" vanhojen äitien" tuomitseminen

Meillä on vähän päälle vuoden vanha poika ja itse täytän seuraavaksi 19. Tiedän itse, olen tiennyt alusta asti, että olen nuori äiti, silti olin täysin 100 prosenttisen valmis äidiksi ja valmis kantamaan kaiken sen vastuun mikä lapseen liittyy ja lapsen myötä tulee. Tuttavapiirissä on näitä " vanhoja äitejä" ja sain kovaa palautetta heiltä silloin, kun kerroin että odotan. Varsinkin vauvan syntyessä sain paljon neuvoja ja moitteita. Herkimpinä päivinä otin niistä itseeni ja mietin, että onko minusta tähän. Rakkaani loppujen lopuksi sai minut olla välittämättä niistä ja nykyään uskallan sanoa jo takaisinkin.

On aivan sama, onko 18 tai 35- vuotiaana ensimmäistä kertaa äiti, yhtä " hukassa" kaikki jossain vaiheessa ovat! Ja jokainen kasvattaa lasta tyylillään, oman perheen sääntöihin ja tapoihin kuuluvaksi. Ja onhan sekin kyllä totta, että kyllä nuori jaksaa paremmin sun muut vaikka ei muuten paljon elämänkokemusta olisikaan!

onhan se tottakin, että vanhemmilla voi olla vaikea pitää hymyä kasvoilla, kun koko ajan väsyttää ja paikat on jumissa. MUTTA kyse ei varmaan ole pelkästään lasten hoidon fyysisestä raskaudesta. Lasten kasvatus on kuitenkin niin paljon isompi juttu, kuin pelkästään yösyötöt ja välillä tuntuu, etteivät jotkut (nuoret) äidit ymmärrä tätä. Painotettakoon vielä, että useat ymmärtävät kasvatusvastuunsa(!!!!) mutta joillakuilla tuntuu olevan pallo aivan hukassa.



Onhan se ihanaa, kun lapset ovat helppohoitoisia ja alle kolmivuotiaita, mutta he kasvavat ja vaatimukset kasvavat sitä myöten. Onko näillä nuorilla äideillä mahdollisuus tarjota kasvaville lapsilleen turvallinen ja toimiva kasvuympäristö? Ja eikö näillä kouluttamattomilla nuorilla äideillä todellakaan tule talous missään vaiheessa vastaan?



Anteeksi kyynisyyteni, mutta olen kyllä nähnyt, mitä niistä ihmisistä tulee, joilla ei vielä parikymppisinä ole peruskoulua kummempaa koulutusta takanaan. Heistä ei monesti tule mitään. Ja ikävä kyllä täällä näkyy paljon nuoria äitejä, jotka onnesta soikeana selittävät, kuinka " kouluja voi käydä sitten joskus, mä haluun hoitaa vauvaa NYT" mutta kuinka mahtaa todellisuudessa käydä? Hienoahan se olisi, jos nämä äidit myös toteuttaisivat suunnitelmansa käydä koulut " sitten joskus" .



Nuoret äidit hoitavat lapsensa taatusti yhtä hyvin kuin vanhemmat äiditkin, kyse ei olekaan siitä, vaan kyse on myös näiden nuorten itsensä elämästä. Mitä sitten, kun lapset ovat kouluiässä ja heidän vaatimuksensa lisääntyvät, mutta tarve hoivaan vähenee? Toisin sanoen äidin merkitys HOIVAAJANA lapsen elämässä kapenee. Mitäs tällainen äiti, jolla ei ole ollut elämässään muuta, kuin tämä lastensa jakamaton huomio, tekee? Ei koulutusta, ei työtä... Tahtoisinpa kuulla kommenttia sellaisilta nuorilta äideiltä, jotka ovat tässä vaiheessa OIKEASTI lähteneet kouluttautumaan ja siirtyneet työelämään. Vaan todennäköisesti saan kommenttia ärtyneiltä nuorilta äideiltä, joilla ei ole koulutusta ja joiden lapset ovat alle kolmivuotiaita, että " et sä tiedä mun elämästä mitään!" Enpä niin...



Useimmat, jotka nuoria äitejä kritisoivat, eivät kritisoi nuoria äitejä näiden IÄN vuoksi. Ikä on todellisuudessa sivuseikka. Minäkin olen nuori ja tuleva äiti ja kritisoin nuoria äitejä. Oikeastaan pitäisi sanoa äitejä, joilla ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, että elämä ei ole pelkästään tässä ja nyt, vaan elämä on myös tulevaisuudessa. Tässä ja nyt me rakennamme pohjaa tulevaisuutta varten. Ikävä kyllä, monen, nimenomaan nuoren äidin pohja ei näytä järin kestävältä. Voisinkin oikeastaan olla puhumatta nuorista äideistä, koska merkittävämpää on, onko äiti esim. päihteiden käyttäjä, mielenterveysongelmainen, kouluttamaton tai muu vastaava. Näillä eväillä pohja tulevaisuudelle on... ei niin hyvältä näyttävä. Mutta siihen voi vaikuttaa! Vielä kun näkisi sen, että siihen yritetään vaikuttaa...



Ja nyt vielä loppuun, että en tarkoita, että kaikki nuoret äidit olisivat tällaisia " tässä ja nyt, millään muulla ei väliä" - asenteella eläviä henkilöitä!! Onneksi ISO osa on niitä, jotka ymmärtävät mikä merkitys tässä ja nyt tekemillämme valinnoilla on tulevaisuudessa. Kohdistan kritiikkini nyt ainoastaan niihin, jotka eivät tätä ymmärrä. Ja jos joku ottaa nokkiinsa viestistäni, on kalikka kalahtanut tismalleen oikeaan paikkaan.

