Mun on tosi vaikea ymmärtää naisia, jotka eivät halua lapsia.
Jaa joo joo, eihän mun tarviikaan ymmärtää eikä se mun napaa kaivele, mutta hekilökohtaisesti ihmettelen vaan. Miten tyhjää elämä olisikaan ilman lapsia??
Kommentit (45)
Mulla on kaksi lasta, haaveena 4. Olen onnellisempi lasten kanssa, ennen heitä elämäni oli just sellasta turhanpäiväistä hyörimistä. JA jos ihan oikeasti ajattelee, niin kyllä se vaan on niin, että ainoastaan omille lapsilleen on korvaamaton.
Just duunissakin puhuttiin, että kun yksi todella suosittu ja pitkäaikainen ja hyvä ja hakera työntekijä lähti kuun alussa pois, niin viikon päästä jo oli, kuin häntä ei olisi olltukaan. Siis että töissä ei kukaan ole korvaamaton, vain kotona. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö työtään saisi pitää tärkeänä ja arvostaa sitä ja tykätä siitä. Kyllä mäkin tykkään työstäni jne. Ja kotona olen vähän ahdistunut välillä ja koen sen raskaaksi.
Vierailija:
haluan, että minut muistetaan koko ihmiskunnan hyväksi tekemästäni työstä, ei siitä, että olen synnyttänyt.
KOKO ihmiskunnan hyväksi tekemästä työstä... Aikamoiset luulot jollakin itsestään...
Itselläni on lapsia, mutta voisin kyllä hyvin elää ilman niitäkin.
Lapsi sitten kumminkin tuli ja rakastan häntä yli kaiken. Ja olen sitä mieltä, että omassa elämässäni lapsi oli valtaisa muutos positiviiseen. Vapaaehtoisesti lapsettomat ei tietysti voi tietää minkälaista on, kun on lapsia, joten ei he tavallaan tiedä missaavansa mitään. Vaikka lapseton seuraa tuttujen lapsiperheiden elämää tai on itse kasvattaja, hän ei voi oikesti tajuta minkälaista on elää lapsen kanssa, koska oma lapsi on täysin eri asia kuin toisen lapsi. Muita lapsiperheitä seuraamalla näkee vain sen häslingin ja vaivan mitä lapsista on, ei tunne sitä sydäntä pakahduttavaa rakkautta joka vuorottelee häslingin aiheuttaman ärtymyksen kanssa.
Silti en ole sitä mieltä että kaikkien pitäis tehdä lapsia. Erilaisuus on rikkautta eikä kaikki ihmiset ole samanlaisia kuin minä.
Kai se on puhtaasti itsekkyyttä ja halua nauttia omasta elämästä ja olla vapaa tekemään mitä haluaa. Mulla ei ole mitään halua kantaa 9 kk vauvaa mahassani tai kokea synnytystä. Enkä oikeastaan halua luopua taloudellisesti mukavasta elämästäni, johon kuuluu paljon työtä, harrastuksia, ystäviä ja matkustelua. Ja hyvä parisuhde. Onneksi olemme mieheni kanssa täysin samalla aaltopituudella tässä asiassa.
Toisaalta, kun lapsettomia (aiheestakin) syytetään aina itsekkyydestä, niin mikä on enemmän itsekästä kuin omaa tarvettaan varten luoda uusi yksilö maan päälle?! (Vrt. ketju, jossa puhutaan miksi halusit lapsia)
T. Vapaaehtoisesti lapseton n32v.
Mä taas ymmärrän, miksi joku voi olla haluamatta lapsia. Olisin itsekin varmasti ihan tyytyväinen elämääni, vaikka en olisi saanut lapsia. Elämässäni olisi takuulla sisältöä muutenkin. Todennäköisesti tekisin esim. jotain vapaaehtoistyötä, johon minulla nyt äitinä ei riitä aikaa. Ainoa asia, jota en saisi lapsettomana tuntea, on se ehdoton rakkaus, jota omia lapsiaan kohtaan tuntee, mutta en sitäkään osaisi kaivata. Ei tässä elämässä tarvitse kaikkea kokea.
Että heillä on joku tyhjä kohta jonka salaavat. Mutta toivon monen ystäväni vuoksi että olen väärässä. Missään tapauksessa en paheksu heidän ratkaisuaan!!!
osalla suvussa vaikeita kehitysvammoja. Maailman pahuus, joillekin riittää tätinä olo.
lisäksi kaikki tuntemani yli 40-vuotiaat lapsettomat naiset ovat ylihuoliteltuja ja valitettavasti oman napansa ympäri pyöriviä pilkunnussijoita! Ampukaa vaan mut, mutta muunlaisia en tunne =)
vai onko se vaan tarvetta perustella miksi ei halua lapsia.
