaako perfektionismini mahdollisuuden saada kavereita?
13.09.2014 |
Käytin sanaa perfektionismi tiivistämään, en ole varma onko se sana mitä haen.
Haluan näyttäytyä ihmisille rohkeana, ulospäinsuuntautuneena, onnistuvana, reippaana, hyvänä kuuntelijana, kärsivällisenä, hauskana.
Kotona usein vaivun johonkin masennuksenkaltaiseen, pelkään astua ulos ovesta, inhoan itseäni, kertaan menneitä.
Sitten taas laitan hymyn huulille, huolitellut vaatteet jotka ovat aina yhteensopivat asusteiden kanssa. Ja naamion naamalle. Vain siten kehtaan mennä ihmisten seuraan.
Pidän ihmisistä muutaman ensikohtaamisen verran. Kun heidän muut piirteet alkavat paljastua, vetäydyn. En jaksa riippuvuutta. En halua paljastaa naamioni takana olevaa todellista minää.
Mutta ei tämä mahdollista todellista, intiimiä ystävyyttä koskaan.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 17:12"]
Jos tarkkailet itseäsi koko ajan seurassa etkä voi rentoutua, muut kokevat seurassasi epämukavuutta ja huonoja viboja.
[/quote]
puhutko kirjakielellä ja sanasi tulevat ulos harkiten?
Kiitoksia sanoistanne, jään miettimään...
Olisiko käytännön vinkkejä, miten tulla ulos naamion takaa? Ja solmia aitoja kaveruuksia?
Kuuluuko tapoihisi myös täydellisyyden vaatiminen muilta ja muiden ihmisten kontrollointi ja kadehtiminen? Pystytkö rakastamaan ketään, vai kohteletko ihmisiä vai oman valheellisen kulissisi pönkittämisen jatkeena? Oletko myös tarkka siitä, että lapsesi palvelevat täydellistä kulissiasi? Lasten pitää harrastaa sataa asiaa tai olla huipulla jokaisessa ja kotona raivoat heille, mikäli osoittavat epätäydellisyyttä?
"Ystävyys on yliarvostettua. Hyväntahtoinen tuttavuus on minusta riittävää."
Tämä oli aivan hirveä kommentti.
Ranskalainen filosofi Voltaire on sanonut: "Kaikki maailman kunnia ei korvaa yhtä hyvää ystävää."
Tuo Voltairen sanoma on niin hyvä, ettei siihen ole minusta mitään lisättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätin kaltaisesi tekstiviestillä.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 21:40"]
"Ystävyys on yliarvostettua. Hyväntahtoinen tuttavuus on minusta riittävää."
Tämä oli aivan hirveä kommentti.
Ranskalainen filosofi Voltaire on sanonut: "Kaikki maailman kunnia ei korvaa yhtä hyvää ystävää."
Tuo Voltairen sanoma on niin hyvä, ettei siihen ole minusta mitään lisättävää.
[/quote]
Niinpä. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka eivät kykene ystävyyteen. Ap ilmeisesti sellainen. Ihminen, joka ei pysty hyväksymään olevansa normaali ja vajaavainen, ei pysty koskaan jakamaan mitään niin hienoa kenenkään kanssa. Kyse on ap:nkin kohdalla tunne-elämältään häiriintyneestä ihmisestä, jotain on mennyt rikki jos elämä perustuu valheellsiten suuruuskuvitelmien ylläpitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin lukisi omia ajatuksia.. Olen pitkään tiedostanut tämän. Elämä olisi niin paljon helpompaa jos ei kokoajan yrittäisi tiedostaa itseään.
Häpeä on tyypillinen oire alkoholistien aikuisilla lapsilla
Pidät yllä kulissia niin kuin opit lapsena pitämään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat yksinäiseltä kuoresi alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tarkkailet itseäsi koko ajan seurassa etkä voi rentoutua, muut kokevat seurassasi epämukavuutta ja huonoja viboja.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 02:23"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 02:18"]
[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 00:46"]
[/quote]
Ystävyys on yliarvostettua. Hyväntahtoinen tuttavuus on minusta riittävää.
Yritä hiukan löysätä ja muista, että koskaan et voi miellyttää kaikkia. Ja vaikka saavuttaisit intiimin ystävyyden huomaisit, että siinä on omat ongelmansa. Lapsuus on se aika jolloin pitäisi saada varaukseton rakkaus ja sen jälkeen sitä ei ole olemassa.
[/quote]
eikö ap juuri ole sellainen, joka ei siedä noita ongelmia vaan pakenee johonkin haaveeseen varauksettomasta rakkaudesta? eikö elämässä oleminen, ongelmien kohtaaminen, haavoitetuksi tuleminen ole sen haaveen hylkäämistä, todellisuuteen astumista?
[/quote]
Elämä ei oel täydelllistä teki miten vain. Itsensä haavoitetuksi asettaminen ei välttämättä ole viisasta muutoin kuin terapiassa. Toisaalta jos alkaa tuntea ihmisluonteen tajuaa, että kukaan ei ole täydellinen jokaisen alla on haavoittuneita kohtia taikka jotenkin epätäydellistä. Niin akuan kuin on haave siitä täydellisestä rakkaudesta ja hyväksynnästä voi tulla hyltäyksi syvästi. Kun tajuaa, että sitä autuutta ei enää saavuta hylkäämisen kipu ei ole niin kova. Tällöin ei enää oel niin riippuvainen muista eikä olel tarve olla täydellinen.