Han_:

Onhan se ihanaa, kun lapset ovat helppohoitoisia ja alle kolmivuotiaita, mutta he kasvavat ja vaatimukset kasvavat sitä myöten. Onko näillä nuorilla äideillä mahdollisuus tarjota kasvaville lapsilleen turvallinen ja toimiva kasvuympäristö? Ja eikö näillä kouluttamattomilla nuorilla äideillä todellakaan tule talous missään vaiheessa vastaan?

Anteeksi kyynisyyteni, mutta olen kyllä nähnyt, mitä niistä ihmisistä tulee, joilla ei vielä parikymppisinä ole peruskoulua kummempaa koulutusta takanaan. Heistä ei monesti tule mitään. Ja ikävä kyllä täällä näkyy paljon nuoria äitejä, jotka onnesta soikeana selittävät, kuinka " kouluja voi käydä sitten joskus, mä haluun hoitaa vauvaa NYT" mutta kuinka mahtaa todellisuudessa käydä? Hienoahan se olisi, jos nämä äidit myös toteuttaisivat suunnitelmansa käydä koulut " sitten joskus" .

Tahtoisinpa kuulla kommenttia sellaisilta nuorilta äideiltä, jotka ovat tässä vaiheessa OIKEASTI lähteneet kouluttautumaan ja siirtyneet työelämään. Vaan todennäköisesti saan kommenttia ärtyneiltä nuorilta äideiltä, joilla ei ole koulutusta ja joiden lapset ovat alle kolmivuotiaita, että " et sä tiedä mun elämästä mitään!" Enpä niin...:

ihan pariin kohtaan haluisin kommetoida :D

eli:

rahathan on kaikilla tiukalla jossain vaiheessa elämää..oli koulutettu tai ei. aina ei ole mahd. saada hyvää palkkaa ja vaikka olis koulutettu nyky maailmassa on aina rsiki jäädä työttömäks, mut se nyt ei tähän niin mitenkään liity..on vanhemmilla ihmisillä on asuntolainat/autolainat laskuihin menee rahat ja käteen jää se millä syödään..

okei.

sit tähän koulun käyntiin. kaikki äidit jopa niistä vanhemmista tapauksista ei haluu palaa edes työ elämää ennen kuin lapsi on 3v. ja toiset taas aloittavat jo kun lapsi täyttää 11k työn/koulun. ja jos nyt oikeen lasken jos ysiltä pääsee 16-17v. ja jatkaa vaikka amikseen joka kestää 3v niin valmistuu 18-20v jollon on jo ammatti ja suurin osa " nuorista" äideistä on juuri tuon ikäsiä. sitten on nää viellä nuoremmat jotka tekee lapsen kun peruskoulusta pääsee. se on sitten jo asia erikseen.

ite alotin taas tammikuussa koulun ja valmistun ens kesänä. alotin koulun siis jo -03 ja jäi kesken -04 kesäkuussa kun jäin äippälomalle.on mulla työ ja vakkari paikan olisin saanut mutta halusin oman alan, se mikä muo kiinnostaa ja kunnon palkkatyön ja alalta missä ei oo pulaa työ paikoista. jos joku haluu lusmuu koko elämänsä kaupan kassalla (esim) niin sen kus..ei siitä mitään kamalan kivaa palkkaa saa mut on sekin enemmän kun sossun rahat. nyt tällä hetkellä (kun kommenttia halusit kuulla) vien pojan klo.7 pk. meen siitä kouluun ja joko minä tai mieheni pojan hakee, teen 3-4 kertaa viikossa töitä iltasin ja yleensä yksi päivistä on lauantai jollon oon koko päivän töissä, poika on sillä aikaa joko kotona isinkaa tai mummolassa, riippuen siitä miten isillä on töitä. hoidan siinä sivussa kodin, siivoan, teen ruuan illalla valmiiks pojille ja sitten yö myöhään teen läksyt koska en halua pojan hereillä ollen olla koneella sillä kallis arvoista aikaa hänen kanssaa menee hukkaan..rankkaahan tää on mutta eipä sitä kestä kuin reilu puol vuotta viellä. sitten voin ostaa pojalle vaikka lelun joka päivä kun valmistun. elämä vaan pitää järjestää ja " kärsiä" se aika kun haluaa tehä asioille jotain. moni ihmettelee miten koko perhe jaksaa moista. mutta on ajateltava että no hei, kohta se loppuu ja ei tarvii koko sotkuu enään pahalla muistella..

toivon kanssa tosissaan että nuoret kouluttautuisivat paremmin ja hankki sen työn minkä haluavat ja mistä pitävät. kyllä ne lapsi siellä päiväkodissa pärjäävät aamut ja koulu loppuu viimeistää klo.16 joten on taas koko ilta aikaa tehä mitä haluu! ja onhan sitä tähänkin asti tuilla eletty(ainakin useimmat) niin sama rumpahan siinä vaan jatkuis, tuet vaan muuttuis.

ja totta on se että sä et tiedä mitään mun elämästä ;) (oikei..) ja perustelu on se että jos oikeen muistan sanoit että lapsi on vasta tulossa. sä et opiskele+tee töitä+hoida lasta+kotia+miestä ja silti hymyile päivästä pitkään alle 3v pojalle joka ei viellä kaipaa kun paljon äidin huomiota

-mari85 ja mico04-

ja kuka sanoo että alle 3v lapset on helppoja???? ainakin meillä on uhma jo alkanut ikää 2v ja 24/7 pitää leikkii herää ym. ym. ja mikä niistä yli 3v tekee sitten vaikempia?? se että he osaavat puhua ja vaati enemmän sanoin?? samalla tavalla alle 1v vaatii mutta ilman sanoja..ja iteppä on lusikkansa soppaan laittanu jos joku kehtaa valittaa että on niin rankkaa olla äiti!!



ei muuta :D

Elämäntilanteet toki vaikuttavat paljon, eivätkä kaikki kieriskele rahoissa, vaikka töissä olisivatkin. Minäkin valmistun alalle, jossa työllistyminen on taattu, mutta palkka melko matala (valmistun lastentarhanopettajaksi parin vuoden päästä, opinnot jäävät kesken, kun jään äitiyslomalle ensi talvena). Silti, meillä toimeentulo on tulevaisuudessa taattu, vaikkei välttämättä mikään korkea. Miten niillä perheillä, jossa hyvällä tuurilla mies käy töissä, äidillä ei ole edes koulutusta?



