Mikä meni raskaudessa/synnytyksessä eri tavalla kuin mitä etukäteen kuvittelit?

En osannut odottaa, että synnytys voi kestää niin pitkään. 

Se, miten kivuton ja miellyttävä tapahtuma sektio on ja miten nopeasti siitä toipui.

Yllätyin miten hankalaa liikkuminen oli viimeisellä kolmanneksella. Ennen hieman naureskelin kun näin ison vatsan kanssa vaappuvia naisia, mutta olin sitten sellainen itsekin :D tuntui että vauva oli laskeutunut tosi alas jo hyvissä ajoin. Ei puhettakaan että pystyisi kävellä normaalisti "kuin viivaa pitkin", vaan etenin heiluttelemalla itseäni puolelta toiselle. Vähän niin kuin olisi iso pallo tuolla alhaalla lantiossa, vauvan pää siellä taisi painaa. Päivän mittaan kun silti yritti olla jalkeilla, alapäähän kertyi valtavasti turvotusta ja illalla sitten piti kävellessä vielä varoa kun häpyhuulet hankautuivat kipeästi jalkovälissä. Että se siitä kuvitelmasta että varsinkin äitiysloman alettua panostan lenkkeilyyn ja liikkumiseen..

Hyi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki.

Raskaudessa kärsin mm todella korkeasta leposykkeestä. Pelkästään telkkaria katsellessa syke oli helposti 150. Sydäntä tutkittiin, mutta mitään häikkää ei ollut. Kaikki pienikin liikunta tuntui räjäyttävän sydämen ulos.

Lopuksi tuli vakava raskausmyrkytys ja hellp syndrooma. Synnytys käynnistettiin, makasin sänkyyn sidottuna useamman päivän, oksensin, ja vuosin verta joka paikasta (mm korvat, nenä, huulet, nielu), munuaiset lakkasivat toimimasta kokonaan. Vauva kiskottiin ulos imukupilla ja oli eloton (onneksi kuitenkin vauvan suhteen kaikki meni sitten hyvin).

Olin viikon teholla synnytyksen jälkeen.

Sänkyyn sidottuna?! Kai tarkoitit kuvainnollisesti..? Jos oikeasti sidottuna, niin mitä miksi..?

No siis en nyt millään käsiraudoilla, mutta parin vuorokauden ajan mussa oli kiinni niin paljon letkua ja mittaria, ettei voinut nousta sängystä lainkaan tai vaihtaa asentoa, joten en saanut edes kokeilla kivun lievittämistä liikkumiselle tai eri asennoilla, kuten normaalissa synnytyksessä.

Muistaakseni mulla oli molemmissa käsissä tiputus, katetri, josta seurattiin virtsaneritystä (koska ne munuaiset), verenpainetta mitattiin tunnin tai kahden välein myös öisin, ja sitten oli se joku vehje (vatsan ympärillä?) jolla seurattiin vauvaa koko ajan. Ja verikoe otettiin myös aika vähän väliä.

Yllätyin miten hyvä olo oli koko raskausajan ja miten vointi vain parani loppua kohden. Oletin, että kävelyvauhti olisi hidastunut mutta se palautuikin tavalliseksi viimeisen kuukauden aikana.

Synnytyksessä yllätti se, miten pitkiä ja kipeitä supistukset olivat heti, kun ne alkoivat. Ei mitään menkkakipuja muistuttavaa, joiden mukaan hengitellä vaan minuutteja kestäviä kouristuksia, joita tuli pari päivää putkeen.

Vielä raskaana, mutta yllätti olojen ja vaiheiden aaltoilu sekä alkuraskauden tolkuton väsymys. Odotuksista poiketen olen pystynyt urheilla melko normaalisti ja se on jopa helpottunut tässä viimeisen kolmanneksen kieppeillä, vaikka kaikki tutut on sanonut, että tässä vaiheessa ei enää voi juosta.

Odotin tiikerinraitoja eli raskausarpia vatsaan, en saanut niitä kummassakaan raskaudessa eikä napa myöskään pullahtanut ulos.  Esikoisen kohdalla sain pahan raskausmyrkytyksen enkä ollut edes kuullut moisesta asiasta,tuntui käsittämättömältä että sikiö voi  myrkyttää äidin! Toisessa raskaudessa taas pääsin synnyttämään alateitse mutta odotin supistusten tuntuvan vatsassa enkä tajunnut että supistaa, kun selkään sattui.

Kivunlievitystä ei saanut kummassakaan synnytyksessä.

Kuvittelin että alan oksentaa, teen positiivisen testin ja  vatsani kasvaa valtavakso palloksi, olin 17 ja ainoa lapsi ja käsitykseni perustui johonkin tv-sarjoihin...

