Lue keskustelun säännöt.
En meinaa jaksaa arkaa lastani
27.08.2014 |
Huono omatunto tästä, mutta en vaan meinaa jaksaa arkaa lastani. Olen itsekin lapsena ollut arka ja voi olla, että se oli yhtä rankkaa omallekin äidille, mutta mulla vaan meinaa hermo mennä koko ajan. Lapsi ei koskaan puhu kenellekään aikuiselle oma-aloitteisesti mitään, neuvolassakin kysyivät minulta äidiltä että osaako lapsi puhua ollenkaan kun ei vastannut kysymyksiin mitään. Lapsi on nyt 3,5 vuotias. Puistossa istuu lähes aina vain sylissäni. Tarhaan lähtee aina vastahakoisesti, joka päivä pitäisi halata ja suukotella loputtomiin. En vaan meinaa jaksaa millään.
Tiedän ettei ole lapsen omaa syytä tämä ja kaikkeni olen tehnyt, että toinen saisi rohkeutta. Meillä myös toinen lapsi joka on tämän kuopuksen vastakohta eli ylisosiaalinen ja rohkea. Harmittaa vaan vaikka kyläpaikoissa käydä, kun lapsi istuu aina vain sylissäni eikä uskalla yleensä lähteä mihinkään yksin. Koko ajan pitää pitää kädestä kiinni.
Onko kellään muulla tosi arkaa lasta, miten olette jaksaneet ja onko mitään keinoja, kuinka lasta saisi edes hiukan rohkeammaksi.
Toivoo epätoivoinen äiti
Kommentit (3)
Jos lapsesi on herkkä? Jos näin on niin kannattaa lukea tuo kirja, saat varmasti paljon hyviä vinkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, nyt punnitaan vanhemmuuttasi. Kirjoituksestasi sai sen kuvan, että tämä lapsesi on sinulle rasite.
Lapsesi ei ole tarkoituksella tuollainen, vaan kyse on temperamentista, syntymässä saaduista luontaisista ominaisuuksi, jotka ovat myös osittain perinnöllisiä. Lapsesi siis muistuttaa sinua pienenä,kuten kerroit. Ovatko vuodet muovanneet sinusta rohkeamman? Etkö juuri sinä, saman kokeneena, kykene tukemaan lastasi asiassa?
Ymmärrän kyllä sinua, minuakin harmittaa, kun tunnistan lapsissani niitä samoja piirteitä itsestäni, joista olen jollain lailla elämässäni kärsinyt. Mutta minusta se on vielä suurempi syy tukea lasta kehityksessään.
Jos sinusta tuntuu, että omat keinosi tai jaksamisesi ei riitä, kannattaa puhua asiasta avoimesti neuvolassa. sieltä saat oikeita neuvoja tai kenties ohjauksen kääntyä ammattilaisten puoleen.
Minä en vielä huolestuisi, koska kyseessä on noin nuori lapsi. Enkä varmasti pakottaisi lasta yrittämään olemaan sosiaalisempi, siitä vasta saattaa lapsi traumatisoitua, koska kokisi olevansa ei-hyväksytty.
Minä olin lapsena samankaltainen. En puhunut ellei ollut asiaa. Ujostelin vieraita ihmisiä, kotona oman porukan kesken olin normaali. Mitään älyllistä tms syytä puhumattomuuteen ei ollut. Ajan kanssa rohkaistuin, viimeistään kouluun mennessä oli jo vähän pakkokin. Nuorimpana lapsena jäin myös vanhemman varjoon, joka päsmäröi ensimmäisenä joka paikkaan.
Mutta älä huoli, tuon ikäisellä on aikaa rohkaistua :) ainahan voit kannustaa lastasi, mutta puhumaan pakottaminen ei missään nimessä käy, se hiljentää entisestään.