Lue keskustelun säännöt.
Sanoin miehelle tänään lähes kaiken mikä mun mieltäni painaa,
13.08.2014 |
ja nyt on ihan paska olo. Sanoin siis kaiken mikä meidän suhteessa mättää ja millaisena koen hänet ja elämämme. Enkä edes osaa sanoa onko paska olo sen takia, että tiedän ettei tästä vaan taida ikinä tulla yhtään mitään, vai siksi, että tiedän että hänellä on varmasti myös tosi paska olo, koska ryöpytys oli aika armoton.
Huoh.
En vaan tiedä miten tästä eteenpäin. En jaksa enää hetkeäkään esittää että kaikki on hyvin tai yksin yrittää rakentaa meille perhefiilistä.
Kommentit (16)
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 13:09"]
Miksi annoit tulla kaiken ryöppynä, eikö rauhallinen keskustelu asiasta olisi tuonut paremman lopputuloksen? Ja aina, kun valittaa jostain, on hyvä olla parannusehdotus/-toive itsellä jo valmiina - keskustelu aiheesta on hedelmällisempää noin.
[/quote]Totta, mutta nyt kun ryöppy on jo tullut, on turha enää miettiä olisiko sen voinut tehdä toisin. Nyt molemmilla on hyvää aikaa miettiä oma ratkaisunsa asiaan. Eikä sitä ratkaisua ole heti pakko keksiä, jo se, että asia on nyt molempien tiedossa on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei muutosta saa aikaiseksi, jos siihen ei puutu, ota asiaa esille.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 13:00"]
No ei muutosta saa aikaiseksi, jos siihen ei puutu, ota asiaa esille.
[/quote]
Tuo on ihan totta, lähinnä vaan mietin, että kun itse en vaan enää jaksa tätä meininkiä, niin ehkä tämä tänään oli sitten jo lopun alkua. Ehkä tästä seuraa sitten ero, ja mun sydän särkyy lasten takia.
Tiedän kyllä, että näin en voi jatkaa enää.
Mun mielestä on hyvä, että avauduit, kunhan et räyhännyt ja riehunut samalla. Anna mies sulattelee rauhassa ja valmistaudu samanlaiseen tilitykseen ja sun pitää tietysti osata myös suhtauuta siihen.
Miksi annoit tulla kaiken ryöppynä, eikö rauhallinen keskustelu asiasta olisi tuonut paremman lopputuloksen? Ja aina, kun valittaa jostain, on hyvä olla parannusehdotus/-toive itsellä jo valmiina - keskustelu aiheesta on hedelmällisempää noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee itsellesi kysymys. Miltä sinusta tuntuisi jos häntä ei ykskaks enään olisi. Jos poliisi tulisi iltapäivällä ilmoittamaan että miehenne on poissa. Jos ajatus sattuu. Tiedät että rakastat häntä edelleen ja suhteen eteen kannattaa tehdä töitä.
Jos ette saa kahdestaan selvitettyä ongelmia niin hakekaa apua perheterapiasta. Tai joku täysin puolueeton henkilö keskustelukumppaniksi.
Kun täällä lukee näitä juttuja huomaa kuinka moni voi huonosti suhteessa. Mutta on niin helppo unohtaa hoitaa suhdetta. Tulisi aina rakastua uudelleen jokaisena aamuna. Tärkein tehtävä parisuhteessa on tehdä toinen onnelliseksi sen päivän aikana. Hoitakaa suhdetta hyvät ihmiset. Rakastava parisuhde on voimavara joka kantaa läpi suurienkin vaikeuksien.
Vähän aikaa sitten tein saman ja sama fiilis kuin sulla. Nyt menee jo vähän paremmin. Yleensä kun on parisuhteesta kyse niin molemmissa on vikaa. Jos oikein pahasti on asiat niin suosittelen perheneuvolan terapiaa edes lasten takia. Meillä ne "ongelmat" ei ollutkaan se oikea ongelma, vaan läheisyyden puute. Pikkuhiljaa oltiin kasvettu erilleen melko lyhyessä ajassa. Kun läheisyyttä on enemmän, ymmärrys toista kohtaan kasvaa ja ratkaisu myös niihin erinäisiin ongelmiin löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään on jo paaaljon parempi fiilis. Ei me olla vielä mitään puhuttu, kun mies lähti aamuvarhaisella työmatkalle, mutta varmaa on, että en jätä tätä tällä kertaa tähän. Näistä asioista on pakko puhua ja muutos on pakko saada aikaiseksi. Muuten en vaan jaksa.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 13:05"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 18:58"]Kiitos vastauksistanne.
