Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastukset määrittävät elämäämme
07.09.2014 |
Harrastukset on menneet mielestäni överiksi kun joka ikinen arki-ilta ajan töistä kotiin kiireellä, että ehdin viedä lapsia harrastuksiin. Ruokaa ei ehditä laittaa eikä syödä yhdessä, joten useimmiten haukataan vaan pikaisesti jotain.
Nyt on alkanut lisäksi matsikausi, joten mieheni häipyy pojan kanssa jo aikaisin aamulla milloin minnekin eri kaupunkeihin -ei yhteisiä viikonloppuaamuja tai lounaita, muusta yhteisestä tekemisestä puhumattakaan. Tarkoitus on pyytää meille vieraita, mutta eipä tunnu löytyvän sopivaa viikonloppua, että ei olisi jotain matsia tai turnausta jossain. Ja miehen mielestä yhtään ei voi jättää väliin, muuten lapsi ei kehity ja jää muista jopa jälkeen.
Alan olla väsynyt tähän harrasterumbaan. Ilman muuta harrastukset ovat hyväksi ja niihin mielelläni lapsia vien, mutta ne ovat kuitenkin vain harrastuksia. Tai no, toisille ne ovat elämäntapa ja elämän sisältö. Lapset kyllä menevät innoissaan, mutta poika on välillä väsynyt eikä pääse sängystä ylös. Silloin mielestäni raja on ylitetty ja päivässä on ollut liikaa. Ehkä mies haluaa pojasta urheilutähtien ja nämä kyseiset lajit ovat kyllä sellaisia missä pitää mennä jatkuvasti ylöspäin. Mielestäni kyseessä ei ole enää ns. Harrastus jollaisena minä harrastusta pidän, vaan ennemminkin kilpaurheilua.
Tässä kohtaa mieheni ja minun mielipiteet eroavat ja siitä on alkanut tulla erimielisyyksiä. Minulla ei ole samanlaista kunnianhimoa kuin hänellä ja koen harrastuksien rasittavan liikaa perhettämme - niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Jatkuva kiire myös kiristää pinnaa ja lapsille huudetaan kun eivät ole tarpeeksi nopeita. Perheen yhteisen tekemisen puute on myös mielestäni etäännyttänyt välejämme. En tiedä mihin tämä johtaa, ehkä vaan jatkamme tässä harrastusoravanpyörässä -eihän lapsilta voi harrastamista kieltää. Olisi kuitenkin kiva viettää edes yksi harrastusvapaa päivä viikossa, edes joskus.
Kommentit (33)
Tästä syystä meidän perheessä ei koskaan laitettu lapsia näihin urheiluharrastuksiin, jotka vaativat lähes kaiken vapaa-ajan. Lapset ovat liikunnallisia ja intoa olisi riittänyt jalkapalloon, jääkiekkoon, salibandyyn... Lapset ovat käyneet liikuntakerhoissa ja harrastaneet liikuntaa "höntsä"-meiningillä ulkojäillä ja -kentillä, sekä laajan tuttavapiirin ansioista yhdessä hankituilla jäähallivuoroilla (vähän varttuneempien lasten kanssa). Tietysti yksi syy tähän rajaukseen oli myös se, että meillä on viisi lasta, joiden kaikkien (tai lähes kaikkien) yhtäaikainen paljon vanhempien aikaa vievä liikuntaharrastus olisi ollut mahdottomuus.
Minusta olisi hyvä, että liikuntaa voisi harrastaa pienimuotoisemmin. Kerran tai kaksi viikossa treenit. Ei turnauksia (ainakaan usein). Liekö mahdotonta nykyaikana?
Ongelma on myös se, että perheen on valittava liikunta vai musiikki (tai jokin muu "harrastussuuntaus"). Kumpaakin ei voi nykyisillä volyymeilla harrastaa, koska ainakin meilläpäin myös musiikkiopiston opetussuunnitelma velvoittaa soittotuntien lisäksi myös yhteissoittoa (orkesteri) ja teoriaa melko varhain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin kauan kuin lapset harrastuksistaan pitävät, niin äiti kyllä sen kestää. Loppujen lopuksi kyse on vain muutamasta vuodesta, ja homma on ohi. Ja sitten huomaatkin kaipaavasi niitä aikoja, kun vanhempia vielä kaivattiin kuskeiksi ja mukaan pelireissuille.
Been there, done that.
