Osallistuitko "Tosi rakkaus odottaa"-kampanjaan
Ja odotitko avioliittoon? Mitä mieltä kampanjasta nyt jälkikäteen?
Kommentit (42)
Tätä olisi kannattanut kysyä mieluummin Hyvä Sanoma-tai Ristin Voitto-lehdessä, niin vastaukset olisivat olleet toisenlaisia. Tosi rakkaus-odottaa kampanja koski myös poikia, ei ainoastaan tyttöjä. Luin tässä eilen Vauva-palstan avioliittoaiheista ketjua ja huomasin saman ilmiön: avioliittoa arvostettiin ainoastaan taloudellisen turvan tähden, ei seksuaalisen pysyvyyden/turvallisuuden.
Ihmettelen (nuorten) naisten kielenkäyttöä nykyisin. Ei kuulosta kauniilta. Omassa nuoruudessani hurjimmat pojat ainoastaan saattoivat käyttää räävitöntä kieltä. Uskovan näkökulmasta katsottuna kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on syntiä.
Kyllä osallistuin, vuosituhannen vaihteessa. Ollaan puolison kanssa toistemme ekat ja ainoat seksikumppanit, edelleen. Eihän se pidättäytyminen loppua kohden helppoa ollut. Muutimme yhteen vasta häiden jälkeen. Tosin näin olisimme tehneet ilman kampanjaakin.
Ajattelen kampanjan periaatteen suojelleen mua monella tasolla ja olisi myös todella korkea kynnys pettää, koska meille seksi kuuluu VAIN avioliittoon. En sano, etteikö uskovaisetkin voisi sitä - eli syntiä - tehdä. Kukin vastatkoon omista teoistaan, Jumalan ja ihmisten edessä.
Jälkikäteen ajattelen, että kampanja on totta kai haastava seurustelevan parin toteuttaa, mutta avioliitossa pidättäytymisen haastetta ei tietenkään enää ole. Kampanjan periaate voi myös suojella avioliittoa.
Sitten se on huono, jos joku kiirehtii naimisiin seksin takia. Varmasti niitäkin nuoria (uskovia) pareja on ollut. Hormonihuuruissa toisen syvällinen tunteminen on voinut jäädä ohueksi.
Tällaisia ajatuksia. Tiedostan, että kampanja on "vastavirtaan uimista" ja Raamatusta nouseva periaate. Ehkä siksi se on monesta niin pöyristyttävää, kun se on vastoin tämän ajan yleisiä tapoja.
Osallistuin ja todella odotin hääyöhön asti 25-vuotiaaksi. Sitä ennen ehdin seurustella useammankin kanssa, eikä tästä missään vaiheessa muodostunut ongelmaa. Olen edelleen tyytyväinen päätökseeni ja tekisin saman uudelleen, jos sattuisin vaikka yllättäen jäämään leskeksi.
Täällä huårat taas joukolla haukkuvat siveellisiä katkeruuttaan. Ja todellakin osallistuin ja odotin avioliittoon! Paljon useampi tekee näin kuin mitä annetaan ymmärtää. Me olemme vain niin marginalisoitu ja pilkottu ihmisryhmä että harva uskaltaa julkisesti kertoa olleensa puhdas hääöyönä.
Liikkeeseen kuului, että jos lupauksesta huolimatta lankesi syntiin, sai pyytää Jeesukselta anteeksi ja jatkaa kaidalla tiellä.
Vaikka kesti löytää se oikea, pidin hauskaa kaikkien niiden väärien kanssa.
Ei kaduta yhtään.
🇺🇦🇮🇱
Olisi hirveää mennä naimisiin jonkun kanssa, ja vasta sitten havaita, että seksi hänen kanssaan on ihan p*skaa!
🇺🇦🇮🇱
Ollaan nyt oltu tässä irtosuhteessa 20 vuotta ja siitä on siunaantunut kaksi lasta. Kun aloin odottaa ensimmäistä mies kysyi pitäisikö meidän nyt mennä naimisiin ja minä kysyin miksi ihmeessä.
