Onko teille tärkeää olla edes jollekin se "sydänystävä"?

Ei ole. En kaipaa kovin läheisiä ystäviä enkä varsinkaan mitään ripustautujaa, joka haluaa olla jatkuvasti yhteyksissä ja jolle on "pakko" kertoa kaikki omat asiat.
Se aika oli ja meni teini-iässä.

[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 00:33"]

Ei ole. En kaipaa kovin läheisiä ystäviä enkä varsinkaan mitään ripustautujaa, joka haluaa olla jatkuvasti yhteyksissä ja jolle on "pakko" kertoa kaikki omat asiat. Se aika oli ja meni teini-iässä.

[/quote]

Hmm, voi kai läheinen ystävä olla muutenkin kuin olemalla teinimäinen ja ripustautuva...?

Jotenkin surullinen ajatus, että läheisimmät ystävyyssuhteet ovat automaattisesti ahdistavaa ripustautumista ja pelkkien teinien touhua.

Samoja fiiliksiä, ap. Ystäväni ovat minulle todella tärkeitä, ja epäilemättä minäkin olen tärkeä heille, mutta minulta puuttuu sellainen kokemus, että olisin jollekulle "se tärkein ystävä". Itsekäs toive, tiedän, mutta minä en ole saanut kokea tätä edes teini-iässä.

No vaikka en asiaa ehkä ole ajatellut, niin on mulla tarve olla jollekin juuri tuollainen. Eri asia sitten on, olenko. En vissiin. Mulla on just yks juttu, jossa tahtoisin saada eräästä henkilöstä sydänystävän. Mutta se, että pitäis olla itsekin sen arvoinen tai veroinen ei ole mikään pieni juttu minusta. Varsinkin kun mä nyt vasta aikuisiällä mielestäni kehityn näissä ystävänä olemisasioissa. Että miten olisin oikea ystävä. Minusta se ei ole helppoa, oon itse aika traumaattinen tyyppi ja ihminen, ikävä kyllä. Ajatus, etten kelpaa on koetinkiveni. No, tämän yhden kanssa koitan purkaa sitäkin.

Onhan se. Tuo jonkinlaista turvaa elämään ja lisäksi todella paljon muutakin. Vaikea pukea sanoiksi. Sydänystävä ja muutama läheinen ystävä, siihen ympärille sekalainen joukko kavereita ja tuttuja, saa pidettyä elämän virkeänä. Olen menevä ihminen, lähden jopa keskellä yötä pyynnöstä jonnekin, jos ei ole aikaista aamua. Joskus silloinkin.