Lue keskustelun säännöt.
Äitini teki mulle aika pahasti ollessani nuorempi
01.09.2014 |
Yleensä kotoota lähdetään omasta halusta, kokeilemaan niitä omia siipiä, omaa elämää. Mä lähdin kotoota koska äiti sai häädön, muutin silloisen poikaystäväni luo jonka olin hädin tuskin tuntenut kuukauttakaan, mutten muutakaan keksinyt. Tätä häätöjuttua ennen kävin töissä, ensimmäisessä sellaisessa, tukityöllistettynä tosin, mutta en halunnut notkua kotona.
Ostin äidilleni ensimmäisestä palkastani pesukoneen ja toisista Hackmanin kattilalasarjaa. Sain sitten ensimmäisen veroehdotuksen jonkin ajan päästä. Mätkyt reilu 5 000 markkaa! Siksi, koska äitini ei muistanut kertoa että tuloihini vaikuttaa hänelle maksettu eläke meistä lapsista (isämme kuoli ollessani 14v. ). Mulla meni luottotiedot pitkäksi aikaa, koska en tottakai sittemmin työttömänä (pääsin vasta aikuisena opiskelemaan) pystynyt tuota maksamaan - saatikka tiennyt että verottajan kanssa olisi voinut kenties sopia tai jotain. Mulla ei ikinä ollut turvallista ja vakaata nuoruutta tai hyvää tietä aikuisuuteen, musta ei huolehdittu tai patistettu. Äiti istu baarissa arjet ja viikonloput, me nähtiin nälkää kotona.
Oon jo 40 enkä tahdo päästä näistä yli. Äidin kanssa välit on pahasti rikki, hän elää jossakin ihme kuplassa ettei mitään koskaan ole tapahtunutkaan. Miten mä pääsen tästä koskaan yli?
Kommentit (21)
Juurikin näin. Miten minä nuo voin käsitellä? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen ole muuta keinoa kuin oma mieli. Sun täytyy vaan erottaa itsestäsi se, mistä itse olet vastuussa ja se, mistä muut ovat vastuussa. Et voi syyttää itseäsi siitä, mihin et voi vaikuttaa.
Ei varmaan kannata odottaa, että äitisi koskaan myöntää tekojaan. Olet saanut monia muita huonommat lähtökohdat elämällesi, mutta nyt olet aikuinen. Ehkä sinun pitää antaa itsellesi lupa surra kurjaa lapsuuttasi, ennen kuin sen voi jättää taakseen. Oliko lapsuudessasi jotain hyvää? Jos oli, pyri vaalimaan hyviä muistoja. Ehkä jonkinlainen terapia voisi olla paikallaan. Toivotan voimia ja hyvää elämää <3
Äitisi meni "sekaisin" kun isäsi kuoli ja olisi tarvinut apua itsekin. Hän varmaan yritti lääkitä alkoholilla suruaan, eikä kyennyt huolehtimaan lapsistaan ja asioistaan. On helppoa sanoa että olisi pitänyt, mutta ihminen ei aina pysty kaikkeen mihin pitäisi. Etenkin tuollaisessa tapauksessa kun puoliso kuolee ei voi välttämättä lainkaan kontrolloida sitä vaikutusta minkä se aiheuttaa. Tuskin äitisi halusi sinulle mitään pahaa, hän ei vaan kyennyt huolehtimaan asioista koska ei ollut kunnossa itsekäään.
Siitä pääsee yli vain antamalla anteeksi. Muuta tietä ei ole.
J-P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se auta muuta kuin jättää taa. Ei ne vatvomalla muutu mihinkään.
itse en enää jaksa asioita miettiä:paska lapsuus/nuoruus juopon mutsin ja väkivaltaisen/narsistisen isäpuolen kanssa. Hyväksikäyttöä,väkivaltaa,ruoattomuutta ja lopulta häätö kodita kun olin juuri ja juuri 18v. Onneksi tajusin soittaa sossuun joka auttoi vuokra-asunnon saanissa.
Nuo ovat ollutta ja mennyttä. Välit äitiin viileät,sitä saa mitä tilaa.
Hassua, kun satuin paikalle juuri nyt. Itselläni hyvin samankaltainen nuoruus, kotoa pois 15 v eikä takaisin päässyt. Eri paikkakunta ja olin täysin oman onnen nojassa ja äitini elää myös kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olen pystynyt elämään aidan kanssa ja pitämään asian jotenkin taka-alalla, mutta nyt kun olen raskaana ja minusta on tulossa äiti niin asia on ihan erilailla pinnalla kun aiemmin. Pelkään ja olen vihainen. Tunne on kamala ja välillä aivan ylitsepääsemätön vaikka asiat on nyt ok. Soitin itselleni apua tänään että pääsen puhumaan asiasta, todella vaikea oli soittaa ja itkin puhelimeen. En haluaisi puhua tästä mutta olit tehtävä päätös, joko tämä kalvaa kokoajan sisintäni ja vaikuttaa olemiseeni tai haen apua ja osaan ehkä käsitellä asian myöhemmin. Kehotan sinuakin soittamaan jonnekin ja puhua asiasta, ehkä joku auttaa sinuakin ymmärtämään. Toivon kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella vaikea antaa ohjeita. Ehkä sun kannattaisi käydä juttelemassa jonkun luona? Onko sulla ketään läheistä ihmistä jolle voit puhua?
Mullakin on alkoholisti äiti, tai ei enää ole, mutta muuten mielenterveyshäiriöinen. Yritän aina ajatella, etten voi enää vaikuttaa tapahtuneisiin asioihin ja minulla on nyt asiat hyvin, se on tärkeintä.
