Mikä on elämäsi epäitsekkäin tekosi?

Up

Hoidin myös sukulaislapsia todella paljon, enimmillään jopa 50 h viikossa (silloin ei ollut vielä omia). Tosin sitten alkoivat käyttää hyväkseen kun huomasivat että olen aina käytettävissä, ottivat kirjaimellisesti että A-I-N-A.

Teen mielestäni paljonkin epäitsekkäitä tekoja työssäni. Välitän aidosti siitä että vanhukset muistisairaanakin nauttivat elämästään mahdollisimman hyvin. Lähden heidän kanssa vaikka kävelylle jos vain on aikaa mitä ei useinkaan ole. Ja harmittaa jos unohdan jonkin asian mitä oli tarkoitus tehdä (laittaa vesilasi yöpöydälle tms)

Lainasin vuosia sitten silloiselle poikaystävälle rahaa lääkäri- ja sairaalakuluihin ym. lupauksella, ettei ole kiire maksaa takaisin. Makselee edelleen osissa, kun tulot olemattomat. Tosin en edes pidä tätä minään, kun kyse on vain rahasta, eikä isoista summista. Tai no, opiskelijalle kyllä isoista, jollainen tuolloin olin. Pieniä asioita teen jatkuvasti muille. Ikävä kyllä huolimatta siitä mitä sanotaan, se ei koskaan palaudu. En tee mitään oletuksella, että saisin mitään, mutta kun jatkuvasti antaa, eikä koskaan saa, niin väkisinkin huomaa. Esim aina muistan ystäviä syntymäpäivinään ja aktivoin muitakin muistamaan synttärisankarin päivän, kaveripiirissä usein ostettu yhteinen lahja. Itse en tietty saa koskaan mitään. Eikä ole väliksikään. Eniten ärsytti, että kun kutsuin kavereita kahville syntymäpäiväni aikaan, vain yksi kävi. Söi pikaisesti pari palaa voileipäkakkua ja lähti.

En oikeastaan mitään, ikinä. Eikä kukaan oo koskaan mitään pyytänytkään. Ehkä musta vaistotaan jotain, että en auta, vaikka oisinkin valmis auttamaan. Joskus opiskeluaikoina annoin kämppäkaverille nahkatakkini, jonka olin just ostanu itelle. Kaveri ihaili sitä kauheesti. Annoin sen sit sille, koska mulla oli vanhempikin takki, joka jäi mulle.

Oon kai kauheen itsekäs. Tietty lasten takia oon jättäny ostamatta kaiken laista itelle, jättänyt menoja menemättä ja oikeestaan elämänikin elämättä, mutta mun mielestä se vaan kuuluu äitiyteen. En oo mitenkään sydän epäitsekkyyttä leiskuen tehnyt noita juttuja.

Olin tulossa töistä kotiin kun joku tuiki tuntematon nuorimies tuli Hesarilla pummaamaan rahaa. En muista mihin hän sitä tarvitsi, en oikeastaan edes kuunnellut, mutta yhtäkkiä vain sanoin että joojoojoo ja menin automaatille ja nostin hänelle 200e. Annoin rahat käteen ja sanoin että hyvää jatkoa, ja menin itse kotiin. 

Lapset varmaan. En oikeastaan koskaan halunnut äidiksi, mutta mies ja kaikki muut puhuivat asiasta niinkuin se olisi ihan itsestäänselvää. Meillä on nyt kaksi lasta ja jotenkin koen itseni epäitsekkääksi kun olen äiti ja teen asioita muiden vuoksi. 

Mä oon lainannut rahaa kavereille ja sukulaisille niin paljon että oon joko tosi tyhmä tai sitten tosi epäitsekäs. Mä en vaan saa sitten ikinä perittyä velkoja takas, se tuntuu karseelta ja varsinkin jos tiedän ettei velkoja pystytä maksamaan. 

Oon lainannu myös vanhemmilleni ja sinne kans uppoaa niinku mustaan aukkoon. Aattelen sen niin et oon epäitsekäs, sillai ei tunnu niin tyhmältä päästä rahoistaan eroon. 

