Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut hirviö lapsilleni eilen, morkkis on kamala.
08.09.2014 |
Meillä on nyt perheessä paljon paineita eri syistä ja sitten eilen mulla oli tosi huono päivä. Huusin lapsille lujaa ja komentelin ihan epäoikeudenmkaisesti. Hermo paloi, ennen kuin ehtivät edes kunnolla reagoida käskytykseen.
Helvetin paha mieli ollut. Pyysin anteeksi molemmilta illalla ja yritin selittää, etä äidin käytös johtuu nyt näistä meidän ongelmista, että äiti on niiden takia tosi tosi väsynyt. En tiedä auttoiko se yhtään, silti lasten mieliin jäi varmasti paha olo arvaamattomasta ja kireästä huutajasta.
Ja siis en ole mikään superäiti normaalisti, muta eilinen oli kyllä rimanalitus. Miksi sitä pitää olla näin surkea ja heikko luuseri?
Kommentit (6)
Pääasia että otit asian myöhemmin puheeksi ja pyysit lapsilta anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään haittaa ei ole tapahtunut. Lasten on ihan hyvä oppia että vanhemmatkin on vain ihmisiä, ja että ihmsiillä joskus menee hermo. Tärkeintä on tosiaan selittää asia lapsille ja pyytää anteeksi, niin ettei lapsille jää mielikuvaa että suuttumus johtui heistä jos se ei kerran johtunut.
Pääasia ei ole anteeksipyynnöt, vahinko on tehty. Pääasia että et käyttäydy enää näin vastaisuudessa! Kyllä ne lapset jossain vaiheessa unohtaa, mutta pelkkä anteeksipyyntö ei auta jos kohta jatkuu taas sama meininki. Ei ole vielä ihan tammikuu, mutta tipaton kuukausi voisi olla paikallaan muutenkin.
Sellaista vanhempaa ei varmaan olekaan, jolle ei joskus olisi käynyt noin (juu, myöskin tuolle yhdelle hurskastelijalle). Ei siitä tapaa pidä tehdä, mutta kun kerran olet saanut kunnon morkkiksen, ei siitä tapaa tulekaan. Lapset oppivat siitä nimenomaan sen, että kaikilla joskus keittää ja että niistä tilanteista selvitään anteeksi pyytämällä. Parhaassa tapauksessa heidän turvallisuuden tunteensa vain vahvistuu - eihän se niin vakavaa ole jos joku välillä vähän pillastuu (kunhan se ei mene fyysiseksi!).
Tietysti tuollaiset perherauhaa uhkaavat paineet pitää selvittää. Mulla oli avioliiton aikana pinna todella kireällä aina välillä, ja sitä tuli kyllä joskus purettua lapsiin (morkkiksen kera). Nyt eronneena olen paljon iloisempi ja rauhallisempi, niin kuin lapsetkin.
No tuollaistahan vaan tapahtuu. Ei sille mitään enää voi, anteeksi on pyydetty ja elämä jatkuu.
Minulla on pienet lapset ja joskus ihan kohtuuttomasti stressiä, enkä tosiaan silloin ole mikään vuoden äiti. Meillä on sellainen liikennevalosysteemi, että kun äidin liikennevalo on keltaisella, niin silloin pitää alkaa tapahtumaan. Kun lapset tietävät, että mulla on hermo menossa (ei siis vielä mennyt) niin he tekevät mitä pyydän ja tietävät, etten ole heille vihainen enkä halua olla heille vihainen, mut sinä hetkenä meidän on tehtävä yhteistyötä tai kohta olen vihainen hellekin. Ja minua se, että sanoitan sen oman tunteeni, esimerkiksi; meillä on nyt keltainen liikennevalo koska äiti on hyvin väsynyt ja jännittää tenttiä joka minulla on tunnin päästä ja siksi nyt on laitettava vaatteet päälle ja lähdettävä kiltisti hoitoon. Jo tuossa vaiheessa saan jotenkin sen hermostumisen hallintaan, ja löydän parempia tapoja hallita nuo tilanteet kuin komentelu ja äyskiminen, ja lopulta selvitään niistä, jos ei nyt ihan iloisesti rallatellen, niin ainakin ilman että kenestäkään tuntuu kamalan kurjalta.
Meillä ei mennyt ollenkaan tämä elämä miten kuvittelin, ja usein tunnen muutenkin rittämättömyyttä siitä etten voi tarjota lapsille sellaista elämää kuin halusin. Ja sitten vielä siihen päälle olen huonotuulinen äitikin. Mut näillä tässä nyt mennään, meillä on paljon hyviä hetkiä joka päivä, toivottavasti lapset sitten myöhemmin muistavat niitäkin. :)
No, ihan varmaan siksi että olet ihminen joka reagoi omiin tunteisiinsa ja siirtää sen pahan olon lasten kanssa kommunikointiin. Juttele jonkun kanssa että saat oman pahan olosi laukeamaan. Aikaa myöden lapsesikin huomaavat kun alat voida paremmin! Tsemppiä sinulle!