Toki on myös oma valinta, jos esim. kotiäidiksi haluaa jäädä. Esim. mieheni äiti hoiti neljä poikaansa kotona siihen asti, että viimeinenkin oli lähes yläasteikäinen. Hänellä kuitenkin oli korkeakoulututkinto takana ja nyt hän on taas työelämässä. Minäkin toivoisin voivani hoitaa lapset kotona ainakin kouluikäisiksi asti, mutta tosiseikka on, että mikäli haluamme mieheni kanssa taata lapsillemme kelvollisen toimeentulon, meidän on molempien käytävä töissä. Kuulemani mukaan mieheni lapsuus oli onnellista, mutta taloudellisesti heikkoa. Ja suoraan sanottuna, emme halua lapsillemme samaa.



Raha ei tietenkään ratkaise kaikkea. Itsekin olen puhunut paljon sen puolesta, että perheet keskittyisivät kalliiden hankintojen ja niillä leveilyn sijasta oleelliseen, eli perheeseen! SILTI, on asioita, joita ei ilman rahaa voi saada. Jos haluan suoda lapselleni turvallisen kodin, lähden ensisijaisesti siitä, että minä äitinä pystyn vastaamaan lapseni tarpeisiin ja olemaan läsnä ja lähellä. Toisena tulevat sitten lapsen turvallisuutta lisäävät tarvikkeet, kuten esim. portti keittiön ovessa, turvakaukalo autossa jne. joista joutuu pulittamaan yhden jos toisenkin kympin. Eli tarvitaan perusturvan luomiseen rahaakin (joskin lapselle se on merkityksetöntä). Sitten tietysti lapsella on oltava lämpimät ja ehjät vaatteet (hyvät talvipuvut maksavat melkoisesti), ruokaa, vaippoja, lelujakin yms. yms. jotka kaikki ikävä kyllä maksavat. Ja vaikka meidän perheessä ei harrastetakaan mitään " hifistelyä" (emme käytä rahaa turhuuksiin, pyrimme tekemään järkeviä ostoksia), näihin saa silti uppoamaan sievoisesti rahaa.



Lasten kasvatus siis myös maksaa. Tärkeintä lapselle itselleen on tuntea olevansa rakastettu ja että vanhemmat ovat läsnä ja että hän kokee olevansa turvassa. Lapsi ei välitä rahasta. Tosin lapsi ei tiedäkään, että jo lapsen perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten ruokaan ja vaatteisiin, kuluu rahaa. Minun kokemukseni mukaan ilman työtä ei ole rahaa, ilman koulutusta ei (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta) ole työtä. Siksi ainakin itse näen koulutuksen ja työssäkäymisen melko tärkeänä.



Ja mitä tulee alle kolmivuotiaiden lasten helppouteen, se oli vinoilua. Olen ollut töissä päiväkodissa ja kerännyt mukavasti kokemusta hemmotelluista, kiukuttelevista, uhmaikäisistä lapsista. Ikinä en lähtenyt töistä tympääntyneenä, vaan aina hymyillen. Että ei se tosiaan ole kovin vaikeaa. Lapsissa on vain jotain sellaista, ettei voi olla hymyilemättä.



Kouluja voi oikeastikin käydä " sitten joskus" , mutta tahtoisinpa edelleen nähdä ITSE sen henkilön, joka menee kouluun " sitten joskus" , pääsee töihin " sitten joskus" ja voi alkaa miettimään esim. oman asunnon ostoa yms. yms. kun ei tarvitse enää pelkästään valtion tuilla yrittää tulla toimeen.

en tosiaan itse vielä hoida lasta, mutta opiskelen, hoidan kotia ja miestä ja pian sitä lastakin. Ainoa, mitä en aio tehdä siinä samalla, on käydä töissä, sillä valmistumiseni viivästyisi silloin liikaa. Tahdon kuitenkin saada paperit mahdollisimman pian kouraan, että voin joskus pästä myös työelämään tienaamaan perheelleni toimeentuloa (mieheni lisäksi siis). Edessäpäin on siis vauvan hoito + kodin hoito + miehen " hoito" + opiskelu ja kandintyön tekeminen, jos haluat vertailla elämäntilanteita ;)

ei kyllä oo mitään lisättävää edellisiin viesteihin. totta kyllä höpiset että monelta se " sitten joskus" vaihe jää pahasti päälle.



itse opiskelen lähihoitajaksi, vanhustyön ja sisätauti puolelle. haaveena olisi sairaanhoitajan koulutus, ehkä jopa kätilön.



mutta mietin moista että mites elätte kun käyt koulun loppuun ja et käy töissä vaikka kyllähän sitä elää jos mies tienaa hyvin. opintotukee ei saa kun 200e ja risat ja itse en siihen rumpaan lähtenyt. mieluummin otan 800-900e/kk kun teen 3 vuoroo kun että en tee mitään ja saan 200e...mutta turha siitä on enempää jauhaa.



tosta kun sanoit että ei se lapsen elättäminen ole helppoa niin tuossa -05 tammikuussa kun meitin isi lähti armeijaan ja laskeskelin 4kk vanhan pojan " menoja" niin kk meni 150e vaippoihin, maitoon, puuroon ja siis tähän ei oltu laskettu vaateita ym. että mietitään siihen päälle sitten jos tulee jotain toppapuvun ostoo, kenkää ym. ei kamalasti naurata kun lasten vaateet/tarvikkeet on niin pirkun kalliita, niillähän on helppo rahastaa kun ilman niitä on hankala elää..





toivotaan että itse lähet opiskelemaan sitten etkä jumitu sinne kotiin työttömäksi...