Ehkä se, että rakastan erästä ihmistä (miestä) vaikka hän ei ole valmis rakastamaan minua ja tarvitsee silti rakkautta ja jonkun, joka voisi häntä rakastaa. Olen itsekin ollut samanlainen, siksi tiedän, miltä se tuntuu. Välillä olen todella saanut purra kieltäni, etten sano, kun hän kohtelee minua kuin pakastin, mitä haluaisin siihen sanoa. Kun oikeasti EN halua sanoa. Jotta sillä miehellä ois edes joku, joka ei ole häneen pettynyt. Olemme siis kavereita sillä mausteella, että oon ollut häneen oikeasti rakastunut. 

Antanut talvitakin palelevalle ,sateensuojan kerjäläiselle, vaatteita ja muuta todella köyhille lapsille Venäjällä. Vaatteita vangille, ruokaa ja rahaa asunnottomalle. Antanut rahaa pulassa olevalle ystävälle. Ollut kiusatun kaveri koulussa kun kukaan muu ei uskaltanut. Puolustanut ulkomaalaista perhettä kun heitä kivitettiin. Pelastanut lapsen hengen. Yrittänyt suojella lasta menettäen samalla oman maineeni.

Abortti. Jonkin aikaa ajattelin, että lapsi pelastaisi minut 65 työtuntien viikoilta ja ehkä entinenkin vielä rakastuisi kun on yhteinen lapsi. Onneksi siihen havahtui. Ei ollut vielä sen lapsen aika :)

En ymmärrä miksi ap on saanut alapeukuttajia niin paljon ja seuraava vastaaja pelkästään yläpeukuttajia. AP:lla kuitenkin oli huomattavasti raskaampaa asiaa kuin seuraavan vastaajan lomamaininnat.

Olen ollut hyvin itsekäs ihminen (lellitty) ja äitini vakavan sairastumisen ja pian sen jälkeen kuolemisen jälkeen olen paljonkin muuttunut. Huolehdin isästäni kaikin tavoin (ehkä liiikaakin). Veljeni saavat elää melko  rentoa elämää ja minä se isän ruoat ja sosiaaliset ringit hoidan. Mutta en katso asiaa itsekkääksi. Annan takaisin sen mitä olen saanut.

Tein ihan kaiken mahdollisen miehen puolesta. Hoidin kaikki sen kaikki paperiasiat, olin sen tukena kaikessa, nyös taloudellisesti, maksoin jopa sen vuokran vaikka olin itse opiskelija eikä mulla ollut yhtään ylimääräistä. Ja pelkkää paskaa sain niskaan. Jäin yksin lapsen kanssa kun musta ei tainnut enää hyötyä enempää.

Olen elättänyt miestäni vuoden verran, jotta hän pystyisi opiskelemaan opintonsa loppuun. Emme ole saaneet tukia tänä aikana. Omatkin opintoni ovat kesken.

Minulla se, että olen viimeiset 10 vuotta mennyt lomanviettoajankohdissa ja muissa loma-asioissa täysin mieheni lasten lomien mukaan, mies ja exänsä ovat siis päättäneet loma-ajat ja lomasuunnitelmat on tehty lasten tarpeista lähtien. Samoin raha-asiat ovat viimeiset 10v menneet niin, että miehen lasten menot ovat ykkössijalla. Luovuin siis miehen valinnan myötä mm. matkustelusta ja kahdenkeskisistä lomista miehen kanssa. Omia lapsia minulla ei ole.

Kun olin kotiäitinä lasten kanssa niin otin koulupäivän jälkeen iltapäivähoitoon kahden ystäväni lapset ilman maksua. Hoitelin lapsia muutaman vuoden ilmaiseksi. Ystävät olivat molemmat yksinhuoltajia ja pienituloisia. Aikaisemmin he olivat joutuneet maksamaan iltapaivähoidosta.

Olen myös lainannut (omalla mittapuullani) suuren summan rahaa ilman korkoa ja ilman takaisinmaksuaikataulua sukulaiselleni joka tarvitsi rahat sairautensa hoitoon. Kunnallisella puolella oli sen verran pitkä jonotusaika hoitoon että oli turvallisempaa mennä heti yksityiselle. Sukulainen parani ja rahat sain takaisin pikku erissä usean vuoden kuluessa, ilman korkoa kuten oli sovittu.

Nämä nyt tulevat ensimmäisenä mieleen.