Kaffepulla kirjoitti:
Vaikka kesti löytää se oikea, pidin hauskaa kaikkien niiden väärien kanssa.
Ei kaduta yhtään.
Mua kyllä vähän kaduttavat jotkut niistä vääristä. Olis kannattanut pitää rimaa hiukan korkeammalla.
Voisin osallistua sellaiseen kampanjaan. Siis jos sillä tarkoitetaan sitä, että ei harrasta seksiä kenenkään ihmisen kanssa kuin oman puolisonsa kanssa ja tämänkin kanssa vasta avioliitossa. Minä tein jo teini-iässä päätöksen, että harrastan elämäni aikana seksiä vain oman aviopuolisoni kanssa ja hänenkin kanssaan vasta kun olemme naimisissa. Jos en löydä kumppania joka ajattelee samalla tavalla ja jonka kanssa menen naimisiin, niin sitten en harrasta seksiä kenenkään ihmisen kanssa koskaan koska tulen harrastamaan seksiä vain oman aviopuolisoni kanssa sitten kun olemme naimisissa. Itsetyydytystä harrastan mutta sitäkin mahdollisimman harvoin.
En osallistunut, vaikka pyörin (konservatiivisissa) uskispiireissä. Kampanja ahdisti minua. Olin itse pelkkä tapauskovainen, en kaivannut syvästi uskovaista aviopuolisoa ja lisäksi asemani uskovien porukassakin oli sillä tavalla vähän ulkopuolinen, etten luottanut vähistä tosiuskovaisista miehistä riittävän myös minulle. Kampanja varmaankin sopii sellaisille, jotka ovat melko sosiaalisia, vakaumuksellisia ja löytävät nopeasti varhaisaikuisuudessa seurustelukumppanin. Minusta tuntui mahdottomalta sopeuttaa oma ajatteluni sellaiseksi, että se olisi soveltunut kampanjan vaatimuksiin. Silti koin, että olisi ollut ryhmäpainetta osallistua, jos olisimme esim. porukalla menneet jossain tapahtumassa kampanjan ständille.
Teini-iässä koettu ahdistus on kulkenut mukana elämäss siten, että edelleenkin olen yksinäinen, seurustelematon päälle kolmekymppinen. En tiedä, olisinko ollut rohkeampi etsimään parisuhdetta, jos ajattelu ei olisi mennyt noin solmuun nuoruudessa.
Tuo on tuollaista seksuaalisuuden mitätöintiä, että sillä ei muka olisi mitään merkitystä avioliiton onnelle että millaista se seksi sitten loppujen lopuksi on. Ja ei, se ei ole automaattisesti hyvää vain siksi että tykkää toisesta. Luulen että tuollaiset kampanjat synnyttävät paljon surullisia kylmiä avioliittoja, joista ei sitten voi lähteäkkään kun se uskonto.
Vierailija kirjoitti:
Mua kyllä vähän kaduttavat jotkut niistä vääristä. Olis kannattanut pitää rimaa hiukan korkeammalla.
En minäkään ylpeänä muista sitä yhtä yökerhon miesten vessassa pyllistämistä, mutta turha niitä on jäädä suremaan. Nyt lähinnä naurattaa.
🇺🇦🇮🇱
Nuori mies 20v kirjoitti:
Voisin osallistua sellaiseen kampanjaan. Siis jos sillä tarkoitetaan sitä, että ei harrasta seksiä kenenkään ihmisen kanssa kuin oman puolisonsa kanssa ja tämänkin kanssa vasta avioliitossa. Minä tein jo teini-iässä päätöksen, että harrastan elämäni aikana seksiä vain oman aviopuolisoni kanssa ja hänenkin kanssaan vasta kun olemme naimisissa. Jos en löydä kumppania joka ajattelee samalla tavalla ja jonka kanssa menen naimisiin, niin sitten en harrasta seksiä kenenkään ihmisen kanssa koskaan koska tulen harrastamaan seksiä vain oman aviopuolisoni kanssa sitten kun olemme naimisissa. Itsetyydytystä harrastan mutta sitäkin mahdollisimman harvoin.