Ihan ensiksi haluan sanoa, että on ihanaa kerrankin lukea täällä hyvin perusteltuja ja toiset huomioonottavia mielipiteitä.

Ihan kuitenkin tähän aloittajan viestiin vastatakseni: En voi juuri muuta sanoa, kuin sen, että turhat tuomitsevat kommentit kannattaa jättää aivan omaan arvoonsa. Onhan jutuilla toki pohjaa tietyissä tapauksissa, mutta on kuitenkin aikalailla kapeakatseista tuomita kokonainen ihmisryhmä sen perusteella kuinka pieni osa heistä asiansa hoitaa.

Itse tunnen sekä erittäin hyvin pärjääviä nuoria äitejä, että valitettavasti myös niitä jotka eivät ole pärjänneet ollenkaan niin hyvin. Jokaisen kannattaa kuitenkin keskittyä nauttimaan täysillä siitä ajasta kun lapsi on pieni, eikä antaa ikävien kommenttien pilata omaa itsetuntoaan.

Kyllä täällä nyt tuomitaan kaikkia. Ite olin 18v ku sain ensimmäisen lapseni. Olin ammattikoulun viimeisellä luokalla silloin . puol vuotta jäi koulua kesken, mutta en oo sitä vielä loppuun suorittanu sillä olen tajunnu et se ala ei todellakaan ollut mua varten. Nyt mulla on aikaa tässä samalla ku hoidan 1,5vuotiasta poikaa kotona ni miettiä mikä ala olis kiinnostavin. Kyllä meilläkin on rahasta tiukkaa kenellä ei olis mut onneks mies löysi itelleen töitä armeijan jälkeen melkeen heti. kyllä sen ammatin kerkee itelleen opiskelemaan vaik 30-40 vuotiaana mut sen ikäisenä on sitten taas jo vähän hankalampaa saada niitä lapsia. mut se on sitten jokaisen oma asia et onko oma ura tärkeempi ku lapset. itelleni lapset on se numero ykkönen sillä nyt ku olen yhden keskenmenon jälkeen tajunnu et ei ne lasten saanti ole aina niin helppoa ku luullaan. Jokainen perhe tekee just niin ku parhaaks näkee ei siitä voi tuomita.

nasu8:

Kyllä täällä nyt tuomitaan kaikkia. Ite olin 18v ku sain ensimmäisen lapseni. Olin ammattikoulun viimeisellä luokalla silloin . puol vuotta jäi koulua kesken, mutta en oo sitä vielä loppuun suorittanu sillä olen tajunnu et se ala ei todellakaan ollut mua varten. Nyt mulla on aikaa tässä samalla ku hoidan 1,5vuotiasta poikaa kotona ni miettiä mikä ala olis kiinnostavin. Kyllä meilläkin on rahasta tiukkaa kenellä ei olis mut onneks mies löysi itelleen töitä armeijan jälkeen melkeen heti. kyllä sen ammatin kerkee itelleen opiskelemaan vaik 30-40 vuotiaana mut sen ikäisenä on sitten taas jo vähän hankalampaa saada niitä lapsia. mut se on sitten jokaisen oma asia et onko oma ura tärkeempi ku lapset. itelleni lapset on se numero ykkönen sillä nyt ku olen yhden keskenmenon jälkeen tajunnu et ei ne lasten saanti ole aina niin helppoa ku luullaan. Jokainen perhe tekee just niin ku parhaaks näkee ei siitä voi tuomita.

sori jos oot sellasen käsityksen saanut et " haukuttais" kaikkii.. mut ajatuksen pontti olikin se että on niitäkin jotaka lusmuu ja lusmuu ja sulla on selvät tavoitteet...eiköhän meille kaikille äideille on lapset tärkeimmät ja aina näistä kotiäiti vs. uraäidit kiistellään ja niistä ei koskaan löydy oikeaa ratkaisua tai mielipidettä. niin kuin sanoin jotkut haluu olla kotona 3v asti ja jotkut on valmiita lähtee jo vuoden jälkeen töihin ja onneksi meille suomalaisille äideille on se luotu että vaikka tiukkaa on niin kotona saa tukia sinne 3v asti. ja itse toivon että moni äiti/isä sitä hyödyntäis. aina se ei ole mahdollista.

yhdelle kaverilleni kävi samoin kuin sinulle, oli opiskellut ja sai lapsen mutta nyt ei tiedä mitä haluaa opiskella sillä koulu johon hän meni oli vain vaihtoehto muiden joukossa ja ei kiinostanu oikeen sillon kuin alotti koulun. mutta itse en ainakaa halunnut tarkoituksella syylistää ketään ym.

" toivotaan että itse lähet opiskelemaan sitten etkä jumitu sinne kotiin työttömäksi..."



