Aamusydänmellä -kauneuskirurgia
Olisikohan tämän Jannikan syytä yrittää kehitellä ennemmin aivojansa, kuin näitä potoks (lausui näin Botox'in) ruiskeita, huulitäytteitä ja rintojaan.
Kävi kyllä senverta tyhjällä tyttelin pää, että huh heijaa.
Oli aika hakusessa minä kuva ihmisellä. On siinä rahaa heitetty hukkaan 20 000€.
Kommentit (5)
Häiritti suuresti sen kulmakarvat. Oi miksi, oi miksi?
Tällä hmisellä ei ole ihan hyvä olla, näkee ja kuuleehan sen. Kaikkea hyvää kuitenkin hänelle!
Musta aika onnistunut haastattelu toimittajalta, ei näkyvästi syyttänyt tai syyllistänyt vaan antoi naisille puheenvuoron. Minusta ei ole ratkaisu haukkua näitä naisia vaan tunnistaa että kyseessä on yhteiskunnallinen 'ongelma' Samoja leikkauksia tekeviä ja samalla tavalla ajattelevia naisia on Suomessa tuhansia.
Sen lisäksi että itsetunto ja sen merkitys on hakusessa, niin esille nousevaa oli haastattelussa vastuuntunto tai enemmänkin sen puute ja siirto muille. Kumpikaan naisista ei haluaisi että omat lapset tekisi samanlaisia leikkauksia kotona asuessaan, mutta kyllä voisivat tehdä sitten kun ovat pois muuttaneet. Eli vastuu omasta esimerkistä siirtyi lapsille. Toinen oli että milloin voisi lopettaa leikkaukset niin vastaus oli että sitten kun kirurgi kieltäytyy enää leikkaamasta. Ei tullut esille omaa vastuuta kuinka paljon leikkauksia tehdään vaan vastuu siirrettiin ' vastuuntuntoiselle' kirurgille. Kirurgintehtävä olisi kieltäytyä, se on vaan että kun lehtiä katsoo niin moni kirurgi ei ole ollut kovinkaan 'vastuuntuntoinen' vaan leikkauksia on jatkettu ihan liian pitkään.
Pelkkä leikkaus ei ratkaise vastaavien naisten itsetunto-ongelmia, siihen tarvittaisi ihan kognitiivista terapiaa rinnalle.
Niin paljon täällä av:llakin haukutaan toisten ihmisten ulkonäköä etten yhtään ihmettele jos joku heikkoitsetuntoinen ottaa itseensä ja haluaa muuttaa itseänsä.
sydämellä