Aiemmin altavastaajan olo miehiin tutustuessa (exät), mutta nyt...

Ennen kun tutustuin ja aloin tuntemaan jotain miehiä kohtaan olin kypsymättömämpi ja vertasin itseäni miesten entisiin. Suhteiden kesto, miltä naiset näytti ja millaisia ne oli. Johtui siitä, että mun mielenkiinto oli korkealla juuri sen hetkistä miestä kohtaan, joten tavallaan halusin olla hänelle se paras (naiivia, tiedän).

Mutta nyt kun ihastuin yhteen todella mahtavaan mieheen ja juttu päättyi, niin tajuan, että tilanne on kääntynyt toisin. Mietin jokaisen miehen kohdalla, että yltääkö tää mies sille suurimman ihastuksen tasolle ulkonäössä, huumorintajussa tai osaako se halata yhtä ihanasti kun tää aiempi :D Eikä ole enää sitä oloa, että pitää ottaa joku jonka kerrankin saa ja tulee ekana eteen, vaan kiinnostua siitä miehestä joka on oikeasti todella hyvä ja sopiva mulle itselleni.

Onneksi huomaa, että kehittyy ihmisenä jotenkin. Onko jollekin muulle käynyt näin?