Nussin vieraita miehiä kurssilla
Koko kurssille lähtö oli ollut jälleen varsinainen farssi. Mieheni oli jo viikkoa aiemmin järjestänyt varsinaisen näytöksen, koska hänen mielestään aina kun olin yötä kotoa pois, olin nussittamassa itseäni vieraille miehille. 13 yhdessäolovuoden aikana en ollut kuitenkaan koskaan antanut todellista aihetta mustasukkaisuuteen.
Miehelleni riitti jo se, jos lähdin illalla pistäytymään yömyssyllä paikallisessa kapakassa. Itse hän sai kehuskella yöllisillä remmellyksillä kaveriporukoissa, mutta minulta vähäinenkin hupi oli kielletty.
Tässä kuitenkin istuin viihtyisässä aulabaarissa huonekaverini, itseäni viitisen vuotta nuoremman Tuijan kanssa. Hän toimi itseni tapaan opettajana pienellä paikkakunnalla, eikä usein päässyt kokemaan kaupungin vilinää ja houkutuksia. Siksi hänellä poltteli tehdä kesäillassa kierros terasseilla.
Hieman vastahakoisesti liityin hänen seuraksi. Olin huono valehtelemaan, ja tiesin, ettei mieheni pitänyt siitä, että kävin esittelemässä itseäni kolleille. Nytkin olin varonut ottamasta mitään provosoivaa asustetta mukaani, joten sipsuttelin kesäsandaaleissa ja kiltin tytön mekossa Tuijan rinnalla. Hän sen sijaan oli sonnustautunut tiukkaan toppiin, paljastavaan minihameeseen ja nätteihin korkokenkiin.
Päädyimme viihtyisälle terassille keskustassa. Paikalla oli melkoinen vilinä, vaikka olikin arki-ilta. Tavoistani poiketen siemailin siidereitä, jotka kihisivät mukavasti päähän.
Tuija kävi jo levottomaksi ja vaihdoimme hänen vaatimuksestaan vauhdikkaampaan paikkaan, jossa sisällä tanssahdeltiin kesäisten hittien tahtiin. Itse jäin terassille vilvoittelemaan, mutta Tuija suuntasi määrätietoisesti tanssilattialle.
Seuraani liittyi pari lentopalloilijaa, jotka olivat leirillä läheisellä urheiluopistolla. Mukavan tuntuiset miehet olivat hieman päälle parikymppisiä, itseäni kymmenkunta vuotta nuorempia. Juttelin heidän kanssaan niitä näitä.
Kohta Tuija pyyhälsi pihalle itseään puolitoista päätä pidemmän nuorukaisen kanssa. Hänellä tuntui olevan vauhti päällä, sillä kiherrys kuului kauas. Seurassani istuneet nuorukaiset viheltelivät ja piruilivat korstolle, joka osoittautui Pekaksi, heidän joukkuekaverikseen.
Toisistaan kovin kiinnostunut kaksikko istuutui seuraamme ja jatkoi kuherteluaan meistä välittämättä. En häirinnyt Tuijaa, vaan jatkoin välitöntä turinointia kaverusten kanssa.
Yhtäkkiä Tuija ilmoitti, että nyt lähdettäisiin käymään urheiluopistolla, jossa seurueella oli oma lomamökki. En innostunut ideasta yhtään, sillä majapaikkaan olisi ollut melkein kävelymatka ja opistolle kertyi matkaa parikymmentä kilometriä.
?Et kai sinä minua jätä yksin näiden armoille?, Tuija aneli minua.
Miehet lupailivat, että jos ilta venähtäisi pitkäksi, pääsisimme heidän pikkubussinsa kyydissä aamuksi takaisin. Lukuisten siidereiden rohkaisemana nousin lopulta taksiin Tuijan ja kolmen lentopalloilijan kanssa.
Pekka ja Tuija jatkoivat teerenpeliä vieressäni. Minä puolestani istuin kylki kiinni Samussa, kolmikosta rotevimmassa. Maksajan paikan valtasi kaljupäinen ja jykeväpiirteinen Tepi.
Tuija kävi varsin kuumana ja antoi Pekan tutkia rohkeasti muotojaan topin alla. Minun oli vaikea keskittyä vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa, kun samalla seurasin, kuinka Pekan valtava koura muokkasi Tuijan reisiä ja peppua...
Lue koko tarina täältä:
http://seksitarinat.nettiporno.net/nussin-vieraita-miehia-kurssilla/