Elämässä menee ihan kaikki pieleen

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sympatiat kyllä AP:ta kohtaan.

Itse olen ollut molempien vanhempien vihaama lapsi. Isä hylkäsi tylysti. Äiti pahoinpiteli ja teki velkaa minun nimissäni. Kun äiti 18 täytettyään oli tuhlannut elatusavut ja lapsilisät omiin tarpeisiinsa, heitti minut nälkiintyneenä pois kotoa sossun armoille. Päälle tuli kirjeitä ulosottomieheltä veloista, joita minä en ole tehnyt.

Koulussa on kiusattu ala-asteelta asti. Eikä vain oppilaat, vaan myös opettajat, opinto-ohjaajat yms väheksyen kaikkea mitä teen tai olen.

Työpaikoilla joita jonkin verran ehdin saada, on vain kiusattu.

Ostin oman kodin, myöhemmin alue kuin salamaniskusta muuttui muuttotappioalueeksi, nyt tätä ei saa myytyä ja talo on muuttunut vanhan ajan rauhallisesta talosta nar*kien ja juoppojen temmellyskentäksi.

Tässä on miettinyt kaikkea mitä on yrittänyt ja uskonut. Aina on selitetty, että kyllä se siitä kun oikein tekee ja käärii hihat. Mutta ei. Ei se toimi niin. Jotenkin sitä on vain syntynyt huonojen tähtien alla ja jokaikinen asia mitä yrittää tehdä, lähinnä läimii naamalle.

Nyt en enää yritä. Minä en sovi tähän maailmaan. Pitäkää tunkkinne. Minä lähden lopullisesti pois. Se on ainoa järkevä teko mitä enää voi tehdä. Kukaan ei välitä, ei rakasta ja koskaan ei saanut reilua tilaisuutta.

Täällä tuntematon ihminen susta välittää ja rakastaa. Tuntui pahalta lukea juttusi. Voisitkohan koittaa aloittaa uuden elämän? Jos hankkisit vaikka koiran? Pahoittelut tyhmästä ideasta. Jospa antaisit itse itsellesi tilaisuuden?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sympatiat kyllä AP:ta kohtaan.

Itse olen ollut molempien vanhempien vihaama lapsi. Isä hylkäsi tylysti. Äiti pahoinpiteli ja teki velkaa minun nimissäni. Kun äiti 18 täytettyään oli tuhlannut elatusavut ja lapsilisät omiin tarpeisiinsa, heitti minut nälkiintyneenä pois kotoa sossun armoille. Päälle tuli kirjeitä ulosottomieheltä veloista, joita minä en ole tehnyt.

Koulussa on kiusattu ala-asteelta asti. Eikä vain oppilaat, vaan myös opettajat, opinto-ohjaajat yms väheksyen kaikkea mitä teen tai olen.

Työpaikoilla joita jonkin verran ehdin saada, on vain kiusattu.

Ostin oman kodin, myöhemmin alue kuin salamaniskusta muuttui muuttotappioalueeksi, nyt tätä ei saa myytyä ja talo on muuttunut vanhan ajan rauhallisesta talosta nar*kien ja juoppojen temmellyskentäksi.

Tässä on miettinyt kaikkea mitä on yrittänyt ja uskonut. Aina on selitetty, että kyllä se siitä kun oikein tekee ja käärii hihat. Mutta ei. Ei se toimi niin. Jotenkin sitä on vain syntynyt huonojen tähtien alla ja jokaikinen asia mitä yrittää tehdä, lähinnä läimii naamalle.

Nyt en enää yritä. Minä en sovi tähän maailmaan. Pitäkää tunkkinne. Minä lähden lopullisesti pois. Se on ainoa järkevä teko mitä enää voi tehdä. Kukaan ei välitä, ei rakasta ja koskaan ei saanut reilua tilaisuutta.

