Mikä ala sopisi matemaattisesti lahjattomalle?
Aiempi aloitukseni jostain syystä poistettiin, mutta tässä uusi.
Opiskelen siis nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi tällä hetkellä ja opinnot ovat sujuneet oikein hyvin ja pidän tästä alasta kovasti. Työllisyystilanne tällä alalla on kuitenkin niin huono, että jotain toista alaa pitäisi nyt miettiä, jos jollain haluaisi itsensä elättää.
Olen päässyt harjoitteluihin kouluille, kulttuurikeskukseen ja järjestöpuolelle ja nyt syksyllä todennäköisesti jonkinlaiseen kuntoutusyksikköön aikuisten pariin. Olen myös tehnyt keikkatöitä päiväkodeissa ja tavallisessa nuorisotyössä sekä erityisnuorten parissa. Ammatillisissa aineissa olen pärjännyt siis todella kivasti ja kaikista harjoittelusta saanut kiitettäviä.
Pidän ihmisläheisestä työstä erityisen paljon ja haluaisin tehdä myös tulevaisuudessa työtä ihmisten kanssa, mutta tällä tutkinnolla töiden saaminen on hankalaa, kun lähes kaikkiin paikkoihin on vaatimuksena Amk-tutkinto nykyään.
Olen matemaattisesti täysin lahjaton, kärsin jonkinlaisesta numerosokeudesta ja hahmotushäiriöstä, joten kaikki korkeakouluopinnot ovat osaltani poissuljettuja. Nyt pitäisikin miettiä sellaisia tutkintoja, jotka työllistävät varmasti eivätkä vaadi matemaattista osaamista eivätkä korkeakoulututkintoa. En usko, että pärjäisin edes lähihoitajaopinnoissa, joten sekin on aikalailla poissuljettu.
Kommentit (47)
EIihän se matemaattinen lahjakkuus ole se juttu vaan ihan perus logiikka pitäiis olla kunnossa. Eli käytännössä tarkoittanee sitä että kykenee itsenäiseen oma aloitteiseen työskentelyyn oman harkintansa puiitteissa.
Olen suunnitellut siivoojan koulutusta kyllä, se voisi sopia minulle, ainakin saisi ehkä hyvällä tuurilla olla ihmisten parissa töissä.
En kuitenkaan voi hankkia ajokorttia hahmotushäiriön vuoksi ikinä, joten se kaventaa työllistymismahdollisuuksiani myös siivousalalla. Se kuitenkin on yksi vaihtoehdoistani valmistumisen jälkeen.
Ap
Olen suunnitellut siivoojan koulutusta kyllä, se voisi sopia minulle, ainakin saisi ehkä hyvällä tuurilla olla ihmisten parissa töissä.
En kuitenkaan voi hankkia ajokorttia hahmotushäiriön vuoksi ikinä, joten se kaventaa työllistymismahdollisuuksiani myös siivousalalla. Se kuitenkin on yksi vaihtoehdoistani valmistumisen jälkeen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
EIihän se matemaattinen lahjakkuus ole se juttu vaan ihan perus logiikka pitäiis olla kunnossa. Eli käytännössä tarkoittanee sitä että kykenee itsenäiseen oma aloitteiseen työskentelyyn oman harkintansa puiitteissa.
Se tarkoiittaa käytännössä sitä että perusteet pitäiis olla hyvin hanskassa (tieto taito osaamisessa: tietää, tuntee, osaa halllitsee kehitysasteeet) ja kykenee soveltamaan opittuja tietoja ja taitoja erinisissä muuttuvissa alati haastavissa tilanteiissa.
Matemaattinen lahjattomuus heijastuu todella monelle osa-alueelle ja ymmärrän kyllä hyvin, että se on kynnyskysymys koulupaikkaa haettaessa. Hahmotushäiriö vaikuttaa todella paljon päättelykykyyn, suomeksi voisi siis ihan vaan todeta, että olen aika tyhmä.
Ap
Paineensietokyky myös. Mutta toisaalta kun puhutaan nykymaaailmasta jossa kaikki on periaatteessa jo keksitty niiin tulee se taiteellinen puoli ja feminiininen herkkyys myös olennaiseksi kun pitää kyetä markkinoimaan tuotteita mikä on noussut tänäpäiivänä yhä olennaisemmaksi osaksi bisnestä.
Kuntavaalien tulos oli minulle sellainen pettymys etten halua tuhlata aikaani enää politiikkaan, kokeiltu on jo sekin. 😁
Jos saisin päiväkodista töitä, olisin todella tyytyväinen. Siihen työhön tämä nykyinen koulutus kelpaisi ja todella toivon, että niitä töitä saisinkin valmistumisen jälkeen, niin ongelma olisi ratkaistu.
Ap
Matemaattisesti lahjattomat ovat suurimmassa riskissä syrjäytyä ja jäädä pitkäaikaistyöttömäksi. Sanoisin, että pahimpia asioita mitä ihmiselle voi tapahtua on olla huono matikassa.
Terv. hahmotushäiriö yli 50v, ei päivääkään työelämässä, kymmeniä tuhansia hakemuksia tehty ja koulutus on.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkotiin pääsee töihin.
Eui tuolla koulutuksella,vakkariksi ainakaan
Tuskallisen hyvin on kyllä tiedossa, millainen tulevaisuus minua todennäköisesti odottaa.
En itsekään jaksa uskoa, että koskaan töitä saisin tai onnistuisin mitään tämän kummempaa tutkintoa hankkimaan.
Olen melkolailla jo luovuttanut oman elämäni suhteen, mutta ajattelin tässä sinnitellä perheeni vuoksi vielä pari vuotta ja katsella, mihin tilanne kehittyy.
Ap
Kysy/etsi tietoa tuosta hahmotushäiriöstä ja matikkaongelmista,niitten pohjalta voi käsittääkseni räätälöidä opintoja!
Sulta ei varmaan paljoa puutu lähihoitajan opinnoista,en nyt muista...kasvun tuki ja ohjaus oli ennen tms,etsi siitäkin tietoa.
Ei tarvi kahta kertaa opiskella samoja asioita!
https://opintopolku.fi/wp/aikuiskoulutus/mietitko-aikuiskoulutusta/aika…
Kuten todettu, en menestynyt politiikassa sitä yrittäessäni. Mitään vinoilua en enää kaipaa vaan muiden yhtä uuvattien kokemuksia ja tarinoita, onko joku onnistunut saamaan töitä tai tutkintoa kasaan vähäisillä älynlahjoilla.
Ap
Löytyyy paljon tutkimuksia joiden mukaan matemaattinen oppimisvaikeus on suurin riskitekijä syrjäytymiseen ja työttömyyteen
Laitoshuoltaja?