Oulun vauvasurmat jäänevät arvoitukseksi.
Poliisi yhä ymmällään: Vauvasurman motiivi voi jäädä paljastumatta
Perjantai 22.8.2014 klo 18.55
Oulun vauvasurmat menevät syyteharkintaan jo mahdollisesti syyskuussa.
Harvinaislaatuinen rikos Oulussa alkoi selvitä kesäkuun alussa. (MARKKU RUOTTINEN)
Oulun poliisi on yhä ymmällään Suomea alkukesällä kohahduttaneesta Oulun vauvasurmasta, missä äitiä epäillään vastasyntyneiden viiden lapsensa surmasta ja ruumiiden piilottelusta ja pakastoimisesta.
Vauvojen surmista epäilty äiti on ollut kesäkuun alusta asti vangittuna. Juttu on menossa syyttäjälle heti, kun oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten tulokset ovat valmistuneet ja poliisi on saanut kuultua kaikki asiaan liittyvät. Ruumiinavaukset kertovat mahdollisesti vauvojen kuolinsyyn, kuolinajan ja vainajien iän.
Lasten isien dna-testit ovat myös valmistuneet.
- Epäiltyä on kuultu kerran heinäkuussa. Motiivi hänen tekoihinsa on vielä epäselvä, emme tiedä sitä. Voi olla, että se jää selvittämättä. Syyttäjälle toivon jutun siirtyvän syyskuussa, kun olemme ensin saaneet patologien lausunnot ja kaikki kuulemiset. DNA-testien mukaan isäehdokkaita on useita, alle 10 kuitenkin, tutkintaa johtava rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisista kertoo.
Hän ei suostu kertomaan, missä vankilassa epäilty on.
Traaginen ja kansainvälisestikin huomiota herättänyt mystinen rikosvyyhti paljastui kesäkuun alussa Oulussa, kun taloyhtiön kellarista kantautui ruumiiden löyhkä. Vuorossa ollut poliisipartio tarkasti kellarin asukkaiden pyynnöstä ja teki karmean löydön: vauvojen ruumiit olivat kellarikopissa.
Epäilty ilmoittautui poliisille jo taloyhtiön pihassa ja kertoi osittain tapahtumista sekä synnyttäneensä kotioloissa lapset ja piilotelleensa raskaudet. Vastasyntyneet kuolleet vauvat hän myösi pakastaneesa kotipakastimeen.
JUHA VELI JOKINEN
OULU"
Mikähän noin ylipäätään voi saada jokseenkin normaaliälyisen ihmisen surmaamaan omat lapsensa yhä uudelllen? Kyse ei kuitenkaan ole esimerkiksi kehitysvammaisesta tai muuten heikentyneen ymmärrryskyvyn ihmisestä, joka ei tiedä mitä raskaana oleminen tai tappaminen tarkoittaa. Nainen on käynyt töissä, hänellä on ollut ystäviä ja seurustelukumppaneita ja vaikuttanut kivalta ihmiseltä.
Kommentit (6)
Siis ei kai "pakastoiminen" ("pakastoimisesta" tuossa apn kopioimassa tekstissä) ole edes oikea sana?
Motiivi paljastumatta? Niin, tämä nainenhan ei ole mitään myöntänyt. Vain hän voi kertoa motiivinsa tappaa vauvoja. En usko, että hänellä on ollut mitään erityistä motiivia. On vain raskautunut ja hoitanut tilanteen sitten näin. Ei siihen muuta motiivia tarvita.
Kohtalot pitäisi selvitä ruuminavauksista. Ainakin oliko kuollut aikaisemmin, se tässä oli tärkein.
Jaa, voi olla että täällä onkin spekuloitu asiaa, enpä ollut itse paikalla. Onko kukaan asiantuntija selittänyt mikä ihmismielen mekanismi ajaa tällaiseen toimintaan? ap
Joo ja tuo pakastointi on taas iltapäivälehtien toimittajien ammattitaitoa, tsihhih!
Kuultu kerran heinäkuussa? No hirveesti on asiaan panostettu....
Tästä oli silloin niiiiin paljon spekulointia täällä. Itse en jaksa enää edes miettiä, odotan vain että asia joskus ratkeaisi.