Poika soitti minulle äsken: Hyviä uutisia, pari luokkakaveria oli ollut hänelle tänään kivoja =D
Tekisi minunkin mieleni melkeinpä heittää kärrynpyörää onnesta. Minun pikkumieheni soitti äsken innoissaan ja kertoi, että pari luokan poikaa oli ihan vapaaehtoisesti halunnut hänet heidän ryhmäänsä ryhmätyössä. Olivat sitten vielä ehdottaneet, että poika tulisi heidän kanssaan pelaamaan välkällä. Ja sekin oli ilmeisesti mennyt mainiosti.
Että olen hyvällä tuulella, vaikka tiedän, että pojat ottivat meidän oman mukaan ihan vain siksi, että kotona on varmasti tullut sellaiset madonluvut ja käskyt näin toimia. Mutta silti. Josko tämä nyt tästä.
Kommentit (13)
Oikeasti mulle tuli täällä kyynel silmään :) Olen todella iloinen, että ihana pieni poikasi on saanut kokea tuollaisen ison asian!!! Minäkin toivon sydämestäni, että kyseessä on nyt todellinen muutos parempaan!
Olet useasti kertonut pojasta, hänen koulunkäynnistään ym. Miten teillä on tarkoitus edetä pojan kanssa? Onko hän teille sijoitettuna ihan virallisesti? Oletteko aikeissa kasvattaa hänet, käsittääkseni hän ei ole teidän kummankaan biologinen lapsi?
Tapaus on erikoinen, siksi mielenkiintoinen :)
En nyt mene meidän tapauksen yksityiskohtiin, koska en erityisesti halua tulla tunnistetuksi, mutta lapsi asuu tietysti ihan virallisesti meillä. Lapsen biologinen äiti on kuitenkin hänen huoltajansa. On aika tavallista, että varsinkin vähän vanhemmat lapset saattavat asua jonkin aikaa tai aikuisuuteenkin asti esimerkiksi sukulaisperheessä, jos kotona asuminen on syystä tai toisesta hankalaa tai sukset ovat phasti ristissä lapsen ja vanhempien välillä. Tätä kutsutaan yksityiseksi sijoitukseksi ja jos asiantila jatkuu kahta viikkoa pidempään, asiasta pitää lain mukaan ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille, jotka tutkivat, että perhe, jossa lapsi asuu on sopiva.
Jos hän ja äitinsä päättävät, että poika muuttaa takaisin äitinsä luo, niin sitten hän muuttaa, muussa tapauksessa asunee meillä aikuisuuteen asti. Tällä hetkellä kaikki osapuolet ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä tilanteeseen. Poika haluaa asua meillä, me haluamme, että hän asuu meillä ja äidistäkin se on parasta. Äidin ja pojan yhteydenpito voisi toimia paremminkin ja välit isäpuoleen eivät ole korjaantuneet toivotulla tavalla, mutta siihen me emme hirveästi voi vaikuttaa.
Mutta kyllä vaan ne lapset osaavat myös yllättää :0).
Mukavaa, että poikasi on otettu mukaan porukoihin koulussa. Eiköhän se siitä!!
T: se, joka ei hyväksynyt kiusaamista mutta ei aina jaksa ymmärtää kiusattuja.
Seurasin jonkun verran sun aiempia viestejä ja tuli kyllä paha mieli sun ja etenkin sun poikasi puolesta. Toivottavasti kaikki lähtee nyt sujumaan paremmin!
Toivottavasti kaikki alkaa mennä nyt paremmin ja poikasi saa kavereita.
olit vasta äitiyden kynnyksellä. Mistä tuli tämä sijaisperheeksi ryhtyminen? Olen itsekin sitä harkinnut hiljakseen, uskon että se on mitä antoisin elämäntapa. Vähän mietityttää kumminkin vielä.
Ei tarvita kuin pari " normaalipoikaa" , jotka hyväksyvät lapsesi ja alkavat leikkiä tämän kanssa, sitten muutkin huomaavat, että " ai, toi ei enää ookaan sellainen, jota kaikki kiusaa" , yhteinen " harrastus" on murrettu ja silloin kakki muutkin voivat olla poikasi ystäviä pelkäämättä itse tulevansa leimatuksi " kiusatun kavereiksi" ja kiusan kohteeksi. Lasten maailmassa ryhmäpaine on kova ja ilmiöt sellaisia lumipallo-ilmiöitä. Niin kiusatuksi tuleminen kuin siitä asemasta eroon pääseminen.
