Julmasti hyväksikäytetty nainen
Luin nettilehdistä kertomuksen eräästä kovia kokeneesta ja paljon kärsineestä mutta vahvasta nuoresta naisesta.
Ihmisten pahuus on käsittämätöntä. Ihminen ei ole muuttunut paremmaksi, sitä pahaa, mitä on tapahtunut ennen, tapahtuu nykyisinkin. Kaikkea pahuutta pitäisi vastustaa, pahat ihmiset kuuluvat vankilaan.
Venäläinen liikemies piti ostamaansa kaapattua alastonta naista häkissä ulkona talonsa pihassa kolmen vuoden ajan, kesät ja talvet. Sen jälkeen hän antoi naisen kulkea vapaana, nainen ei koskaan karannut, nälkiintynyt nainen palasi aina miehen talolle, saadakseen ruokaa.
Hänestä tehtiin alkoholisti, jotta häntä olisi helpompi käyttää hyväksi.
Tuolle naiselle syntyi hyväksikäytön seurauksena useita lapsia, joista hän upotti jäiseen jokeen ainakin kaksi, jotka sen seurauksena kuolivat.
Tuo nainen oli vahvaa tekoa, hän jaksoi kantaa 80 kilon säkkejä ja hän juoksi nopeammin kuin laukkaava hevonen.
Hän pystyi uimaan jäisessä voimakkaasti virtaavassa joessa vastavirtaan.
Hän kuoli kaksikymmentä vuotta vangitsemisena jälkeen. Hänellä oli silloin kaksi elossa olevaa hyväksikäytön seurauksena syntynyttä lasta, tyttö ja poika.
Tässä on linkkejä tuohon kertomaani asiaan.
https://www.dawn.com/news/723244/myths-and-mysteries-zana-the-wild-woman
https://www.channel4.com/press/news/was-russian-bigfoot-actually-africa…
https://medium.com/the-mystery-box/zanas-story-78541727cd93