LÄSKIN LOPUTTOMAT SELITYKSET - ja kuinka ne kohdallani loppuivat

Minä olen entinen kusettaja. Siis kusettaja, joka valehteli itselleen ja samalla muillekin, jotta he uskoisivat minua ja syitäni paremmin.

Olin lihonut, ja syitä siihen riitti, kaikki toki minusta riippumattomia: en voinut mennä salille kun sataa, jalkaa vähän särki, lenkki ei onnistunut (baariin kyllä pystyi lähtemään), väsyttää, "taidan olla tulossa kipeäksi, ei viitsi urheilla", "ostan halpaa ja epäterveellistä ruokaa koska terveellinen on niin kallista" (mutta uuden paidan pystyin kyllä heräteostoksena ostamaan), "vie liikaa aikaa valmistaa aina ruoka ja syödä säännöllisesti", "ei minulla vain ole aikaa" - just joo, ja lista vaan jatkuu..

Tämä kaikki loppui aikalailla siihen, kun huomasin, että olen aika onneton. Itsetunto oli nollassa, vaikka en koskaan mikään järjettömän kokoinen ollutkaan. Rakastin vaatteita, mutten halunnut ostaa mitään, koska ne eivät kuitenkaan näyttäneet yhtä hyvältä minun kuin mallinuken päällä. Iho oli huonossa kunnossa. Väsytti, ja väsymys aiheutti herkkuhimoa ja päiväunien nukkumista. En halunnut, että minusta otetaan kuvia. Mikään ei motivoinut, mikään ei huvittanut, olo oli tukala ja tunkkainen. En edes jaksanut enää uskoa, että ikinä onnistuisin laihtumaan ja pitäytyä siinä. Olin todennut, että olen vain syntynyt luuseriksi ja epäonniseksi.

Yksi päivä sitten tajusin, että hitto soikoon, mulla on elämä, mä olen aika hyvä tyyppi kuitenkin, mulla on rakkaita ihmisiä ympärilläni ja olen selvinnyt vaikka ja mistä lyhyen elämäni aikana. Siis joku helvetin painonpudotus, johon tyhjäpää-silikoni-blondibimbotkin pystyvät, joihin jopa heillä on selkärankaa, niin miten se voisi olla minunlaiselleni mahtavalle tyypille niiiin ylitsepääsemätöntä? Mulla ei kuitenkaan ole sairautta, minkä nojalla voisin jättää sen tekemättä. Ei mitään, vain oma mieleni.

Niinpä siis tein muutoksen, vähän kuin huomaamattanikin, alitajunnassa. Rakastan itseäni liikaa, että pilaisin ainokaisen kroppani. Se kroppa on minun käyntikorttini, eikä se enää silloisessa muodossaan vastannut persoonaani ja sitä miltä halusin näyttää. Tein muutoksen. Ja se kannatti. Eikä se edes ollut vaikeaa, vaan yllättävän helppoa ja lopulta suorastaan ainoa oikea vaihtoehto, jonka enää näin mahdolliseksi. Säälin sitä vanhaa itseäni, joka oli raukka, heikko, äkäinen ja puolusteleva. En ollut se joka halusin olla. En ollut 100% paras versio itsestäni. 

Nyt olen -15kg kevyempi, mutta ennen kaikkea, terveempi ja onnellisempi. Kun tekee yhden hyvän päätöksen elämässään, muut asiat seuraavat. Koska aloin uskoa itseeni, se heijastui kaikkialle. Sain sen työn, mistä haaveilinkin. Ulos on nykyään mukava lähteä, sillä bilemekossa näyttää hyvältä. Ystävät sanovat, etten ole koskaan ollut iloisempi tai onnellisempi kuin nyt.

Karsin turhat kahvittelut pois ja ostin kaupasta terveellisempiä vaihtoehtoja jokapäiväiseen ruoanlaittoon. Kaakaojauhon sijasta ostin mm. muutaman euron kalliimman raakakaakaojauhopussin. Siitä tein tämänkin herkullisen suklaapirtelön, jota nyt tässä juon ennen lenkkiä. Laitoin tähän banaania, mantelia, mantelimaitoa ja raakakaakojauhetta - ja tämä on kaiken lisäksi parempaa kuin höttöinen, myrkyllinen Obeyn sokerihöttö. Oikeasti, käsi sydämellä.

Silti sunnuntaisin jokainen tarvitsee pizzaa tai jäätelöä. Se kuuluu ihmisen elämään, ja siitä ei voi luopua. Elämästä kuuluu nauttia - ja siksi, ja juuri siksi, tee muutos elämääsi, jos tunnet, että tarvitse sitä.

Ei mulla muuta. Tuli vain tälläisenä onnellisena päivänä mieleen, että jokaisen kuuluisi olla onnellinen ja tyytyväinen itseensä.