18v tyttären yksinäisyys
Tuntuu kamalalta katsoa kun oma lapsi taas yhtäkkiä masentuu ja passivoituu kun kukaan ei halua nähdä. On monesti kysynyt kavereitaan näkemään, mutta nämä ei lähde ja jättävät huomiotta. Tytöllä on taustalla masennusta ja syömishäiriötä, mikä tekee asioista vielä haastavampaa. Eilen kysyi multa "äiti, mikä mussa on vikana kun kukaan ei pidä musta" enkä osaa muuta kun halata ja sanoa että kaikki järjestyy, vaikka tyttö ei itse siihen enää usko. Omin sanoinsa pelkää että joutuu jättämään kaikki lukionkin loput tapahtumat väliin koska kaverit menee muiden kanssa. En enää tiedä mitä pitäis tehdä kun terapiasta ei ole apua ja pelkään että tyttö tekee itselleen jotain.
On ollut hirveää nähdä miten omasta sosiaalisesta ala-asteikäisestä tytöstä on tullut noin yksinäinen, vaikka sitä ei olisi halunnut.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?
Luitko edes aloitusta? Kukaan ei ole puhunut heikosta itsetunnosta mitään (se ei muuten ole validi psykologinen termi). Terapiasta ei ole ollut apua.
Vierailija kirjoitti:
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?
Terapia ei ole toiminut. Eikä lääkitys. Ennen lukiota oli tosi hyvä itsetunto, ainakin silloin tällöin. Välillä jopa sanoi ääneen että uskoo pystyvänsä mihin vaan jos yrittää ja kehui omaa ulkonäköäänkin. Joskus ihan vaan yhtäkkiä kaikki kääntyykin päälaelleen ja ei jaksa nousta ees sängystä koska ei nää elämässään mitään hyvää. Silloin kun kaverit ovat olleet enemmän läsnä elämässä, on ollut paljon iloisempi. Nytkään ei ole koko kesälomalla nähnyt ketään vaikka on kysynyt.
Ap
Omalla 19v tyttärellä sama ongelma ja syyttää ulkonäköään siitä kun on aika pyöreä. Surullista, miten nykypäivän nuoret valitsevat ystävänsä puhtaasti ulkonäön perusteella.
Ajan kanssa nuo yleensä korjaantuu. Mutta ei voi odottaa että kahdessa sekunnissa on uusia kavereita, joskus voi mennä vuosia tai kuukausia. Kyllä on vielä paikkoja joissa on hänelle kavereita, samanhenkisiä ihmisiä tai joku kiva.
Mulla tekee pahaa et kysyt sitä täällä. Asia ei sillä parane, päinvastoin. Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?
Luitko edes aloitusta? Kukaan ei ole puhunut heikosta itsetunnosta mitään (se ei muuten ole validi psykologinen termi). Terapiasta ei ole ollut apua.
Jos ihminen heittäytyy pahimmaksi marttyyriksi sitten jeesuksen mistä muusta on kyse kuin heikosta itsetunnosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?
Luitko edes aloitusta? Kukaan ei ole puhunut heikosta itsetunnosta mitään (se ei muuten ole validi psykologinen termi). Terapiasta ei ole ollut apua.
T. Ap
Tiedän tuskasi meillä kanssa 1 lapsi joutui kiusatuksi.Tosin teillä ei ilmeisesti ole kyse siitä.En tiedä mitä olisin tehnyt.Voimia sinulle ja lapsellesi koita vaikka aika on tämä viedä häntä ulos ja johonkin missä on nuoria vaikkei voisi tavata niitä ystäviään joiden kanssa muuten voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Omalla 19v tyttärellä sama ongelma ja syyttää ulkonäköään siitä kun on aika pyöreä. Surullista, miten nykypäivän nuoret valitsevat ystävänsä puhtaasti ulkonäön perusteella.
Minä taas en kyllä usko että tavis nuori valitsee ystävänsä enää tuossa iässä ulkonäön perusteella. Minusta tämän päivän nuoret on tosi suvaitsevaisia ja erillaisuutta arvostetaan. Meillä nuorten Isoon kaveriporukkaan mahtuu monen näköistä ja kokoista.
-kahden nuoren aikuisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?