Oli sokki tajuta että  ensinnäkään en oksennellut ja toiseksi mun maha oli tosi pieni, pelkäsin ettei vauva ole kunnossa kun pystyin käyttämään  tavallisia farkkuja synnytykseen asti.

Luulin että raskaudessa on vaan  pientä aamupahoinvointia. Mutta oksensin päivät pitkät kuin pahimmassa vatsataudissa ja juuri mikään ei pysynyt oikein sisällä viikkoihin. Kauhea olo! 

Yllätti kuinka hirveää se pahoinvointi ja väsymys oli. Olin ihan petipotilaana viikolle 16 asti jolloin helpotti täysin yhdessä päivässä. Itse laihduin raskausaikana ja ihan viimeiselläänkin ei ollut mitään turvotuksia tms. Kuvittelin että nännit tuntuisivat ja saisin hirveät raskausarvet mutta tuli vain pari naarmua. Positiivinen ihmetyksen aihe oli se synnytyksen jälkeinen euforinen olo ja se rakkauden määrä mitä vauvaa kohtaa tunsi. En ole ikinä ollut niin syvän onnellinen mitä ne ekat viikot vastasyntyneen kanssa olin.

Vierailija kirjoitti:

Kivunlievitystä ei saanut kummassakaan synnytyksessä.

Minkä takia? Järkyttävä tilanne. Juuri näiden kauhukertomusten vuoksi moni synnytyspelkoinen ei välttämättä edes uskalla raskautua. Ihan kamala ajatus ettei saisi kivunlievitystä synnytyksen aikana, vaikka kivunlievityksiä on olemassa ties miten paljon!

Synnytin kaikki kolme lastani ilman kivunlievitystä (koska ei ollut tarvetta) ja nopeasti. Ensimmäisen kohdalla varsinkin se yllätti, koska olin kuullut tarinoita vuorokaudenkin kestävistä synnytyksistä ja poika putkahti maailmaan kolmessa tunnissa.

Lisäksi yllätti isän, siis mieheni, rauhallisuus ja osaavuus. Ei sillä, etteikö hän aina olisi ollut huomaavainen ja aikaansaapa, mutta kun itse olin sairaalasta ensimmäisen kanssa tullessani saanut jonkin pöpön mukaani ja pari ensimmäistä viikkoa makasin vain sängyssä välillä oksentaen. Mieheni hoiti vauvan ja toi vain välillä syömään, vaikka maito kyllä ehtyi aika nopeasti, kun elimistöni kuivui.

Kaikki. Tulin heti raskaaksi 35-vuotiaana. Sitten siihen lisäksi ennenaikainen keisarileikkaus komplikaatioiden vuoksi. Ei mitään mahdollisuutta kokeilla vesisynnytystä eikä muitakaan tarjolla olevia mahdollisuuksia. Ei edes aikaa odottaa puolisoa töistä tueksi.

Kivulias ja kiinnikkeinen leikkausarpi muistona kokemuksesta. Ihmeenä voi pitää, että lapsi saatiin elävänä ja kaikin puolin terveenä ulos. Hieman sai instrumenttia leikkauksen tohinassa ja siitä muistona todella hento arpi.

Aika osastolla vaikutti matelevan ja kotiinpääsy oli helpotus. Vauvanhoito jännitti ja aluksi vauvaa tuli puettua liikaa niin, että poloinen oli hikinäpyillä ja itki kiukkuisena.

Vierailija kirjoitti:

Yllätyin miten hankalaa liikkuminen oli viimeisellä kolmanneksella. Ennen hieman naureskelin kun näin ison vatsan kanssa vaappuvia naisia, mutta olin sitten sellainen itsekin :D tuntui että vauva oli laskeutunut tosi alas jo hyvissä ajoin. Ei puhettakaan että pystyisi kävellä normaalisti "kuin viivaa pitkin", vaan etenin heiluttelemalla itseäni puolelta toiselle. Vähän niin kuin olisi iso pallo tuolla alhaalla lantiossa, vauvan pää siellä taisi painaa. Päivän mittaan kun silti yritti olla jalkeilla, alapäähän kertyi valtavasti turvotusta ja illalla sitten piti kävellessä vielä varoa kun häpyhuulet hankautuivat kipeästi jalkovälissä. Että se siitä kuvitelmasta että varsinkin äitiysloman alettua panostan lenkkeilyyn ja liikkumiseen..

Tämä!!

Se että vauva ei syntynytkään ponnistamalla ja että ponnistusvaihetta jatkui 1,5 tuntia ilman tulosta ja sen jälkeen päädyttiin imukuppisynnytykseen.