Kyllä tosiaan joskus tarvitsee ihan vaan muiden apua ja ihan varmasti sitä on sinullekin saatavilla! Kävele vaikka päivystykseen ja kerro tuo kaikki siellä. Kokemusta on.

Jos asiat lähtee kasautumaan pienestä asti ja tulee traumoja jne niin tietenkin tarvitsee apua.

Siis kyllähän se mahdollista olisi silti myydä se talo vaikka tappiolla ja mennä vuokralle tai ostaa siisti helppohoitoinen asunto ilman pihaa. Nyt jos ikinä kannattaa joku syrjäinen ja huonokuntoinen talo myydä. Mutta arvaan että AP ei ole valmis näin isoon muutokseen tai ei sitä emotionaalisista syistä halua.

Tuntuu että omaa näkökulmaa muuttamalla pääsisit pitkälle. Eli itseesi sinuun tulee mennä ja laajentaa ymmärrystäsi. Pääset jo tosi pitkälle netistä löytyvällä materiaalilla. Jos englanti taipuu niin etsi myös englanniksi matskua Self Actualizing ym. Nopeasti asiat ei välttämättä kuitenkaan muutu.

Vierailija kirjoitti:

Älä ainakaan syö niitä etanoita.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.mtvuut…

Kantsuu ehkä kuitenkin paistaa ne ensin valkosipulivoissa, kuten tapana on. 

Onko kellään muulla sellaista että jos joskus yrittää jotain uutta, niin heti tulee sellainen "vastaisku". Asiat menee eeppisellä tavalla pieleen. En tosiaan usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta toi pistää joskus miettimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lakkaa vaatimasta, lakkaa toivomasta. Keskity pieniin onnenhetkiin, älä mieti tulevaisuutta. Asiat muuttuu koko ajan etkä mahda sille mitään, vaikka kuinka rimpuilisit vastaan. Olet elossa, siinä on jo kiitollisuuden aihetta.

Kuka sitä kotia sotkee? Sinä vain joku muu? Aloita laittamaan koti kuntoon. Kodin siisteys on ihan saavutettavissa oleva tavoite eikä maksa mitään.

Minä varmasti sotken, mutta muutkin. Täällä on lähtökohtaisesti ihan liikaa tavaraa, jota yritän karsia, mutta kaikki ei ole minun omaani enkä ole vielä malttanut alkaa heittää kaikkea omaisuuttani pois extreme-konmaritus-tyyliin. Torissa olen yrittänyt myydä, eikä mikään mene kaupaksi vaikka myyn halvemmalla kuin muut vastaavat. Lannistuneena tietysti ajattelen, että se on sitä samaa huonoa tuuria.

Mutta olet oikeassa, koti pitäisi saada edes siistiksi. Toki kotia ei varsinaisesti kuntoon saa, jos kaikki vähän repsottaa eikä ole varaa remontoida mitään.

Olet oikeassa, että pitäisi keskittyä pieniin onnenhetkiin. Mutta minusta on todella lannistava ja masentava ajatus, että pitäisi lakata toivomasta. On minulla ollut elämässä kaikenlaisia unelmia ja päänmääriä. Haluaisin että olisi edelleenkin.

Jokaisella on onnensa ja ristinsä.

Asut ilmeisesti omassa talossa, vai ymmärsinkö väärin?

Itse asun nyt eron jälkeen vuokralla pienessä alle 40m2 kaksiossa. Parisuhteen aikana haaveilin omistusasunnosta, mutta yksinään en tule saamaan lainaa, jolla ostaisi edes 30m2 koppia, ellen muuta todella kauas.

Muut asiat elämässä sinänsä sujuvat, mutta oman asunnon omistaminen lipuu aina vain kauemmas, sekä kohoavat vuokrahinnat pakottavat asumaan aina vain ahtaammin.

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään muulla sellaista että jos joskus yrittää jotain uutta, niin heti tulee sellainen "vastaisku". Asiat menee eeppisellä tavalla pieleen. En tosiaan usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta toi pistää joskus miettimään.

