Mikä blogeissa on vikana
Mikä teitä ärsyttää eniten nykyajan blogimaailmassa? Onko mielestänne suomalaisten ja ulkomaisten, erityisesti muoti/tyyliblogien välillä eroa?
Itseäni ottaa eniten päähän tuo ostovouhotus. Suosotuimissa blogeissa vedotaan aina samaan mantraan: "Jokainen saa käyttää rahansa kuten haluaa." Niinpä niin, mutta kun kaikki kritisoijat eivät välitä bloggaajan rahoista, vaan esimerkiksi maapallon tilasta! Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä osteleeko menkkahaukkaa, zaraa vai chanelia, samaa massatuotantoa nykyään kaikki.
Lisäksi parissa blogissa on pöyristyttänyt, kun bloggaajan mielestä muotibloggaajan työtä on shoppailu, eihän aina voi kulkea samoissa vaatteissa. Aika vastuutonta ja mielikuvituksetonta, bloggaajien kaapit kun usein jo pursuilevat vaatteita.
Bloggaajien tuloista on ihan turha aloittaakaan, kyllähän sen näkee etteivät kaikki omasta työstä saaduilla roposilla elä. Ihan sama minulle mistä he rahansa saavat ja kuinka paljon, ärsyttää vaan kun valehtelevat että työnteolla, ja sitten nuoret kuvittelevat bloggaamisella tienaavan paksun tilin.
Nämä siis koskevat erityisesti suomalaisia blogeja, ulkomailla blogit ovat usein vielä pinnallisempia ja heillä merkkituotteet enemmän arkipäivää.
Kommentit (4)
Blogeissa vikana lähinnä se, että kaikki tuppaavat olemaan toistensa kopioita. Harvoin kukaan kirjoittaa mistään vastoinkäymisistä vaan se elämä on jatkuvaa rakkauslaukkujen hankintaa tai poseerausta suojatiellä starbucksi kädessä. Samaten, kun bloggari lähtee ulos, se on skumppalasin kilistelyä rakkaustyttöjen kanssa, koska hieno nainen ei myöskään juo itseään humalaan.
Se ainainen kateuskortin esilleveto, joko kirjoittajan tai sitten kommentoijien puolelta, jos joku erehtyy vähänkin kritisoimaan tai olemaan edes eri mieltä. Yhdessä isossa laumassa tulisi vaan määkiä kuinka kaikki on niin ihanaa..
Niin ja sitten kun kaikki bloggaajat ovat ystäviä keskenään, ja jokaisessa blogissa on kuvat samoista tapahtumista yms.
Up