Miehenähän tuoho on helppo osallistua. Se onnistuu ihan yrittämättäkin 20v finnipäiseltä kynäniskalta
Eikö Vauva-palstalla ole juuri muita kuin ilkimyksiä? Taitaa se oma huoraus sittenkin kaduttaa. Yököttää myös tuollainen, kun ei ole kaikilla mitään häveliäisyyttä ja kunnioitusta. -eri
Kaffepulla kirjoitti:
Olisi hirveää mennä naimisiin jonkun kanssa, ja vasta sitten havaita, että seksi hänen kanssaan on ihan p*skaa!
Huåra taas kitisee täällä munanhimoaan, ihanku teitä ei jo tarpeeksi täällä olisi. Seksillä ei ole mitään merkitystä jos oikeasti rakastaa toista. Jos se olisi "hirveää" ja avioliitto "pilalla" niin silloin ei todellisuudessa rakasta puolisoaan jos se vain seksistä on kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Olisin nuorempana ollut ehdottomasti tällaisia vastaan ja pitänyt naurettavana.
Nyt vanhempana katson asiaa toisin silmin. Onhan se niin, että kovasti ylistetty irtosuhteilu hajottaa tunnetasolla monia eikä sovi ollenkaan kaikille - näin asian ilmiselvät fyysiset vaarapuolet ohittaen. Uskon vakaasti, että moni tuttavapiiristäni olisi ollut onnellisempi, jos olisi lykännyt paljon pitemmälle seksuaalisen kanssakäymisen aloittamista. Vaikka sinne avioliittoonkin asti.
Siksi nykyisin siis pitäisin tämän tyyppistä ajattelua jopa toivottavana. Enkä ole edes erityisen uskovainen.
Itse olen kokematon keski-ikäinen, ja syy on tasan siinä että en kelpaa kenellekään. En ole siis erityisemmin säästänyt itseäni minkään ideologian vuoksi. Sensijaan olen eri mieltä lainaamani henkilön kanssa siitä, onko vaihtoehdot avioliitto ja irtosuhteet - ei ole. Mielestäni seksi kuuluu parisuhteeseen, se ei tartte mitään avioliittoa voidakseen alkaa. Ja sillä, että se kuuluu parisuhteeseen, tarkoitan vain itseäni: minä en koe hyväksi sitä että olisin vieraan ihmisen kanssa irtosuhteissa - muut toimikoot miten kokevat itselleen oikeaksi. Se seikka, että en ole parisuhdematskua, on sitten oma menetykseni, mutta mitään neitsyydenvaalimista minulla ei ole. Enemmänkin se on häpeä.
En osallistunut kampanjaan, mutta odotin kyllä avioliittoon. Niin kuin jokaisen kristityn pitäisi aina ja kaikkialla tehdä. Neitsyys ei ole tässä se arvo, vaan Jumala on tarkoittanut niin, että ihminen harrastaa elämänsä aikana seksiä vain yhden ihmisen kanssa. Paitsi jos tämä "seksikumppani" kuolee.
Avioliitto on julkinen sitoutuminen pysyä yhdessä koko loppuelämän ajan (ainakin sen pitäisi olla sitä) ja sen takia seksi on hyvä aloittaa vasta avioliitossa. Mutta uskoisin että Jumalan silmissä on se sama onko virallisessa aviossa vai ei, kunhan pitäytyy aina ja ikuisesti siihen yhteen, jonka kanssa joskus aloitti seksin. Sen takia seksiin ei pidä päätyä hetken mielijohteesta tai kännisestä himosta, vaan tarkkaan asiaa punniten.
Ei todellakaan.
Olin 18, himokas 16v tyttis kävi kimppuun kuin yleinen syyttäjä jo viikon seurustelun jälkeen.
Oli vuosi 1989.
Olemme yhdessä edelleen.