Kerrotko esimerkin tällaisesta?

Ap. Etkö ole kuullut, että elämä pitää hyväksyä sellaisena kuin se on. Päivä kerrallaan. Anna etanoiden elää. Rahaa säästyy ja voimia säästyy, kun et ravaa ostoksilla. Nauti luonnosta, linnuista, puista, kukista. Sinä elät. Aloituksestasi päätellen yrität muokata elämää ja ympäristöä sellaiseksi kuin haluat. Ei onnistu eikä se ole kenenkään tehtävä. Rentoudu. Moni ongelma vain soljuu ohi ja sinä nautit jokaisesta päivästä.

Vierailija kirjoitti:

Ei hitsi tämä on kuin minun kirjoittamani :o. Juuri tuo että teen koko ajan mutta poljen silti paikoillani. Korjattavaa tulee enemmän kuin ehdin korjata. Ponnistelen terveyden menetyksen uhalla mutta mikään ei muutu. Joku tuossa kirjoitti että kun keskittyy hetkessä elämiseen asiat muuttuu. Kun ei muutu. Olen hämmästynyt siitä miten voi olla ettei ikinä mikään muutu.

Aika paljonhan tässä on kyse varmasti myös asenteesta ja resilienssistä. Minullakin kaikki pysyy muuttumattomana, ja nautin siitä ihan valtavasti. En tarkoita että minulla nyt vain on tämmöinen huikean positiivinen luonne (ei ole :D ), vaan empatisoin sitä, että ehkä en ole kokenut yhtä suuria traumoja, vastaiskuja ja menetyksiä kuin te, jotka olisivat minutkin uuvuttaneet samaan tilaan. Eli koittakaa jotenkin olla itsellenne myös armollisia. Siihen on syynsä, että tuntuu tuolta. Ehkä burnout, masennus, vanhat menetykset joita ei ole ollut resurssia käsitellä, alkavat purkautua tyytymättömänä kaikkeen.

Toisaalta asioiden muuttumattomuuden voi koittaa nähdä jotenkin hyvänä asiana. Ainakaan kukaan läheinen ei ole juuri nyt kuollut, ei ole sitä suremisen taakkaa lisäksi. Ainakaan et ole juuri menettänyt miljoonaomaisuutta, ainakaan et ole juuri saanut vakavaa diagnoosia. Nähdä pienet positiiviset asiat - tai isompien negatiivisten asioiden puuttuminen.

Aika harvalla asialla on loppujen lopuksi oikeasti väliä. Kuten niillä etanoilla. Ellei sitten pyri Vuoden Puutarha -kisaan. Muussa tapauksessahan niiden voisi antaa olla ja keskittyä oman olotilansa kohentamiseen muutoin. Turhat kamat kotoa pois, vaikka niistä ei sitten rahaa saisikaan, tai ainakin itsellä seesteinen koti lisää seesteistä mieltä, kun taas nurkkien rytökasat saa mielen nurkatkin tursuamaan rytöä. 

Ja ne perusasiat kuntoon: nukkuminen ja lepo, sopiva fyysinen rasitus, ajatusten lepuuttaminen keskittämällä johonkin ihan muuhun vaikka ristikoiden tai äänikirjojen merkeissä, muutama hyvä ihmissuhde, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen sekä hyvä ravinto.

Tsemppiä eloon! <3

Tervetuloa elämään. Mitä luulit että se on?

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään muulla sellaista että jos joskus yrittää jotain uutta, niin heti tulee sellainen "vastaisku". Asiat menee eeppisellä tavalla pieleen. En tosiaan usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta toi pistää joskus miettimään.

