Väsynyt sielu

Intohimoni elämää kohtaan on ollut kateissa vuosia. Elän juuri parhaillaan yhtä suurimmista unelmistani todeksi, mutta se ei tunnu miltään. Pian pitäisi jo viimein aloittaa opiskelut, mutten osaa päättää alaa. En edes jaksa tehdä mitään pitkäjänteisesti, koska asiat eivät kiinnosta tarpeeksi tai koska en usko osaavani mitään tarpeeksi hyvin.

Kaipaisin kumppania, mutta uskon, että tämä toive kumpuaa enemmänkin tarpeesta täyttää sisäinen tyhjiöni jollakin kuin siitä, että olisin varsinaisesti liian yksinäinen jaksaakseni elämää.

Tiedän, että tämä kuulostaa turhalta ruikutukselta. Joka päivä käyn mielessäni läpi niitä monia asioita, jotka minulla on niin hyvin. Hetken se auttaa, mutta vain hetken. En muista enää, millaista on mennä nukkumaan ilman kuolemankaipuuta ja ahdistusta tai miltä tuntuu herätä aamulla innokkaana uuteen päivään.

Olen kierosti vihainen läheisilleni... Jos heitä ei olisi, voisin tappaa itseni.