Olettepa vankilan itsellenne luoneet. Voi voi
Juuri tämän välttääkseni pyrin löytämään ja kannustamaan lapsia sellaisten harrastusten pariin, joita voi harrastaa meidän tuppukylällä. Tämän vuoksi esim. jääkiekko ja jalitsu eivät tule kuuloon. Lapset onneksi vielä pieniä, joten eivät vielä ole osanneet kovin vaatiakaan, mutta kolmen kuljettaminen lähikaupunkiin veisi niin paljon aikaa ja hermoja etten siihen todellakaan rupea.
Tämä nyt ei tietenkään sinua lohduta ja auta, mutta kyllä tuossa tilanteessa suosittelisin jo vaikka perhepalaveria. Kuunneltaisiin myös mitä lapset todella haluavat. Onko tuo sitä vai enemmänkin miehesi unelman toteuttamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä surettaa lasten puolesta jos eivät tulevaisuudessa saa harrastaa, äidin takia. :( Harrastus on lapselle tärkeä!
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:59"]Niin kauan kuin lapset harrastuksistaan pitävät, niin äiti kyllä sen kestää. Loppujen lopuksi kyse on vain muutamasta vuodesta, ja homma on ohi. Ja sitten huomaatkin kaipaavasi niitä aikoja, kun vanhempia vielä kaivattiin kuskeiksi ja mukaan pelireissuille.
Been there, done that.
[/quote]
Mutta sitten on ohi myös se perheen yhdessä tekemisen aika. Lapset muuttaa omilleen, ei yhteisiä viikonloppuaamun brunsseja perheen kesken. Ei ex tempore retkiä lähiseudulla, tai metsään, tms. Ei lautapeli-iltoja. Ei yhteisiä muistoja, yhteistä perhekulttuuria. Minusta se on kova hinta harrastuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälin sinua! Tuon vuoksi lapsella on liikuntaharrastus vain 2-3 kertaa viikossa eikä turnausmatkoja. Lisäksi musiikkiharrastus kerran viikkoon. Kyseessä kolmasluokkalainen. Perhepalaverin paikka selvästikin! Lapsen ääni on nyt tärkein. Miten estätte ettei vedä itseään piippuun!? Koulu on ykköstyö hänelle. Jos se sakkaa, on jatko-opiskelut kortilla kun todistusnumerot ratkaisevat! Ei Zlataneita kasva joka lähiössä vaikka vanhemmat l.isät luulevat monesti niin!
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:59"]Niin kauan kuin lapset harrastuksistaan pitävät, niin äiti kyllä sen kestää. Loppujen lopuksi kyse on vain muutamasta vuodesta, ja homma on ohi. Ja sitten huomaatkin kaipaavasi niitä aikoja, kun vanhempia vielä kaivattiin kuskeiksi ja mukaan pelireissuille.
Been there, done that.
[/quote]
Mutta sitten on ohi myös se perheen yhdessä tekemisen aika. Lapset muuttaa omilleen, ei yhteisiä viikonloppuaamun brunsseja perheen kesken. Ei ex tempore retkiä lähiseudulla, tai metsään, tms. Ei lautapeli-iltoja. Ei yhteisiä muistoja, yhteistä perhekulttuuria. Minusta se on kova hinta harrastuksesta.
[/quote]
Meillä on ollut perheessä kolme aktiivisesti kiekkoillutta poikaa, ja olemme silti ehtineet tehdä kaikkea mainitsemaasi. Erityisesti kesät oli pyhitetty perheelle ja mökkielämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, miksette vanhemmat nouse tästä kapinaan urheiluseurojen nihilistejä vastaan. Koska monet tästä tuntuu kärsivän. Ilmoitatte, että harrastetoiminnan on oltava sellaista, että se sallii normaalin perhe-elämän. Treenien päätyttävä alle 15-vuotiailla viimeistään klo 20. Max kolme treeniä viikossa. Ei treenejä viikonloppuisin ja kisoja vain korkeintaan yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.
Nyt monet harrastukset pyörii seuran, ei lasten ehdoilla. Seuran tavoite on kasvattaa huippu-urheilijoita, jotka voidaan myydä kalliilla eteenpäin. Urheiluharrastustoiminta on oikeasti lasten käyttämistä tulevana kauppatavarana, lapsen parasta siinä ei ajatella vaan RAHAA. Ja vanhemmat maksaa lystin.