Oliko tämä osoitettu minulle? Oli tai ei, niin minulla on hyvin selkeä tavoite palata täysipäiväisesti opintojen pariin talvella 2008 kun lapsemme on vuoden ikäinen. Ikävä kyllä joudun laittamaan lapseni päivähoitoon jo hyvin pienenä, mutta minun täytyy tehdä valinta; joko venyttää valmistumistani usealla vuodella (jolloin kouluun palaaminen on aina vaikeampaa) tai sitten palata koulun penkille ja valmistua ajoissa. Onneksi meillä on pitkät kesälomat, toukokuusta syyskuuhun, jolloin voin hoitaa lastani kotona, eikä hänen tarvitse tällöin olla päivähoidossa. Voi olla, että suoritan opintoja äitiysloman aikanakin, MIKÄLI vauvanhoidolta jää aikaa. Äippälomalla vauva on kuitenkin tärkein.



Tuosta taloudellisesta tilanteesta, kun opiskelee muttei käy töissä: olen ottanut opintolainaa sitä varten, ettei minun tarvitsisi käydä töissä samaan aikaan kun opiskelen (työ veisi kallista aikaa opiskelulta, jonka haluan todellakin saada ajallaan loppuun). Mies valmistuu pian tekniikan alalle, missä palkka on kohtuullinen tai jopa erinomainen, joten tuskin meidän koskaan tarvitsee kengänpohjia jyrsiä, vaikka toinen meistä opiskelisikin ;)



Ikävä puoli opintolainassa on se, että se täytyy maksaa takaisin. Mutta nämä ovat niitä valintoja, joista jokainen valitsee itselleen parhaimman vaihtoehdon.



nasu8: täällä ei tiettävästi tuomita ketään. Itse ainakin olen tuonut esille seikkoja, jotka olen havainnut kuitenkaan sen kummemmin tuomitsematta tai osoittamatta ketään sormella. Vaikka puhuinkin paljon nuorista äideistä, täytyy minun kuitenkin tarkentaa, että en puhu KAIKISTA nuorista äideistä, vaan niistä, joiden elämällä ei ole mitään suuntaa. Ja tällaisia henkilöitä on myös vanhemmissa äideissä, se on selvä.

Muuten ihan hyvin perusteltuja mielipiteitä ja vaikka olenkin osasta eri mieltä niin en jaksa ruveta kinaamaan kun tuskin täällä kukaan toisen päätä kääntää oli perusteluja tai ei. Ainoa mihin on pakko kommentoida on seuraava...:



" Voisinkin oikeastaan olla puhumatta nuorista äideistä, koska merkittävämpää on, onko äiti esim. päihteiden käyttäjä, mielenterveysongelmainen, kouluttamaton tai muu vastaava"



Siis laittaako tämän lauseen kirjoittaja nyt todella samaan pinoon päihteiden käyttäjän, mielenterveysongelmaisen ja kouluttamattoman? Itse olen kouluttamaton ja odotan esikoistani. Tiedän että rahan kanssa tulee tiukkaa KUN aloitan opiskelut vaikka miehelläni onkin keskivertoa paremmat tulot. Nämä asiat olen kuitenkin tiedostanut jo ennen raskaaksi tuloani enkä missään nimessä koe että lapsellani olisi edessään huonompi tulevaisuus kuin koulutettujen lapsilla.

No nyt menee jo aiheen vierestä... Piti tuota vaan kommentoida että kouluttamaton ja päihdeongelmainen eivät kyllä ole samalla viivalla mitä lasten saamiseen tulee. Vahingoittaako äidin kouluttamattomuus lasta samalla tavoin kuin esim. alkoholin tai huumeiden käyttö?



Enpä nyt tiedä tuliko tästä kovin selkeä kirjoitus... Tulikohan nyt ilmi mitä yritän sanoa. Vähän aina ryöstäytyy käsistä kun selkeästi yrittää jotain sanoa....

Ite en oo saanu nimeksikään asti " tajuatko kuinka raskasta se sitten on plaa plaa" - palautetta vanhemmilta äideiltä kun itse olen (esikoisen sain 17 vuotiaana),

mutta ikävää sellaista on kuulla (pikemminkin lukea näiltä palstoilta), koska oma näkemykseni äitiydestä nuorena tai omaa äitiäni seuranneena vanhanakaan ei ole se, että se on sitten R-A-S-K-A-S-T-A. Äitiys on äärimmäisen ihana lahja, eikä mulle ole vielä kertaakaan yksinhuoltajana ja opiskelijana tullut sellaista hetkeä että ottaisin tämän raskaana työnä. Oman äidin kanssa pitkiä keskusteluita viettäneenä sain käsityksen, että se ei ole sitä myöskään monen lapsen kanssa (mulla on siis 9 pikkuveljeä).

Ite olin valmistunut lähes tsunamin kaltaseen katastrofiin synnytyksen jälkeen, mutta turhaan. Luoja onneksi antoi mulle ns " helpon" lapsen. Hyvin kehittynyt ja erittäin iloinen, mistä päiväkodissa ja neuvolassa aina muistetaan kehua.

Mun mielestä on suorastaan SIKAMAISTA pelotella ensisynnyttäjiä sillä miten lapsen synnyttyä elämästä tulee sitten niin kamalan raskasta ja kun lapsi kasvaa, niin sitten vasta kamalaa onkin! (Ketä äiti oikeasti kehtaa edes puhua tälläsiä?)

Eli sanon nyt pähkinänkuoressa, että olen nuori äiti, joka luuli ryhtyvänsä elämänsä raskaimpaan tehtävään, mutta huomasikin tehtävän olevan raskaan sijaan ihanan positiivinen ja antoisa.

Talous on kunnossa, koulu menee paremmin kun voisi toivoa ja poika on iloinen ja reipas.

Kyllä se vaan on mielestäni totuus, että se, onko äitiys joillekkin raskasta ja onko siihen valmistunut tarpeeksi hyvin, on kyllä ihan toisista asioista kiinni kun äidin iästä.