Ihan tosi paska olo on edelleen, tässä on varmasti mukana omaakin kriisiä vähän kaikesta ja sitten tätä kotioloihin liittyvää.
Mun mies on siis perushyvä mies, mutta meillä ei vaan ole mitään yhteistä ja mä en enää jaksa miehen vastuuttomuutta ihan jokaisesta kotiin ja perhe-elämään liittyvästä asiasta. Mä en jaksa miehen retoriikkaa, joka on aina hyökkäävää ja toista mitätöivää, vaikka ei sitä tahallaan teekään.
Musta tuntuu, ja on melkein aina tuntunut, että mä olen ihan väärän henkilön kanssa yhdessä. Että vaikka kuinka ajattelin ja vannoin, että en ikinä ottaisi isäni kaltaista miestä, niin nyt huomaan että juuri sellaisen tunnekyvyttömän möllin olen valinnut.
[/quote] Voi että ku mä luen tota sun tarina, se on niin samanlaista kun mun :( ihan lasten takia vaan ollaan.
[/quote]
Samat sanat. Toisaalta joskus olen miettinyt, että jaksaisinko myöskään tunteellista miestä. Pitäis hoitaa ilmeisesti ensin oma pääkoppa kuntoon ja katsella sitten haluaisinko enää ikinä minkäänlaista miestä ja kelpaisinkokaan kenellekään.
[/quote]
Voi että, mä mietin NIIN usein ihan samalla tavalla. Siis pahin ajatus on se, että mä en yksinkertaisesti tarvitse tuota miestä mihinkään, mä en vaan saa siltä mitään sellaista, mikä kompensoisi nämä paskat fiilikset. Ja että pelkästään lasten kanssa on niin paljon helpompi olla, kun ei koko ajan tarvitse tehdä kompromisseja ja koko ajan ei joku aikuinen ihminen ole sotkemassa ja "ärsyttämässä"... Ja samalla toki tiedän, että isä on lapsille tosi tärkeä, ja en ihan kevyin perustein laita lapsiani kulkemaan kahden kodin väliä vain näiden omien fiilisteni takia.
Mun miehessä on vielä se puoli, että se aina yrittää. Oikeasti yrittää. Mutta ei siitä silti oikein mitään tule. Ja kuinka paljon mulla on oikeutta vaatia ihmistä muuttumaan? En tykkäisi itsekään jos joku mua vaatisi muuttumaan, ja en vaan itse saa itseäni myöskään muuttumaan sellaiseksi, että en enää vaan välittäisi...
T: ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinunbon varmaan tehtävä seuraava siirto jos kerran ette ole mitään puhuneet. Mitä haluat suhteelta ja mieheltä? Minkälaista tulevisuutta odotat, yhteistä vai erikseen? Mieti nyt tarkkaan mitä ehdotat ja mihin et lähde. Onnea matkaan vaan, samassa suossa melkein täälläkin ollaan... :(
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 14:16"]
Tämä ei ole syyttävä kysymys, vaan täysin mielenkiinnosta kysytty. Kun sanot, ap, että sulla on aina melkein aina ollut tunne, että olet väärän miehen kanssa, niin mikä on saanut menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia tämän miehen kanssa? Tunne, ettei löyty parempaa vai halua saada perhe vai joku muu asia? Olitko iloissasi kun menit naimisiin ja hankit lapsia vai oliko jo silloin epämukava tunne?
[/quote]
Ei tuo ole syyttävä kysymys, tuo on hyvä kysymys.
Tilanne silloin kun tapasimme, oli se, että me molemmat miehen kanssa olimme aivan rikki täysin eri tavoin. Mies oli toipumassa pahasta päihdeongelmasta, mä taas olin masennus-itsetunto-syömishäiriö-ADHD ( jota ei silloin ollut diagnosoitu vielä)- ongelmissa. Löysimme toisemme ja mä tulin puolivahingossa raskaaksi, ja tuo ihana lapsukainen oli viimeinen silaus sille, että me saimme elämämme ihan oikeasti kuntoon.
Lapsia syntyi vielä kaksi lisää, rakensimme talon, teimme töitä... elämä oli ihan kivaa mutta niin kiireistä, että ei siinä ehtinyt oikeasti pysähtyä ajattelemaan sen ihmeemmin mitä sitä haluaa elämältään ja kuka tuo toinen oikeastaan kaikkien ongelmien kadottua onkaan... tai ehkä sitä ajatusta vaan vältteli parhaansa mukaan.