Meillä on perheessä lapsi, jota en ole synnyttänyt. Rakastan häntä ja osaan huolehtia hänestä, olen myös luopunut paljosta hänen takiaan: vaihdoin työtä ja jätin harrastukseni, kun hän muutti meille. Silti en ymmärrä, miksi minulla pitäisi olla oma lapsi.
ERityisen vaikeaa minun on käsittää naisia, jotka eivät tajua, että lapsiperheaika on vain LYHYT jakso naisen elämässä. Lapset eivät minusta mitenkään voi olla useimpien paras annettava elämälle. Kun olen kuolinvuoteellani, haluan, että minut muistetaan koko ihmiskunnan hyväksi tekemästäni työstä, ei siitä, että olen synnyttänyt.
jättäminen ei ole itsekkyyskysymys.
Toki halusin lapsia omasta halustani omaksi ilokseni, mutta kyllä se lapsen kanssa eläminen ja lapsesta huolehtiminen kuitenkin opettaa aika epäitsekkääksi: asettamaan toisen tarpeet omiensa edelle.
Minusta on ihan ok olla hankkimatta lapsia, mutta itse en siihen pystyisi. Kai se on joku biologinen tarve. Oletko muuten miettinyt elämääsi vanhuksena? Itse jostain luin ajatuksen, joka meni jotenkin näin: mielenkiintoiset työkaverit, harrastukset jne. tyydyttävä elämä ei välttämättä tule katsomaan sinua vanhainkotiin, sen sijaan omat lapset (toivottavasti) tulevat.
En toki palstaile Vauvat -osiolla tms., mutta aihevapaata lueskelen. Usein mietin täällä palstaillessani miten viisaan päätöksen olen tehnytkään, kun en äidiksi halua. On nimittäin useimmat äiti-ihmiset kohtalaisen tylyjä, suvaitsemattomia ja vain omaa napaa ymmärtäviä. (Esim. imetys/korvike, sektio/alakautta, kerta-/kestovaippa.)
T.2
PS. Jos näet jossain ilmoituksen, että lapsettomat ei saa palstailla täällä, niin kerro toki minulle, poistun välittömästi! ;)
mutta eihän se äitiys siihen lopu, kun lapsi täyttää 18! En tiedä vielä, miltä tuntuu kun omat lapset ovat aikuisia, mutta sehän voi parhaimmillaan olla vaikka miten tyydyttävää ystävyyttä. Ja entäs sitten omat mahdolliset lapsenlapset...
Ei lastenteko mitään järkihommaa ole, sen myönnän. Motiiviksi riittää ihan pelkkä rakkaus. Ja minua ei tarvitse kuolinvuoteella mistään suurteoista muistella, riittäisi kun läheisilleni jäisi hyvä muisto minusta!
Vierailija:
Oletko muuten miettinyt elämääsi vanhuksena? Itse jostain luin ajatuksen, joka meni jotenkin näin: mielenkiintoiset työkaverit, harrastukset jne. tyydyttävä elämä ei välttämättä tule katsomaan sinua vanhainkotiin, sen sijaan omat lapset (toivottavasti) tulevat.
Itse olen paljon asunut ulkomailla, enkä ole päässyt katsomaan isovanhempia vanahinkotiin, en aina edes ole päässyt hautajaisiin. Nykyelämä on niin kiireistä, että omia vanhempiani tapaan ehkä 2 kertaa vuodessa (ja vanhemmat ne vasta kiireisiä onkin). Mistä sitä tietää kuka täältä ensin lähtee, lapset vaiko vanhemmat. Eikä sitäkään tiedä kiinnostaako niitä omia lapsia aikuisena pätkääkään vierailla vanhainkodissa.
Nykyelämä on niin kiireistä, että omia vanhempiani tapaan ehkä 2 kertaa vuodessa (ja vanhemmat ne vasta kiireisiä onkin). Mistä sitä tietää kuka täältä ensin lähtee, lapset vaiko vanhemmat. Eikä sitäkään tiedä kiinnostaako niitä omia lapsia aikuisena pätkääkään vierailla vanhainkodissa.
[/quote]
Se on ihan korvienvälissä miten tyhjää tai täyttä elämää elää.
Mutta jos välissä on useampi tuhat kilometriä, niin eipä kuule se tapaaminen ole niin yksinkertaista. Puhumattakaan että pääsisi vanhainkotiin vierailemaan viikottain..
T.15
Ei niiden vanhojen kaverien kanssa ole enää mitään puheenaihetta (kun ei oikein ennenkään ollut ja nyt vielä vähempi), kun mulle lapset ovat ainakin tärkeintä.