Voinko ottaa tuon naapurinkoiran omaksi?
Ihana alle vuoden ikäinen koira. Hyvin epäilyttävät omistajat tällä. Olen kahden kuukauden aikana palauttanut koiran kotiinsa kolmesti, toinen naapurimme kahdesti. Tänään tuo taas ilmestyi perässäni naapuriin. Kutsuin koiran luo ja lähdin palauttamaan kotiinsa. Ei siellä ollut ketään kotona, kuistin ikkuna oli rikki ja siellä ilmeisesti koiran paikka. Toinen naapuri oli nähnyt koiran ulkona yksin jo puolikuuden aikaan aamulla. Tiesi kertoa että illalla oli ollut bileet siellä, ja kerran koiraa palauttaessa talon isäntä oli ollut ihan sooseissa. Nyt mukanani palauttamassa oli tämä naapuri, ovet siellä talossa oli auki. Makuuhuoneessa oli valo jonka sammutimme nähdäksemme tuleeko illalla kukaan kotiin.
Eläinsuojeluun jätimme nyt viestin, kun ei siellä kukaan vastannut. Tai siis eläinlääkärille. Talvi tulee ja huolettaa, että jos tuo jatkuvasti karkailee ja joutuu olemaan ulkona pitkiäkin aikoja. Tosi mieleinen koira, ja voisin ottaa sen kyllä itselleni, mutta miten se käytännössä tapahtuisi. Meille tulee siksi kun meidän oma koira leikkii tämän kanssaan pihalla.
Anna omistajille hieman rahaa koiraa vastaan, luulen että mielellään luopuvat koirasta kerta siitä ei huolehdita.