Suomi on vauras maa, onko?
Orpo sanoo haastattelussa näin:
” Orpo totesi, että Suomi on, velkaantumisesta huolimatta, edelleen varsin vauras maa, jonka tulee kantaa humanitäärinen vastuunsa maailmalla ja kriiseissä.”
Miksi minä en osaa tuosta olla samaa mieltä. Säästöt, hinnan nousut ynnä muut näkyy niin selvästi tavallisen ihmisen elämässä. Jonkunhan ne velatkin on maksettava, kansalaisten tässäkin tapauksessa.
Kommentit (6)
On. Ihmiset ovat keskimäärin vauraampia kuin esim. Kiinassa, Intiassa, Puolassa, Brasiliassa,, Espanjassa, Nigeriassa, Marokossa, jne. Suurin osa maailman ihmisistä on köyhempiä kuin suomalaiset.
Riippuu siitä, mihin verrataan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_…
Vertaisin Suomea aateliin 1900-luvulla.
Niissähän monille kävi niin, että historia oli vauras, mutta suvut olivat joutuneet alamäkeen. Lainaa sai vielä ikiaikaista sukukartanoa vastaan ja aatelista elämäntyyliä pystyi ylläpitämään. Toki henkilökunnasta piti jo karsia. Palvelijat jouduttiin laittamaan pois. Jäljellä oli vielä tilan pehtoori.
Suomi on nyt tuossa vaiheessa, että lainaa saadaan vielä. Iso osa kartanon maista on jo myyty. Päärakennuksen hallinnasta taistellaan - edessä häämöttää uhkakuvana sen muuttaminen teemapuistoksi tai minigolf-radaksi.
Ihmiset ovat vauraita, maa ei