Olen sitä mieltä, että oli suoranaista johdatusta, että me mieheni kanssa löysimme toisemme. ENkä usko että olisimme "tervehtyneet" ilman perhettämme. Mutta silti olen tässä tilanteessa, näine pohdintoineni, joita olen jossain määrin taustalla pohtinut suhteemme alusta asti. Nyt meidän lapsemme ovat jo sen verran isoja, että meidän on oikeasti alettava katsoa toinen toistamme silmiin ja kysymään itseltämme ja toisiltamme, haluammeko me kaksi todella elää tätä elämää yhdessä. Ja mä pelkään että mun vastaus on pohjimmiltaan ei.
T:Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 18:58"]Kiitos vastauksistanne.
Ihan tosi paska olo on edelleen, tässä on varmasti mukana omaakin kriisiä vähän kaikesta ja sitten tätä kotioloihin liittyvää.
Mun mies on siis perushyvä mies, mutta meillä ei vaan ole mitään yhteistä ja mä en enää jaksa miehen vastuuttomuutta ihan jokaisesta kotiin ja perhe-elämään liittyvästä asiasta. Mä en jaksa miehen retoriikkaa, joka on aina hyökkäävää ja toista mitätöivää, vaikka ei sitä tahallaan teekään.
Musta tuntuu, ja on melkein aina tuntunut, että mä olen ihan väärän henkilön kanssa yhdessä. Että vaikka kuinka ajattelin ja vannoin, että en ikinä ottaisi isäni kaltaista miestä, niin nyt huomaan että juuri sellaisen tunnekyvyttömän möllin olen valinnut.
[/quote] Voi että ku mä luen tota sun tarina, se on niin samanlaista kun mun :( ihan lasten takia vaan ollaan.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2014 klo 12:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2014 klo 18:58"]Kiitos vastauksistanne.
Ihan tosi paska olo on edelleen, tässä on varmasti mukana omaakin kriisiä vähän kaikesta ja sitten tätä kotioloihin liittyvää.
Mun mies on siis perushyvä mies, mutta meillä ei vaan ole mitään yhteistä ja mä en enää jaksa miehen vastuuttomuutta ihan jokaisesta kotiin ja perhe-elämään liittyvästä asiasta. Mä en jaksa miehen retoriikkaa, joka on aina hyökkäävää ja toista mitätöivää, vaikka ei sitä tahallaan teekään.
Musta tuntuu, ja on melkein aina tuntunut, että mä olen ihan väärän henkilön kanssa yhdessä. Että vaikka kuinka ajattelin ja vannoin, että en ikinä ottaisi isäni kaltaista miestä, niin nyt huomaan että juuri sellaisen tunnekyvyttömän möllin olen valinnut.
[/quote] Voi että ku mä luen tota sun tarina, se on niin samanlaista kun mun :( ihan lasten takia vaan ollaan.
[/quote]
Samat sanat. Toisaalta joskus olen miettinyt, että jaksaisinko myöskään tunteellista miestä. Pitäis hoitaa ilmeisesti ensin oma pääkoppa kuntoon ja katsella sitten haluaisinko enää ikinä minkäänlaista miestä ja kelpaisinkokaan kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole syyttävä kysymys, vaan täysin mielenkiinnosta kysytty. Kun sanot, ap, että sulla on aina melkein aina ollut tunne, että olet väärän miehen kanssa, niin mikä on saanut menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia tämän miehen kanssa? Tunne, ettei löyty parempaa vai halua saada perhe vai joku muu asia? Olitko iloissasi kun menit naimisiin ja hankit lapsia vai oliko jo silloin epämukava tunne?
Tekisipä muija samalla tavalla, vituttaa sen ihme touhu, kiukkuaminen, välttely ym. Ja jos kysyy mikä mättää, vastaus on aina ei mikään, en tiedä ja selvästi näkee että joku on ihan päin vittua.
Sanoisi sjoraan vaan ja sen jälkeen saiSi asiat selvitettyä suuntaan tai toiseen.
Kiitos vastauksistanne.
Ihan tosi paska olo on edelleen, tässä on varmasti mukana omaakin kriisiä vähän kaikesta ja sitten tätä kotioloihin liittyvää.
Mun mies on siis perushyvä mies, mutta meillä ei vaan ole mitään yhteistä ja mä en enää jaksa miehen vastuuttomuutta ihan jokaisesta kotiin ja perhe-elämään liittyvästä asiasta. Mä en jaksa miehen retoriikkaa, joka on aina hyökkäävää ja toista mitätöivää, vaikka ei sitä tahallaan teekään.
Musta tuntuu, ja on melkein aina tuntunut, että mä olen ihan väärän henkilön kanssa yhdessä. Että vaikka kuinka ajattelin ja vannoin, että en ikinä ottaisi isäni kaltaista miestä, niin nyt huomaan että juuri sellaisen tunnekyvyttömän möllin olen valinnut.