Myös muilla ihmisillä on ollut huono lapsuus ja vaikeita aikoja, jos he ovat siitä selvinneet, niin miksi en minäkin. Koitan myös ajatella, että olen vahva ihminen koska olen selvinnyt hankalista ajoista.
Äiti ei tuota koskaan uskaltanut muistella, myöntää tai tajuta. Hänellä oli ollut vielä karumpi lapsuus. Sellaisella taustalla harva asioita tajuaakaan.
itse sain apua näkymättömien aikuisten lasten ryhmästä. Kävin siellä vuoden. Ensin opin toisten kertomuksista, sitten aloin oppia omista kertomuksistani. Hassua suorastaan miten sitä oppii omasta puheestaan puhuessaan. Toki ryhmänvetäjän kanssa pitää olla jonkinlainen luottamus tai kunnioitus.
olen kiitollinen että ryhmäterapiavaihtoehtoja on nykyään niin paljon. Ne toimivat kohdallani. Vertaistukikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mulla samanlaista paskaa takana. Oon ajatelut, että olis ehkä helpompi kestää, jos olis onnistunut saada elämän paremmalle tolalle. Mutta kovasta yrittämisestä huolimatta kaikki on ihan viturallaan, eli se lapsuuden ja nuoruuden helvetti on vaikuttanut ja vaikuttaa koko loppu elämään näköjään meikäläisen kohdalla. Aina ei onnistu, vaikka kuinka koittaa pungertaa. Lisäksi saa kuulla vittuilua (joo, alapeukkuja tulee...) ja voi voi kun jotain taas ahdistaa, kun ei puhutakaan ihan vaan kivoista ja söpöistä asioista. Tää on niin tätä paskaa.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 22:52"]Juurikin näin. Miten minä nuo voin käsitellä? A
Sinun täytyy ajatella kaikki asiat pala palalta läpi vaikka tiettyinä viikonpäivinä. Näin saat itkeä, surra, raivota ja tuntea sääliä ja surua ja kaikkia mahdollisia tunteita menneisyytesi ja sen vuoksi mitä menetit tai mitä et saanut lapsena ja nuorena mitä sinun olisi vanhemmalta pitänyt saada. Tällä tavalla asiat alkavat laimenemaan ja tuntuu siltä että näin se elämä silloin meni ja sitä ei voi muuttaa nyt. Ja voit keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan. Jos pystyt niin anna edes mielessäsi anteeksi äidillesi vaikka hän kelvoton on ollutkin. Älä anna anteeksi äitisi vuoksi vaan sinun itsesi vuoksi, se helpottaa omaa oloasi. Toivon kaikkea hyvää sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaiset melenterveyden puolesta RY:llä on tukiryhmiä, samoin alkoholistien aikuisille lapsille.
Minunkin äidilläni on kuplansa, mutta pitäköön iso ihminen hyvänään. Aikuinen hän on niin kuin minäkin.
Kiitos todella teille kaikille vastaajille, en olekaan ihan yksin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 19:38"]Kiitos todella teille kaikille vastaajille, en olekaan ihan yksin. Ap
[/quote]
Täällä ainakin yksi sisarusparvi samoista lähtökohdista. Yritetään tsempata itseämme eteenpäin.
Olen se joka jo vastasi sinulle ja kerroin hakeneeni apua.
Sinä sälytät kaiken syyn äitisi niskoille. Näin ulkopolelta katsoen minä en sitä tekisi. Kyllä sinulla itselläsikin oli vastuu ottaa selvää esim. siitä, että kun saa palkkaa, niin siitä maksetaan veroja. Koska olit työssä, et enää ollut koulutyttö. Missä olit silloin, kun näistä asioista puhuttiin koulussa yhteiskuntaopin tunneilla? Hae itsellesi apua, vaikka aluksi tk:n mielentervyshoitajalta, joka osaa ohjata sinut terpeutille, jos katsoo sen aiheelliseksi.
Tyhmä kommentti 17:ltä. Ap oli todella lojaali ja hieno tytär ja antoi omastaan renttuäidille ja sai paskaa palkaksi. Niin siinä kävi. Epäoikeudenmukaista kohtelua ap sai osakseen. Itsekin olisi tosi vihainen tuollaiselle äidille.
Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="01.09.2014 klo 23:06"]
Siitä pääsee yli vain antamalla anteeksi. Muuta tietä ei ole.
J-P
[/quote]
Höpöhöpö. Terapiasta on apua.
Itse ajattelen että tasapainoon pääsemisen lähtökohtana on hyväksyä tapahtumat sellaisina kuin ne ovat. Asioille kun ei enään mitään voi ja se hyväksyminen on todella tärkeää mielestäni prosessoinnissa.
Äidit, vanhemmat ja me kaikki täällä olemme vain ihmisiä, siispä elämä ei mene aina niinkuin on suunnitellut... Me kaikki tiedämme että kukaan ei tee lapsia siltä ajatuspohjalta että "aion olla paskin mahdollinen vanhempi ja pistää lapsen elämän kokonaan paskaksi". Ei se näin mene. Uskon kaikesta huolimatta että äitisi on tehnyt parhaansa hänelle suoduin edellytyksin, katkeruus ei kanna mihinkään.
Itse olen saanut haavat (suurinpiirtein) parannettua kun ryhdyin ajattelemaan edellä mainitsemiani asioita ja opettelin myös olemaan armollinen itselleni ja myös antamaan anteeksi siis todellakin ensin itselleni. Mikään lapsuudessa ei ollut mun vika ja kukaan ei voi antaa anteeksi muille ennen kuin osaa antaa itselleen.
Toivon sulle voimia, meitä samanlaisia on paljon täällä maailmassa!
Asiat joille ei voi enää mitään ovat sulla nyt mielessä. Valitse sä nyt et käsittelet ne ja eteenpäin, tulevaisuus on sun!