Kaverini asuu Englannissa. Siellä on seuroilla harrastusjoukkoueita, jotka harjoittelee max 2xvko ja leikkimielinen peli kerran kuussa. Pakko ei ole osallistua mihinkään. Treenit on aina ennen klo 18, jotta ilta jää perheille. Jos tällaisessa porukassa joku osoittautuu lupaavaksi lahjakkuudeksi, hänelle ehdotetaan vaativampaa junnujoukkuetta. Mutta harrastaa siis voi ilman, että siitä pitää kaikille tulla koko elämä.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:59"]Niin kauan kuin lapset harrastuksistaan pitävät, niin äiti kyllä sen kestää. Loppujen lopuksi kyse on vain muutamasta vuodesta, ja homma on ohi. Ja sitten huomaatkin kaipaavasi niitä aikoja, kun vanhempia vielä kaivattiin kuskeiksi ja mukaan pelireissuille.
Been there, done that.
[/quote]
Mutta sitten on ohi myös se perheen yhdessä tekemisen aika. Lapset muuttaa omilleen, ei yhteisiä viikonloppuaamun brunsseja perheen kesken. Ei ex tempore retkiä lähiseudulla, tai metsään, tms. Ei lautapeli-iltoja. Ei yhteisiä muistoja, yhteistä perhekulttuuria. Minusta se on kova hinta harrastuksesta.
[/quote]
Meillä on ollut perheessä kolme aktiivisesti kiekkoillutta poikaa, ja olemme silti ehtineet tehdä kaikkea mainitsemaasi. Erityisesti kesät oli pyhitetty perheelle ja mökkielämälle.
[/quote]
Tavallisena viikonloppuna, oliko teillä joka viikonloppu aikaa viettää yksi päivä vain perheen kesken? Jos ei ollut, mielestäni itselle sellainen harrastaminen olisi ollut liikaa. Kuinka moni lapsistanne on nyt Nhl pelaaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:00"]
Juuri tämän välttääkseni pyrin löytämään ja kannustamaan lapsia sellaisten harrastusten pariin, joita voi harrastaa meidän tuppukylällä. Tämän vuoksi esim. jääkiekko ja jalitsu eivät tule kuuloon. Lapset onneksi vielä pieniä, joten eivät vielä ole osanneet kovin vaatiakaan, mutta kolmen kuljettaminen lähikaupunkiin veisi niin paljon aikaa ja hermoja etten siihen todellakaan rupea. Tämä nyt ei tietenkään sinua lohduta ja auta, mutta kyllä tuossa tilanteessa suosittelisin jo vaikka perhepalaveria. Kuunneltaisiin myös mitä lapset todella haluavat. Onko tuo sitä vai enemmänkin miehesi unelman toteuttamista?
[/quote]
niinpä luulet. Oma lapseni sai jostain päähänsä jääkiekon. Into piukeena oli aina sitä pelaamassa kesät talvet. Säälistä vein kiekkokouluun ja tässä sitä roudataan lasta treeneihin eikä loppua näy. Todella vaikea oli laittaa stoppi lapselle, koska hän oli ja on edelleen aivan hulluna lajiin. Itse en ollut tätä ennen edes jäähallilla käynyt. Ei se aina mene vanhempien valintojen mukaan. Poikia käy treeneissä vaikka kuinka kaukaa ja erilaisin menopelein. Ei näköjään välimatka ole este, kun oikein sydän halajaa.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:21"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:59"]Niin kauan kuin lapset harrastuksistaan pitävät, niin äiti kyllä sen kestää. Loppujen lopuksi kyse on vain muutamasta vuodesta, ja homma on ohi. Ja sitten huomaatkin kaipaavasi niitä aikoja, kun vanhempia vielä kaivattiin kuskeiksi ja mukaan pelireissuille.
Been there, done that.
[/quote]
Mutta sitten on ohi myös se perheen yhdessä tekemisen aika. Lapset muuttaa omilleen, ei yhteisiä viikonloppuaamun brunsseja perheen kesken. Ei ex tempore retkiä lähiseudulla, tai metsään, tms. Ei lautapeli-iltoja. Ei yhteisiä muistoja, yhteistä perhekulttuuria. Minusta se on kova hinta harrastuksesta.
[/quote]
Voi olla, että perhettä ei enää siinä vaiheessa ole. Kun ovat vuosia kulkeneet eri menoilla eikä yhteistä aikaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia meillä lapset harrastusurheilee. Ei tuo ole oikeaa elämää.