Huh huh. En olis ikinä uskonut innostuvani kirjottamaan näin pitkää juttua ja vieläpä osittain asiaan kuulumatonta, mutta toivottavasti pointtini tulee tästä esille niille joita se kiinnostaa.

ihanaa saada välillä muutakin ajateltavaa kuin normaalit jupinat. varmasti on totta ettää sekä nuoret että varttuneemmat vanhemmat saavat palautetta mutta mielestäni niistä pitäisi omalla tavalla ottaa oppia ja yrittää toimia itse toisin. jokainen tekee todellakin valintansa itse, eikä sen tarvitse tietenkään kaikkia miellyttää.



siksi elämä onkin niin ihanan vaihtuvaista ja tapahtuma rikasta :)

Tässä minun tarinani : Eli, elämä sai totaalisesti uuden suunnan paikkakunnan vaihdon ja uuden koulun myötä. Koulu ei ollut lähellekkään käyty, kun neiti ilmoitti tulostaan. Heti alusta alkaen oli kuitenkin selvää, että lapsi saa tulla, olen yläasteelta asti paasannut vastustavani aborttia ja periaatteissani pysyin tositilanteessakin, mistä olin itsekin hieman yllättynyt. Aikamoinen menijä olen nimittäin pienen ikäni ollut :) Raskaus kasvatti jo ensimmäisinä viikkoina. Tuttavat ja perhekin ihmettelivät, miten rauhoituin. Tietty olin jo hiukan ottanut askeleita aikuisuuteen muutenkin, yksin kun extempore lähdin kotoa. Siinä omia kuluja maksellessa ja asioita hoidellessa tulee väkisin kypsyttyä. Äitini ensimmäinen ajatus oli, kun ilmoitin raskaudesta, miten koulun käy. Olin päättänyt kuitenkin saada paperit ennen h- hetkeä ja niin kävi. Vain viikkoa ennen synnytystä olin viimeisissä tenteissä ja viimeisen kuukauden painoin työssäoppimisjaksoissa kymmenen tunnin päiviä mahani kanssa :) Oli kuitenkin ihana tunne, kun tiesi, ettei tarvitse murehtia muusta vauvan saavuttua, kun kaikki oli valmista. Ja töitä alallani kyllä riittää, kunhan töihin haluan.



Tiedän myös näitä tapauksia, joille on vahinko sattunut vasta yläasteikäisenä ja vaikkei yleistää saisikaan, nämä tytöt eivät ole sen jälkeen tehneet mitään koulutuksensa eteen. Ja vaikka olisivat tehneetkin, on uusi koulu kiinnostanut pari viikkoa, jonka jälkeen on taas palattu kotiin löhöämään. Tietty vaikutus on mielestäni vanhemmillakin, oma äitini teki selväksi, ettei rupea vauvaa hoitamaan minun huidellessa ties missä, kun taas joillakin, jotka ovat tosiaan yläasteella lapsen saaneet, on oma äiti vapaasta tahdostaan ottanut lähes täyden vastuun lapsenlapsesta. Ja mikäs sen hienompaa, kuin mummo, joka ottaa pienen siksi aikaa, kun itse pörrää baareissa.



Minun mielipiteeni on se, ettei kannata riskeerata ainakaan ennen, kuin on hetken ollut nuori. Itse olin sen verran saanut rellestää, että menohalut tyrehtyivät heti, kun vauvauutisen sain kuulla.



Ja edelleen, en tarkoita, että kaikki olisivat tällaisia tapauksia, itse vain satun tietämään muutamia nuoria äitejä, jotka ovat lähes koko hoitovapaan ajan menneet samalla lailla, kuin ennen lastakin. Ja tämä heille sallitaan, kun kaikki tuttavat ja perhe ovat valmiit lasta vahtimaan.



Tässä tämä paasaus, toivottavasti en aiheuta kellekään mielipahaa sanomisillani.



Tiina 20v, kohta puolivuotiaan tytön nuori äiti

Han_:

Nuoret äidit hoitavat lapsensa taatusti yhtä hyvin kuin vanhemmat äiditkin, kyse ei olekaan siitä, vaan kyse on myös näiden nuorten itsensä elämästä. Mitä sitten, kun lapset ovat kouluiässä ja heidän vaatimuksensa lisääntyvät, mutta tarve hoivaan vähenee? Toisin sanoen äidin merkitys HOIVAAJANA lapsen elämässä kapenee. Mitäs tällainen äiti, jolla ei ole ollut elämässään muuta, kuin tämä lastensa jakamaton huomio, tekee? Ei koulutusta, ei työtä... Tahtoisinpa kuulla kommenttia sellaisilta nuorilta äideiltä, jotka ovat tässä vaiheessa OIKEASTI lähteneet kouluttautumaan ja siirtyneet työelämään. Vaan todennäköisesti saan kommenttia ärtyneiltä nuorilta äideiltä, joilla ei ole koulutusta ja joiden lapset ovat alle kolmivuotiaita, että " et sä tiedä mun elämästä mitään!" Enpä niin...

Juu..kirjoituksessasi on varmasti paljon perääkin, mutta asioilla on usein monta puolta..sekin kannattaa pitää mielessä.

Kaipailit kommettia äideiltä, jotka ovat kouluttautuneet vasta lasten syntymän jälkeen. Täälläpä on ainakin yksi sellainen!

Olen 27 vuotias naimisissa oleva kahden kouluikäisen lapsen äiti. Opintoni keskeytyivät ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kokonaisuudessaan viideksi vuodeksi. Helppoahan opintojen jatkaminen pitkän tauon jälkeen ei missään nimessä ole, mutta sisulla siitä on selvitty!! Nyt minulla on ammattikorkeakoulututkinto, koulutusta vastaava vakituinen työ sekä ihana perhe, joka antaa voimia arjen aherrukseen.