Täällä puhutaan juuri siitä tilasta missä olen ja elän! Olen puhunut psyk. sh :n kanssa, aloitin jopa terapian, hetken olin osastollakin kun kroppa väsähti totaalisesti...Välillä mulle tulee hetkiä jolloin asiat alkaakin sujumaan, mutta ihan samantien kääntyy suunta ja vaikeudet palaavat. Ihan koskien ihmissuhteita, töitä, arkivaikeuksia, terveyttä...mikään ei enää mene ns. normaalilla tavalla vaan jatkuvasti ongelmien selvittelyä tyyliin sammuttelen tulipaloja siellä täällä. Ihmiset suhtautuvat minuun lähinnä vältellen ja osa jopa inhoten, koska olen muuttunut pikkuhiljaa araksi ja hermostuneeksi. Tai sitten on hetken joku manipuloiva hyväksikäyttäjätyyppi kuvioissa ja katoaa tietysti yhtä nopeasti kun on tullutkin. Eli ihmissuhteet ei toimi millään tasolla enää. Ja sitten tajunnut, että suosituimpia ja pidetyimpiä ovat juuri nämä feikit hyvin itsekkäät ihmiset, jotka oikeasti saavat vain pahaa aikaiseksi minne menevätkin! En tajua tätä kuviota ollenkaan.

Nyt olen kirkoissa käynyt, luonnossa, museoissa ja yrittänyt viihtyä ihan kotona. En tiedä mitä enää uskallan toivoa tai yrittää, kun en kestä vastoinkäymisiä enää yhtäkään. Elän tosiaan vain päivän kerrallaan ja yritän olla kiitollinen, että olen kuitenkin tähän asti selvinnyt. Ehkä joku hetki kirkastuu näiden ongelmien perimmäinen tarkoitus ja mun elämäni pohjimmainen merkitys. Mutta on tämä ihan h...ttiä maanpäällä tällä hetkellä.

Jos työ ahdistaa, onko mahdollista vaihtaa työpaikkaa? Sehän olisi valtava helpotus.

Voi kun osaisi jotenkin auttaa, mutta kun on itse samassa ja oletettavasti pahemmassa tilanteessa niin ainoastaan ehkä vertaistukea pystyy antamaan. Tosin oletan että omakin elämä alkaa olla loppupuolella toki iän, mutta myös vaikeuksien vuoksi. Yksi yksinäinen viikonloppu taas kertaalleen vietettynä. Mitään muuta ei voi tehdä kuin istua sohvassa ja katsoa tv:tä. Tai sanotaanko, että voisi jos pystyisi nousemaan ylös ja ryhdistäytymään, mutta ei ole mitään minkä vuoksi. Monet kirjoittavat että elämän vuoksi pitäisi jaksaa ja toki toivon että se motivoi sinua. Olen samaa mieltä, että ilo pitää ottaa irti pienistä asioista mikäli siihen pystyy, mutta isot asiat yleensä painaa maahan ne pienet kivat jutut. Pue päälle jotain itselle mielusita, lähde ulos kauniina kesäpäivän ja mene järven, meren, lammen tai joen rannalle. Ota mukaan päiväkahvit ja vaan katsele sitä vettä. se rauhoittaa mieltä kummasti

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään muulla sellaista että jos joskus yrittää jotain uutta, niin heti tulee sellainen "vastaisku". Asiat menee eeppisellä tavalla pieleen. En tosiaan usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta toi pistää joskus miettimään.

Tämä oli hyvin tiivistetty, juuri tuo yleensä vieläpä vastaiskujen sarja vie kaikki voimat ja innon elämästä, jos niitä jatkuvasti tulee. Kun aloitat jotain uudella innolla, tuleekin elämään samalla hetkellä jokin eeppisen kamala käänne jota seuraa vieläkin kamalampi käänne. Sitten joudutkin selviämään kerralla kaikesta, uuden innostus katoaa ja elämästä tulee pelkkää selviämistä.

Sitten kun aikaa kuluu, toivut tapahtuneesta, hetken on taas rauhallista ja kun peruspositiivisena aloitat taas jotain, samantien uusi vastaisku. Usein tuntuu ettei kannata edes aloittaa mitään, koska vain silloin elämä on rauhallista.