Milloin lasten harrastuksista tuli suorittamista? Asiantuntijathan ovat sitä mieltä, että alle kouluikäinen ei tarvitse mitään harrastusta ja kouluikäinenkin vain yhden, joka ei vie liikaa hänen aikaansa.
Useiden asiantuntijoiden (= psykologit, psykiatrit, kasvatuksen ammattilaiset) mielestä niin lapset kuin nuoret tarvitsevat ennenkaikkea yhteistä aikaa perheen kanssa ja se ei nykyperheissä toteudu koska liikaa harrastuksia.
Tätä harrastusrumbaa seuranneena olen taipuvainen ajattelemaan, että valitettavan usein on kyseessä vanhempien oma kunnianhimo. Toinen syy on, että vanhemmat kuvittelevat näin lapsen välttävän huonon seuran ja huonot tavat, eli esiteinien ja teinien kohdalla tupakointi ja alkoholin käyttö. Siihen kuitenkin auttaa parhaiten yhdessä, rauhassa vietetty aika, lapsen aito kuunteleminen ja tunteminen ja ovien pitäminen auki lasten kavereiden tulla.
Älkää nyt kuvitelko, että olisin harrastusvastainen, koska sitä en ole. Oikeanlainen harrastuksen kohdalla innostus saattaa säilyä lapsesta vanhuuteen saakka.
Mielestäni olisi hyvä antaa lapsen ensin kasvaa rauhassa ja sitten hieman vanhempana etsiä se yksi harrastus, joka valitaan lapsen omien mieltymysten ja taitojen mukaan.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:48"][quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 12:00"]
Juuri tämän välttääkseni pyrin löytämään ja kannustamaan lapsia sellaisten harrastusten pariin, joita voi harrastaa meidän tuppukylällä. Tämän vuoksi esim. jääkiekko ja jalitsu eivät tule kuuloon. Lapset onneksi vielä pieniä, joten eivät vielä ole osanneet kovin vaatiakaan, mutta kolmen kuljettaminen lähikaupunkiin veisi niin paljon aikaa ja hermoja etten siihen todellakaan rupea. Tämä nyt ei tietenkään sinua lohduta ja auta, mutta kyllä tuossa tilanteessa suosittelisin jo vaikka perhepalaveria. Kuunneltaisiin myös mitä lapset todella haluavat. Onko tuo sitä vai enemmänkin miehesi unelman toteuttamista?
[/quote]
niinpä luulet. Oma lapseni sai jostain päähänsä jääkiekon. Into piukeena oli aina sitä pelaamassa kesät talvet. Säälistä vein kiekkokouluun ja tässä sitä roudataan lasta treeneihin eikä loppua näy. Todella vaikea oli laittaa stoppi lapselle, koska hän oli ja on edelleen aivan hulluna lajiin. Itse en ollut tätä ennen edes jäähallilla käynyt. Ei se aina mene vanhempien valintojen mukaan. Poikia käy treeneissä vaikka kuinka kaukaa ja erilaisin menopelein. Ei näköjään välimatka ole este, kun oikein sydän halajaa.
[/quote]
Ehkä olen sitten huono äiti, mutta tässä perheessä lapset eivät määrää perheen asuinpaikkaa tai käyttämää aikaa harrastusten mukaan. Mikäli mieleinen harrastus löytyy läheltä ja kohtuudella, sitä tuetaan, mikäli ei, sitten se on siinä. Meillä saavat ainakin aikaa ja rakkautta, mutta ei huutoja ja hermostuneita vanhempia jonkin harrastuksen takia muotoutuneen tiukan minuuttiaikataulun takia. Näin oli lapsuudenperheessänikin ja vaikka silloin se saattoi ärsyttää, nyt ymmärrän ja arvostan.
Tiedän tunteen... Ongelmana on usein se, että esimerkiksi liikuntaharrastuksissa nämä liikunnalliset lapset "nostetaan" usein nopeasti kehitysryhmiin ja jotenkin vähän huomaamatta se volyymit kasvaa nopeasti. Jos ei siirry uuteen ryhmän ja tasoon niin sekään ei välttämättä motivoi lasta, jos on innostunut ja opetus junnaa paikoillaan. Meidän perheessä on ollut vähän sama tilanne, kun pari lapsista on nostettu eteenpäin ja lajeina vaativat versiot.
