Lue keskustelun säännöt.
Mietitkö koskaan, oletko hullu?
25.08.2014 |
Minä mietin kyllä. Elämä on kaikinpuolin mallillaan, ei siinä mitään. Olen intuitiivinen, empaattinen ja mielenterveysasioista kiinnostunut naishenkilö. Käsittelen mielelläni elämän ongelmakohtia sen sijaan että lakaisisin niitä maton alle ja vaan puuskuttaisin elämässä eteenpäin. Pohdin valtavasti eri asioita ja olen hyvinkin sisäänpäinkääntynyt omaan henkiseen elämään. Välillä mietityttää onkohan sitä itse ihan normaalien kirjoissa ;) Autan mielelläni myös muita ja työskenlenkin ihmisten ja heidän ongelmien parissa.
Mutta eikös se niin mennyt että kaikki psykologit (yms.) ovat vähän hulluja itsekin? :D Mietitkö koskaan, oletko vähän hullu?
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätin, että olen tämmöinen. Jos olen hullu, niin se sisältyköön määriltemään.
Kyllä mietin. Taidan ehkä ollakin. Minulla on kasa pakko-oireita, kuten esim joudun tarkistamaan että ovi on kiinni tasan 25 kertaa. Pelkään ihmisiä, ainakin 40+ miehiä. Rakastan kissoja kaikista eniten. Tykkään syödä kurkkua sinapin kanssa joka päivä. Minulla ei ole kovin suuri empatiakyky, esim jos näen ihmisen kivuissaan,Se ei herätä mitään tunteita. Mutta jos eläimeen sattuu, itken ihan hulluna.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2014 klo 11:55"]Kyllä mietin. Taidan ehkä ollakin. Minulla on kasa pakko-oireita, kuten esim joudun tarkistamaan että ovi on kiinni tasan 25 kertaa. Pelkään ihmisiä, ainakin 40+ miehiä. Rakastan kissoja kaikista eniten. Tykkään syödä kurkkua sinapin kanssa joka päivä. Minulla ei ole kovin suuri empatiakyky, esim jos näen ihmisen kivuissaan,Se ei herätä mitään tunteita. Mutta jos eläimeen sattuu, itken ihan hulluna.
[/quote]
Joo-o. Huono isäsuhde?
Meidän ihmisten kirjo on valtava. En ymmärrä tätä nykypäivän trendiä, että ihmisten erilaisuudelle haetaan psykologiasta leimoja.
Me kaikki olemme erilaisia, jokaisella on omia, muiden mielestä varmasti oimituisiakin, ajatuksia ja tapoja.
Tiedostan kyllä, missä suhteessa olen erilainen kuin joku muu ja tiedostan, kuinka joku muu on erilainen kuin minä. Siinähän se on, tämän elämän rikkaus, erilaisuudessa.
Minulla on ystäviä, jotka ovat saaneet ihan oikean mt-diagnoosin. En osaa pitää heitä hulluina ja ovat mielestäni ihan täyspäisiä ihmisiä. Hulluus tapahtuukin useimmiten pään sisällä,ajatuksissa, siten, että sitä muut eivät näe.
Mistä tiedät, mitä vieressäsi istuva ajattelee?
Nuorempana joskus mietin, enää en.
Nyt nelikymppisenä elän vaan tässä hetkessä ja sen kokemuksissa, ilman pohtimatta koko ajan "syntyjä syviä", jotka lopulta useimmiten ovat vain tunkkaisia kiertäviä ajatuskuvioita, jotka hämärtävät tietoisuuden todellisuudesta tässä ja nyt. En halua myöskään miettiä mihin leimoihin sopisin, esim. olenko ns. hullu. Olen mikä olen, ja se on hyvä niin.