Mukavaa syksyn jatkoa!!

Eli meillä esikoinen ilmoitti tulostaan kun minä olin 19v kauppiksen käynyt likka ja osa-aikaisena hyvässä työpaikassa (3v. asiakaspalvelukokemusta oli jo siihen mennessä kertynyt).



Mies oli 21 ja lukion käynyt vailla ammattia (oli alikessuna tehnyt vuoden hommia armeijassa).

Mies oli juuri hakenut kouluun ja odotus tuli meille täysin yllätyksenä pillereistä huolimatta. Pitkät pohdinnattehtiin ja lasta ruvettiin odottamaan erittäin onnellisina. Molemmat ottivat tulevaisuuden ja muuttuvan elämän erittäin vakavsti ja elämämme suurin kasvun paikka alkoi siitä.



Esikoisen ensimmäisen vuoden minä olin minimi äitiyspäivärahalla ja mies opintotuella. Pärjäsimme erittäin hyvin! Toki saimme vanhemmilta tukea lahjoina... kuten esim. äitini osti lahjaksi turvakaukalon ja miehen isä vaunut jne. Mutta niihin me olimme säästäneet itsekin rahaa emmekä jättäneet maksuja vanhempiemme harteille... he vain tarjosivat onnellisina auttavat kätensä.



Lapseltamme ei ole puuttunut ehjiä laadukkaita vaatteita (talvi,kesä,syksy,kevät) tai kenkiä, ei hoitotarvikkeita tai mitään turvallisuuteen liittyviä asioita. Jopa se portti on löytynyt keittiön ovesta ;) On saanut aina asianmukaiset lääkkeet ja hoidon. On ollut kehittäviä, turvallisia ja hyviä leluja. On turvallinen ja tilava koti... jne...



Ja ennen kaikkea! Lapsemme on saanut läheisyyttä, halia, turvallisuutta, rajoja, rakkautta, ilosia leikkihetkiä, turvallisia aikuisia ympärilleen, joka iltaisen satuhetken, yhteisiä päivittäisiä leikkipuistoreissuja, askarteluhetkiä, kirjastoreissuja, terveellistä kotitekoista ruokaa, säännölisen päivärytmin, selkeät säännöt jne...



Kun esikoinen oli 1,5v minä sain työn myymäläpäällikkönä erittäin ahkeralla ja tunnollisella työllä. Ja nyt tällä hetkellä olen kotona äitiyslomalla 3v esikois pojan kanssa ja 2kk pikkuveljen kanssa.

Miehellä valmistuminen 2kk päässä ja töitä tiedossa...



Nyt meidän esikoinen on reipas iloinen isoveli joka kiittää reippasti joka asiasta, pyytää reippaasti anteeksi kun tekee jotain väärin, kertoo olevansa äidin ja isin oma kulta ja rakas. Nautimme suunnattomasti elämästämme ja ympärillä kasvavista lapsistamme. Vaikka välillä aivan kuten jokaisella vanhemmalla on niitä hetkiä että hermot ovat kireällä ja jokainen asia tarvitsee vääntää hankalimman kautta... Mikään ei tee oloani onnellisemmaksi kuin ihanat hymyt poikieni kasvoilla!

Ihailen ja kunnioitan nuoria äitejä, jotka ovat tehneet elämässään rohkean ja mielestäni erittäin hyvän ratkaisun!

Itse olen haaveillut koko ikäni vauvasta ja jostain syystä (opiskelut, työt, raha jne..) asiaa on lykätty vuosia. Nuorempana ei oikein ollut rohkeutta sitoutua ja mieskuviotkin meni puihin usein. Milloin mistäkin syystä. Lopulta löytyi mies, jonka kanssa olin ja olen valmis perustamaan perheen. Sislti lykättiin jokunen vuosi lapsiasiaa, kun piti saada ensin vakaa työpaikka ja työkokemusta. Nyt olisi vakityö kummallakin, iso talo, kohtuullisen hyvä taloudlelinen tilanne ja kaikki kohdallaan eli tilaa ja halua vauvalle.



Mutta. Eipä se olekaan niin helppoa. Elämässä ei asiat mene suunnitelmien mukaan. Eli ikää kertyy (olen 28 ja mies 34) koko ajan lisää ja homma ei suju. Siis vauvaa toivottu 4 vuotta, eikä onnista millään. Lapsettomuuden kanssa painitaan ja kadun todella, etten antanut vauvalle lupaa tulla aiemmin. Mies olisi siihen ollut valmis lähes heti tavattuamme (tuolloin olin 21,eli en ihan nuori enää silloinkaan).



Ikää siis karttuu ja ' ' vanhat' ' lasta yrittävät ja pienten lasten vanhemmaty eivät aina itse voi asiaan vaikuttaa. Kuten olen huomannut, voi lapsen saaminen viedä vuosia, eikä lasta kaikille suoda ollenkaan. Eli annetaan kaikkien vanhempien rauhassa olla oman ikäisiä ja huolehtia lapsista niin taloudellisesti kuin kaikin puolin muutenkin omalla vanhemman rakkaudella ja parhaansa mukaan.



Pointtini on se, että on ikä ja koulutus- / työtilanne mikä tahansa, kannattaa antaa vauvahaaveille tilaa ja toimia sen mukaan! Ikä / yhteiskunnallinen asema ei ratkaise vanhemmuudessa ja elämässä pärjäämistä ja kuten moni aiemminkin on sanonut, pienemmilläkin tuloilla pärjää ja lasten saamisen jälkeen on muutakin elämää kuin perhe! Nykyisin voi opiskella iästä riippumatta ja töitä ehtii tekemään vuosikymmeniä.