Me teimme päätöksen, että kaksi iltaa/päivää pitää olla vähän rauhallisempaa. Jos nyt siihen joskus joku peli tai kisat tulee niin niihin voidaan mennä, mutta yritämme rauhoittaa aikaa perhellekin. Päätöksen jälkeen lapsetkin ovat itse oppineet pitämään tätä tosi tärkeänä ja sanovat aina, että "x-iltana" eivät halua harrastaa mitään vaan syädään ja katsotaan yhdessä leffaa ym. Helpotti meillä ainakin :) Tsemppiä teille!
Tuo voisi olla minun kirjoittamani kun olen todella väsynyt ja kiukkuinen ja kipeä... Mutta haluaisin kertoa tästä "harrastusvankilasta" myös toiselta kantilta.
Meillä on kaksi aktiivisesti urheilevaa lasta, vanhemmalla yksi laji, joka vie kaiken ajan ja nuoremmalla kaksi lajia, koska on vielä alle ikäluokan. Meillä on joka ilta treenit jommallakummalla tai molemmilla. Lisäksi viikonloppuna on 1-2 treenit ja päälle tietysti pelit ja turnaukset. Käytännössä joka päivä jotakin.
Kumpikin harrastaa, koska nauttivat siitä suunnattomasti. Naama loistaa kun pääsee pelikentille. Ja se, että harrastaisi vain höntsämeiningillä, en näe perusteita, koska ne pelit ja turnaukset ovat niitä huippuhetkiä, niitä kaikkein makeimpia juttuja mitä lasten mielestä olla saattaa.
Meidän toinen lapsi sairastui vakavasti ja urheilu jäi siihen. Lapsi suri sairauttaan ja sitä että ei päässyt urheilemaan. Kaikki kaverit kävivät pelaamassa ja hän lojui kotona tietokoneen ääressä (ei voinut liikkua). Tuolloin itkun keskellä mietin, että tekisin mitä vain että tuo lapsi pääsisi takaisin liikkumaan ja urheilemaan, tekemään sitä mitä haluaa, nauttimaan elämästä. Kuinka kaipasinkaan sitä, että saisin viedä iloisen ja onnellisen pojan pelikentälle ja että saisin paikata ne auenneet polvet ja kuinka hän nauttisi joka hetkestä.
Se aika onneksi tuli, vuoden hoidot ovat tehonneet ja lapsi on päässyt takaisin urheilemaan. Olin pakahtua onnesta kun sain viedä hänet taas treeneihin.
Meille tuo treenit ja pelit ja turnaukset ovat sitä perheen yhteistä aikaa. Lähdemme viikonloppuna aikaisin aamulla reput ja kylmälaukut pakattuina liikkeelle, nautimme monen tunnin ulkoilusta kentän laidalla, olemme tutustuneet valtavan moniin ihmisiin, saaneet uusia kavereita itsellemme ja lapsille. Toki joskus osuu turnaus molemmille lapsille samaan aikaan eri kaupunkiin, sitten vain järjestellään, yleensä kyyditysapua saa muilta vanhemmilta. Mutta aina ollaan paikalla kun vain päästään, lapselle on tärkeää että vanhemmat ovat kannustamassa.
Tästä voi tehdä itselleen painajaisen, tai sitten sen voi ottaa tärkeänä koko perheen yhteisenä harrastuksena, ja nauttia täysin rinnoin. Jos olisimme vkl kotona, lapset touhuisivat omiaan ja olisivat kavereiden kanssa. Nyt saamme olla heidän kanssaan paljon enemmän. Se on meille tärkeää ja arvokasta aikaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288734946199.html
Suomessa monet vanhemmat haluavat, että lapset ovat lapsiryhmässä. Ulkomailla lapset kuuluvat enemmän perheeseen kuin lapsijoukkoon eli on normaalia olla kaikki illat kotona. Jos vanhemmat haluavat että lapset ovat kavereiden kanssa, kuten suomessa, on järkevää harrastaa. Koska harva vanhempi haluaa isoa joukkoa kuten 10 teiniä kotiinsa keittiöön tekemään pitsaa, ainakaan kovin usein. Ja jos itse ei halua keittiiöönsä, nin pitäisi tajuta, että eivät myöskää kauppakeskukset, naapurustot, jne jne tilat toivo tällaisia ryhmiä lähistölle ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Muutoksen aika teillä edessä. Toivotaan että löydätte ratkaisun.