Oma poikani on vasta esikoulussa, mutta viime vuonna jo heidän ryhmässään (ryhmssä on siis sekä eskareita että 5-vuotiaita pikkueskareita) esiintyi kiusaamista. Erästä ulkomaalais-syntyistä lasta kiusattiin, tai jos nyt ei kiusattu niin kuin koululaiset kiusaavat toisiaan, niin kuitenkin syrjittiin toisten taholta. Häntä ei pyydetty leikkeihin, häntä ei kutsuttu lastenkutsuille jne. Oma poikani, joka tuolloin aloitti viskarina tässä ryhmässä kohosi rämäpäisyydensä ja näkyvän luonteensa vuoksi pian tietynlaiseksi " ryhmän kingiksi" , jopa vuotta vanhemmat eskarit seurasivat häntä leikeissä jne. Joskus joulun alla puutuin kotona tähän havaitsemaani yhden ryhmän pojan syrjintään ja järjestelmälliseen sivuuttamiseen. Istutin lapseni alas ja puhuin hänelle rauhassa asiasta, että miksi ette koskaan leiki tämän X:n kanssa, eikö hän ole kiva tms. Hämmästyttävää tässä oli, ettei lapseni ollut edes tullut ajatelleeksi asiaa, tehnyt vain niin kuin muutkin ja tullut näin itse vahvistaneeksi kaavaa. Sanoin, että poika saa toki leikkiä kenen kanssa haluaa, mutta eikö olisi kiva saada tästä X:stä vielä uusi kaveri? Ja pyysin häntä miettimään, miltä tuntuisi, jos joka päivä tarhassa joutuisi leikkimään yksin. Seuraavana päivänä poikani oli kertomansa mukaan leikkinyt x:n kanssa. Kun pojan synttärit tulivat alkuvuodesta, kutsuin tämän pojan myös juhliin.
Muutamassa viikossa tämä poika oli mukana lasten leikeissä. Ja koko kevään poikaporukassa oli ihan eri meininki. Hän oli pian yksi muista. En tiedä kuinka paljon omalla pojallani ja juttutuokiollamme oli tekemistä asian kanssa, mutta pointtini on se, että mitä väliä, mistä aloite tulee. Lopputuloshan vain on tärkeä. Vaikka aloite tulisi poikien kotoa ja vanhempien toimesta, voi lopputulos olla kiusaamisen loppuminen ja ihan aitojen kaverisuhteiden syntyminen.
Ja kun kierre lähtee purkautumaan, se voi tapahtua ihan yhtä nopeasti ja tehokkaasti kuin on syntynytkin.
Toivotaan, että lapsesi kohdalla on juuri näin. Ja muuten lohduttavaksi esimerkiksi: Entinen miesystäväni oli aikoinaan koulukiusattu muutaman vuoden ala- ja yläasteen taitteessa. Yläasteen loppuun mennessä hänestä oli tullut suosittu ja lukiossa kaikki halusivat olla hänen ystäviään ja kaikki tytöt hänen tyttöystäviään (ha-haa, minäpä sain olla hänen tyttöystävänsä tuolloin). Hän hakeutui mediaseksikkääseen työhön ja parikymppisenä oli oikea kaupungin johtotähti, jonka kaikki tunsivat. Selkääntaputtelijoita riitti.
Sen, että lastasi on kiusattu, ei tarvitse määrittää hänen sosiaalista tulevaisuuttaan. Hyvä, että asiaan on puututtu ja toivottavasti se jää tähän.
kiusatun. ja sillä ei silloin ole mitään väliä, miksi se lapsi niin päättää. Usein päättää juuri vanhempien painostuksen vuoksi. Lapset ovat todellisia laumasieluja ja hierarkia on hyvin tiukka, siksi ylhäällä hierarkiassa olevien lasten sanalla on paljon painoa niin hyvässä kuin pahassakin.
Emme olleet harkinneet sijaisperheeksi ryhtymistä, vaan tilanne tuli vastaan, kun tämä lähipiiriimme kuulunut lapsi alkoi ensin viettää meillä kylässä ja hoidossa enemmän ja enemmän aikaa, koska tilanne kotona oli tulehtunut. Kun välit isäpuoleen ja äitiinkin aina vain huononivat, niin äiti ehdotti meille, josko lapsi muuttaisi meille ainakin joksikin aikaa.
Siinä sitten selvittiin asian käytännön toteutusta ja kun ajatus edelleen sen jälkeen tuntui parhaalta ratkaisulta ja koska olimme jo silloin erittäin kiintyneet tähän poikaan, niin suostuimme ja muutto toteutui. Tätä arkea on nyt tässä eletty hyvine ja huonoine puolineen ja pätkääkään emme kadu, mutta ei tähän välttämättä vieraan lapsen kanssa haluaisi ryhtyä. Läheisyydestä biologiseen vanhempaan on tietysti haittaakin, mutta kyllä yksi tämän järjelliseksi tekeva tekijä on, että lapsi oli meille jo valmiiksi rakas. Vaikka varmaankin vieraaseenkin lapseen nopeasti kehittäisi tunnesiteen, niin jo valmiiksi rakkaan takia jaksaa sietää ne ikävätkin puolet alusta asti.
Vierailija:
olit vasta äitiyden kynnyksellä. Mistä tuli tämä sijaisperheeksi ryhtyminen? Olen itsekin sitä harkinnut hiljakseen, uskon että se on mitä antoisin elämäntapa. Vähän mietityttää kumminkin vielä.
Itsekin omasta lapsuudesta muistan, että luokan kuninkailla ja kuningattarilla oli todella paljon sananvaltaa siihen, kuka oli suosittu ja kuka ei. Muut seurasivat laumana johtajaa. Itse en tosin aikoinaan ollut siinä asemassa niin fiksu, kuin nämä pojat nyt olivat, olkoonkin, että vanhempiensa painostamina. Täytyy muuten muistaa kiittää näitä vanhempia, kun seuraavan kerran nähdään.