Vielä joskus sanon, vai sanonko?
Jotkut ihmiset ilmeisesti on luontaisesti sellaisia että niistä tykätään ja jotkut ei. Ainakin miehen perheessä on näin. Miehen veljen vaimo kun laittaa mitä hyvänsä FB:hen, vaikka koiran perseen ja tekstin että rakastan Rankkua, anoppi on heti kehumassa miten rakastettava koira ja ihan kuin emäntä. Jos minä laitan FB:hen koiran perseen ja tekstin että rakastan mustapekkaa, anoppi antaa sille ehkä peukalon joskus ensi viikolla ja muistuttaa, että koiraa vois joskus harjatakin. Jos käly laittaa kuvia missä toisen pojan lapsi käy judotunnilla ja tytär tanssitunnilla, se kerää superlatiivit. Jos meidän tyttö tekee lapsen tai valmistuu yliopistosta, se saa ehkä peukalon joskus ensi viikolla.
Kommentit (5)
Ehkä heillä on vaan läheisempi suhde kuin sinulla ja anopillasi. Hengenheimolaisia tai jotain?
Jos alat itse lähetellä sydämiä niin mitähän siitä seuraisi?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä heillä on vaan läheisempi suhde kuin sinulla ja anopillasi. Hengenheimolaisia tai jotain?
Jos alat itse lähetellä sydämiä niin mitähän siitä seuraisi?
Jotain hengenheimolaisuutta se varmaan on, kun toinen hehkuttaa että oi kun on niin ikävä rakkaat appivanhemmat ja toinen hehkuttaa samaa ikävää takaisin. Asuvat Etelä-Euroopassa. Ja appivanhemmat tykkää käydä siellä, tai tykkäsivät, silloin kun sinne pääsee. Me taas ollaan täällä samalla paikkakunnalla ja ollaan se jokapäivän apu ja turva appivanhemmille. Me ei lähetetä sydämiä ja itketä ikävää ja saadaan kuulla ne huolet ja murheet, mitä pitää nykyään yhä useammin selvitellä.
En rupea sydämiä laittelemaan, mutta mun mielestä on kummallista ruveta analysoimaan jotain koirannaamojakin ja toinen on anopin lempikoira ja toinen ei.
Vierailija kirjoitti:
Älä sano.[/quote
En varmaan sanokaan, mutta vituttaa vaan koko ajan.
Ne tietää ettet tarvitse itsetunnon pönkitystä 😎