Vanhempi: luetko kasvatustiedettä tai alan kirjallisuutta?

Eräs tuttavani luki uskomattoman kasan lastenkasvatusta käsitteleviä kirjoja ennen lapsen syntymää. Kaikki tehtiin sitten by the book. Joissain asioissa onnistui ihan hyvin, mutta lapsen itsenäistymisessä on ollut todellisia vaikeuksia.

Mun koulutukseen on osaksi kuulunut kasvatustiedettä ja kehityspsykologiaa. Kahden lapsen kautta olen kuitenkin huomannut, että kaikkea ei voi, eikä pidä, tehdä niin kuin kirjoissa sanotaan. Ensiksikin meidän lapset ovat toistensa vastakohtia ja se mikä toimii toisen kanssa, ei toimi toisen kohdalla. Toiseksi alan kirjallisuuden kautta on tullut selväksi, että on olemassa kilpailevia teorioita ja hyvin usein kasvatukseen ei ole yhtä oikeata ratkaisua.

Kertokaapa kasvatutieteilijät hyviä perusteoksia kasvattajalle. Sitä ruotsalaista gurua ei tarvitse suositella...

Kehityspsykologiaa lapsuudesta vanhuuteen ja  Kasvun aika. 

[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 23:05"]

Kertokaapa kasvatutieteilijät hyviä perusteoksia kasvattajalle. Sitä ruotsalaista gurua ei tarvitse suositella...

[/quote]Benjamin Spock on amerikkalainen guru jos kelpaa :) Samoin Vicky Iovinen kirjat ovat viihdyttäviä, vaan onhan niissä vähän totuuden siementäkin. Luin aikoinaan paljon kasvatuskirjallisuutta, siis taviksille tarkoitettuja, en ammattilaisille. Nyt pitäisi alkaa siirtyä murrosikäisistä kertovaan kirjallisuuteen...

Luen, mutta olen alalla. Mielestäni ihmiset saisivat lukea enemmänkin, sillä aivan liikaa perustellaan mutuilulla ja "koska äitinikin" -argumenteilla hyvin rajujakin (ja laittomiakin) kasvatuskeinoja; kuten säännöllisten tukkapöllyjen ja nippareiden antoa, ilman että ihan tosissaan omassa mielessä kyseenalaistetaan niiden tehokkuus. 

Minun kasvatus perustuu pääasiallisesti kolmeen asiaan: rakkauteen, rajoihin ja hyväksyntään. Niitä lapsi tarvitsee. Itselle on ollut hyödyllisintä lukea mm lapsen tunnekasvatuksesta (sitä kuinka lapsi tarvitsee aikuisen tunteiden käsittelyyn, ja miten lapsen tunteet tulee ottaa vastaan, kuinka näyttää negatiiviset tunteetn niin että ne eivät siirry lapselle taakaksi), sekä esim leikin psykologiasta, siitä kuinka erilaisian leikkejä voi käyttää oppimiseen jne. 

Mutta vaikka kuinka luen, niin kyllähän lapset aina yllättää, ja mokia tapahtuu itselle paljonkin. On ollut paljon sellaisia hetkiä kasvatuksessa, mistä en voi todellakaan ylpeä. Mut parhaani yritän, ja ainakin yritän miettiä miten kasvattaa lapsi muita ja itseä kunnioittavaksi ihmiseksi. Itselle riittää, että lapsesta kasvaa hyväitsetuntoinen ja elämänutelias lapsi. Tai siihen tähtään siis.

Olen lukenut kasvatustieteen kandiksi, eli kirjallisuutta on tullut selailtua, maisteriopinnot vielä edessä. Toteutan ehkä alitajuisesti ja huomaamattani joitain opiskelemiani asioita, mutta mitään teorioita tai kasvatustapoja en ole itselleni ohjenuoraksi asettanut. Niiden sijaan kasvatukseni perustuu maalaisjärkeen ja pyytteettömään rakkauteen ja välittämiseen.