Siispä onnea ja voimia nuorille äideille! Olkaa ylpeitä ja onnellisia saamastanne upeasta asiasta, eli perheestä ja lapsista!



-Haavemaa-

Sillä kuulun juuri tuohon sarjaan! Olen siis 22 ja kouluttamaton. Ystäväpiirissäni on myös monta esimerkkiä, yksi on käynyt lukion ja pyrkii korkeakouluun ensi vuonna kun lapsi on kaksi, yksi lukion käynyt joka aloitti heti äitiysloman loputtua ammatti-opinnot, yksi kouluttamaton joka aikoo lähteä opiskelemaan ensi syksynä kun lapsi on kolme, yksi koulut käynyt (25.v) jolla kaksi lasta ja aikoo olla toistaiseksi kotona, yksi 30.v ammattikoulun käynyt jolla kaksi lasta, ollut 5.v kotona ja aloittaa nyt työt sihteerinä :).

Tässä erilaisia esimerkkejä äideistä, ja kaikki ovat pärjänneet hyvin, kaikkien lapsilla on hyvät vaatteet, ihanat kodit ja tasapainoiset vanhemmat.

Meillä on tytöllä kaikki talvivaatteet reimatecin, kengät goretexit ym. ym. Kaapit aivan pursuavat vaatteita vaikkei yhtään ostaisi itse. Niitä saa kyllä yllin kyllin lahjaksi ja käytettynä sukulaisilta ja tuttavilta.

Myös kirpputoreilta tekee hyviä löytöjä, ja kierrätys on egologista. Vauvallamme on käytetty kestovaippoja joten alkusijoituksen jälkeen rahaa ei ole mennyt niihin, kestovaipoista saa myös rahaa takaisin kun myy ne esim. babyidean kirppiksellä.

Lapsellamme on säästötili, jossa on jo mukava pesämuna, vakuutus ja me vanhemmat jotka rakastamme häntä yli kaiken. Mitä tältä lapselta puuttuu vaikken ole kouluja käynytkään?

Minä olen siis kodinhoidontuela, mies opiskelee ja käy töissä kolmena päivänä viikossa. Lapsilisää saa 100e kuussa, ja kaikki tämä ei mene ruokaan, vaatteisiin jää yllikyllin rahaa, siis voisimme ostaa uuden talvipuvun vaikka joka kuussa!

Kyse on siitä miten ja mihin rahansa haluaa käyttää.

Oma äitini teki kolme lasta, oli kotona ja teki samalla perhepäivähoitajan työtä. Hän valmistui itse 30 vuotiaana, kun minä olin 5 vuotias. En muista meiltä puuttuneen mitään. Vielä äitiyden helppoudesta sen verran että kyllä se myös on toisinaan raskasta! Meille ei suotu " helppoa" vauvaa vaan lapsellamme oli koliikki, tuo aika on rankinta elämässäni. Mitkään hoidot (hieronnat ym.) eivät auttaneet, vaan häntä piti kanniskella sylissä vuorokaudet ympäri, ensimmäiset 4kk nukuin noin 2h vuorokaudessa.

Oli kauheaa katsella sydänverellä pientä joka itkee eikä mitään voinut tehdä kuin pitää sylissä ja helliä vaikka itsellä silmät seisoi päässä. Onneksi koliikki loppui aikanaan :).

Niin, ja minäkin olen ollut päiväkodissa, mutta tulet huomaamaan nimimerkki han, että arki on aivan toista kuin 8 tuntia päiväkodissa :). Sieltä kun pääsee voi oven sulkea takanaan, mutta kotona lapset tarvitsevat sinua 24h. Huh kun tuli pitkä litania mutta pointtini oli : arvostetaan me nuoretkin jokaisen omia päätöksiä tehdä lapset nuorina/vanhoina/ olla tekemättä. Käydä kouluja tai olla käymättä. Jokaisella meistä on omat arvot ja ihanteet joita olisi syytä kunnioittaa, elämiä ja ihmisiä on monenlaisia, onneksi!

nuoria äitejä sen enempää kuin vanhojakaan. Itse sain esikoisen 18v, toisen 19v. Kummatkin suunniteltuja ja toivottuja. Nyt vanhin täytti jo tuossa viime viikolla 10v. Ja nyt odotan 3 lasta syntyväksi tammikuussa. En kokenut olevani liian nuori, päinvastoin nyt on hieman pelko siitä jos tämä tuleva ei olekaan ns. helppo lapsi niinkuin kaksi edellistä (nukkuivat 9h yöunet ja 4-6h päiväunet jo alle 3-4kk) niin miten jaksan. Ikää ei ole vielä paljon, 28v, mutta on tottunut nukkumaan välillä aamulla pitkään kun tekee vuorotyötä. Olen valmistunut lähihoitajaksi lasten syntymän jälkeen v.2000 mutta silti ei ole vielä vakityötä. Sen takia tämän kolmannen odotus venyi, vakityötä odotellessa. ELI älkää miettikö koulutusta/vakipaikkaa jos tahdotte lapsia. Tehkää ne silloin kun tuntuu siltä, kaikki eivät edes saa. Kouluun pystyy lähtemään vaikka on lapsi. Meillä on miehellä vakipaikka (hyvin palkattu) silti meillä on tiukkaa rahasta kun tulee joku isompi ostos. Se ei tarkoita että pärjää vaikka olisi koulutus/työpaikka!!! Tsemppiä kaikille nuorille äideille.

ps. Olen myös työssäni huomannut ettei kaikki " vanhat äidit" osaa hoitaa lapsiaan sen paremmin kuin nuoretkaan.