Te jotka ette voi saada omaa biologista lasta

Minä voisin biologian puolesta, mutta en ole saanut siksi ettei ole löytynyt miestä. Ja yksinäistä en tieten tahtoen ole halunnut tehdä.

Kyllähän se josssain siinä 35-40 iässä otti koville kun tajusi että niin siinä taitaa käydä etten tule lasta saamaan. Välillä ihan itketti nähdä raskaana olevia naisia ja pikkulapsia. Mutta ihan itsestään siihen sitten sopeutui lopulta, että näin minun elämä meni, että täytyy etsiä sitten elämään muuta sisältöä kun se perinteinen perhe-elämä ei minun osakseni tullut. Nyt olen jo ihan onnellinen ja nautinkin siitä miten helppoa sinkkuelämäni on.

Se, mitä olen oppinut on, että ihminen voi paljolti valita mitä ajatuksia hautoo, ja ne valinnat määrää sen onko onneton vai ei. Esim. jos minä olisin antanut vaan sellaisten itsesäälisten ajatusten lapsettomuutta koskien velloa päässäni, olisin alkanut vaan tuntea itseni yhä elinkelvottomammaksi ja tarpeettomammaksi ja olisin voinut masentua pahastikin. Mutta minä jossain vaiheessa päätin, että nyt loppuu tuon asian vatvominen, koska siihen vatvomiseen liittyvät tunteet vaan lisäävät tuskaa, eivätkä johda mihinkään hyvään. Vatvomisen voi lopettaa keskittymällä muihin asioihin, ja myös aktiivisesti lopettamalla seuraamasta päähän pulpahtavia asiaan liittyviä ajatuksia.