Terapia ei ole toiminut. Eikä lääkitys. Ennen lukiota oli tosi hyvä itsetunto, ainakin silloin tällöin. Välillä jopa sanoi ääneen että uskoo pystyvänsä mihin vaan jos yrittää ja kehui omaa ulkonäköäänkin. Joskus ihan vaan yhtäkkiä kaikki kääntyykin päälaelleen ja ei jaksa nousta ees sängystä koska ei nää elämässään mitään hyvää. Silloin kun kaverit ovat olleet enemmän läsnä elämässä, on ollut paljon iloisempi. Nytkään ei ole koko kesälomalla nähnyt ketään vaikka on kysynyt.
Ap
Kiinnitti huomioni tuo "pystyn mihin vaan" vs masennus. Onko tutkittu kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Apua, tuli ihan oma nuoruus mieleen. Tuollaista se itsellänikin oli. Tai on edelleen vanhanakin, mutta nyt tähän on jo tottunut niin ei se enää tunnu niin pahalta. Voihan se olla että hänellä vielä asiat muuttuvat parempaa päin.
Ei näihin oikein ole mitään varmaa ratkaisua, muistan kuinka omatkin vanhempani olivat aivan neuvottomia kanssani ja pelkäsivät koko ajan koska teen itselleni jotain kamalaa.
Jotkut ihmiset eivät vaan löydä ikinä kavereita. Itse asuin jo 18v yksin ja aina menin esim yksin baariin, olin viikonloput yksin. Vieläkään ei ole yhtään ystäviä vaikka olen kohta 50v. Kaikkeen tottuu.
Kipeä tilanne. Jos menee lukion jälkeen opiskelemaan, siellä on uusi alku, jossa on mahdollisuus saada kavereita kunhan on itse aktiivinen.
Vierailija kirjoitti:
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?
Sun vahvuus ei ole ainakaan lukemisen ymmärtäminen!
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset eivät vaan löydä ikinä kavereita. Itse asuin jo 18v yksin ja aina menin esim yksin baariin, olin viikonloput yksin. Vieläkään ei ole yhtään ystäviä vaikka olen kohta 50v. Kaikkeen tottuu.
Näin se itsellänikin on mennyt. Silloin nuorena se oli kaikkein kauheinta, masennuin todella pahasti siitä. Mutta iän myötä olen tottunut olemaan yksin. Ei se enää satu niin paljon, vaikka kyllä sitä vieläkin ihmettelee. Miten jotkut ihmiset jäävät ihan yksin? Mutta se lohtu tässä on, että kyllä näinkin voi elää koska tässähän sitä edelleen ollaan. Aikamoista vahvuutta ja sitkeyttä tämä vaatii, mutta on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Kipeä tilanne. Jos menee lukion jälkeen opiskelemaan, siellä on uusi alku, jossa on mahdollisuus saada kavereita kunhan on itse aktiivinen.
Tämä. Jatko-opinnoissa yleensä samanlaiset ihmiset löytää toisensa ja toisekseen niihin bileisiin voi mennä vaikka yksin, kun on porukka mihin mennä.
"Välillä jopa sanoi ääneen että uskoo pystyvänsä mihin vaan jos yrittää ja kehui omaa ulkonäköäänkin. Joskus ihan vaan yhtäkkiä kaikki kääntyykin päälaelleen ja ei jaksa nousta ees sängystä koska ei nää elämässään mitään hyvää."
Bipolaari. Tulee monesti päälle aikuisuuden alkupäässä. Itsellä puhkesi 21-vuotiaana.
Lue täältä: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00378/kaksisuuntainen-mielialahairio?…
Mulla ainakin tuollainen tilanne (yksinäisyys läpi lukion ja sen jälkeen) oli seurausta siitä, että olisin halunnut harrastaa ihan muita juttuja, kuin mitä kotona pidettiin tärkeänä. VIHASIN pianonsoittoa, olisin halunnut urheilla ja käydä tallilla. Olisi pitänyt lukea kirjoja villasukat jalassa ja tykätä äidin kavereiden lapsista, jotka olivat minusta pahimpia nörttejä ikinä.
Välit menivät vanhempiin. Ovat jokseenkin poikki edelleen nyt 25 vuotta myöhemmin. Minä aloittajana katsoisin peiliin. Lapsesi tehtävä ei ole toteuttaa omia haaveitasi.
No, miten sitä lapsesi heikkoa itsetuntoa on tuettu? Esim terapia?