Miksi suomalaistan määrän halutaan aina lisääntyvän?
Puhutaan, että tarvitaan maahanmuuttoa, jotta väkimäärän kasvu Suomessa ei vähenisi. Ihan hullua. Pallolla on ongelmana liika väestö. Miksi tännekin halutaan liikaa. Minusta meitä on jo sopivasti ja hyvä, jos näillä main pysyy ja pieni väheneminenkään ei olisi kamalaa.
Jos talouskasvu vaatii väestönkasvua, seuraa mahdottomuus. Kasvammeko loputtomasti, vai onko toiveissa pandemia tai sota, joka hetkellisesti tappaa paljon ja sitten saa taas ihanasti kasvaa ja lisääntyä.
Kommentit (33)
Teollisuus haluaa paljon potentiaalista työväestöä josta voi seuloa parhaat. Lopuista ei niin väliä. Liilakansoitisyakaan ei ajatella. Pääasia on suuret voitot.
Minua juurikin pelottaa tämä maapallon liikakansoitus. Eläinpopulaatioihin iskee aina joku supertuhotauti, kun kanta kasvaa liikaa.
Suomeen tarvitaan aina sopiva työttömien reservi, millä pidetään palkat sopivan aljaalla. Ihan sama onko ne meikäläisiä vai mamuja. Luuletteko, että elinkeinoelämää kiinnostaa mikään muu?
Suomen mittakaavassa mitä enemmän väestöä, sitä enemmän saastumista ja uusiutumattomien tai hitaasti uusiutuvien luonnonvarojen liikakäyttöä.
Ap
Onko joku näistä päättävä milloinkaan sanonut, milloin kasvu saa loppua. Onko pohsittu esim eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa?
Kyllä se vaan aina on noiden rahanahneiden tahojen päättämä asia.
Esimerkiksi sora. Sitä on Suomessa rajalliseati ja nyt sitä tuhlataan surutta rakentamiseen.
Toinen on nwitseellinen maapohja. Kohta jokaisessa hyvässä paikassa on jo ollit jotain rakennettua.
Rantatontteja on rajelliseati. Kohta ei ei riitä kaikille halukkaille.
Ap
Ja varsinkin kun lähi-idästä tuleva maahanmuutto ei tunnetusti paranna huoltosuhdetta vaan huonontaa sitä jatkuvasti.
Huoltosuhde ei parane maahanmuuton myötä, mutta siitä porukasta saadaan seulomalla hyvää ja tervettä työväkeä. Se muu porukka jää yhteiskunnan hoidettavaksi.
Enemmän ihmisiä = enemmän kuluttajia. Toisaalta tulee enemmän kilpailua> parempilaatuisia tuotteita ja suurempi valikoima. Suomessa eikä koko Euroopassa ole mitään liikaväestöä. Vanheneva ja pienenevä väkiluku ei myöskään tee hyvää mantereen/maan imagolle - pitäisi olla taloudessa kilpailukykyinen ja uskottava myös maanpuolustuksen osalta.
Jotkut myös haluavat kansainvälistymistä niin voimakkaasti, etteivät huomaa, että alkaa olla ahdasta.
Kyllä ympäristön saastuminen lisääntyy ihan liiasya ihmismäärästä johtuen.
Jos kaikki systeemit tuhoutuis ja ruvettais keräilijä- metsästäjiksi, niin Suomern mahtuisi jotain muutama tuhat ihmistä. Muut olisliikaa ja kuolis pois.
Hehee. Mutta kun niitä ihania vauvoja ei kuulemma tule läheskään tarpeeksi. Tänne halutaan runsaasti maahanmuuttajia, kun on vaan aina pakko kasvaa. Hullua.
Ap