Tarina voimakkaasta äidinrakkaudesta.
Tämä tapahtui 1950-luvulla kun lapsuudenkodissani maalaistalossa järjestettiin juhlat jossa oli paljon kutsuttuja vieraita mukana. Minä olin silloin 9-vuotias ja kehitysvammainen isosiskoni 16-vuotias. Hän oli iästään huolimatta lapsen tasolla. Juhliin saapui myös kutsumaton vieras, jonkinlainen miespuolinen kulkuri joka pyysi saada syötävää ja juotavaa. No, hänelle annettiin niitä koska juhlissa oli paljon tarjottavaa. Sitten hän lähti pois paikalta tai niin ainakin luultiin. Myöhemmin pari vierasta tunnisti, että he olivat nähneet hänen menevän vilja-aittaan kehitysvammaisen sisareni kanssa ja poistuneen sieltä hetken kuluttua yksin. Yllättäen huomattiin, että sisareni oli hukassa mutta sitten hänet nähtiin seisovan aitan ovella viljan korsia vaatteissa ja hiuksissa sekä vaatteet hiukan sekaisin. Hänet siistittiin mutta kukaan ei osannut arvata vielä, että mitä siellä aitassa oli tapahtunut.
Myöhemmin sisko alkoi oksennella, hänen kuukautisensa jäivät pois ja hänelle tuli muitakin oireita jonka vuoksi kätilö kutsuttiin tutkimaan siskon. Kätilö totesi siskon olevan raskaana ja siihen mennessä oli jo selvinnyt, että kulkuri oli viettänyt hetken siskon kanssa aitassa kahden. Niin tämä tunnoton ja julma roisto oli vietellyt minun viattoman, lapsen tasolla olevan siskoni omien tarpeidensa tyydyttämiseen.
Aikanaan tuli sisarella synnytyksen aika. Matka sairaalaan oli niin pitkä, olisi kestänyt niin vaikea ja muutenkin vaivalloinen niin katsottiin parhaaksi, että sisko synnyttää kotona. Pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen sisko synnytti pienen ja heiveröisen poikavauvan jolle kätilö antoi nopeasti hätäkasteen. Kätilö epäili, että vauva ei eläisi paria päivää pidempään. Sitten tapahtui pieni ihme kun huomattiin, että siskon rinnoista tulee maitoa, vauva jaksaa imeä sitä niistä ja sisko antoi vauvan imeä rintojaan vaikka hän tuskin tajusi, että mitä hän teki. Vauvasta tuli siskolle todella tärkeä ja hän selvästi omalla lapsenomaisella tavallaan rakasti tätä. Yllättäen vauvan ollessa muutaman viikon kuluttua vauva sairastui ripuliin jota kyllä yritettiin hoitaa mutta vauva menehtyi siihen parissa päivässä.
Hänelle rakennettiin pieni arkku johon hänet laitettiin ja hänen hautajaisiaan alettiin järjestämään. Siskolle se oli todella vaikeaa, kun hän ei pystynyt ymmärtämään, että mitä vauvalle oli tapahtunut. Vauva makasi arkussaan aitassa josta sisko yritti häntä jatkuvasti hakea ja imettää häntä. Onneksi muutaman päivän päästä isämme ja äitimme pääsivät lähtemään hevoskärryillä lähtemään kirkonkylään pieni vainaja mukana ja vauva haudattiin siellä yksinkertaisin menoin. Naapurin emäntä oli vahtimassa meitä lapsia. Me muut lapset olisimme varmasti jo pärjänneet keskenämme mutta emme siskon kanssa.
Muutaman päivän sisko hautajaisten jälkeen kulki levottomana ympäriinsä maatilamme ympäristössä, itki ja hoki vauva-sanaa. Sitten eräänä päivänä hän oli kadonnut. Tästä alkaa se osa tarinaa, jota ei olla voitu selittää että miten se oli mahdollista. Siskoa nimittäin etsittiin useamman päivän ajan kunnes hänet sitten löydettiin kirkonkylältä hautausmaalta lapsensa haudalla makaamassa. Kun hänet löydettiin, niin hän eli vielä heikosti ja jaksoi vielä kerran kuiskata sanan vauva kunnes hän kuoli vauvansa haudalle hymy huulilla. Lääkärien mukaan hän kuoli nälkään ja janoon mutta meidän perheenjäsenten mielestä hän kuoli suruun. Hän suri vauvaansa niin kovasti, että lähti etsimään tätä tajuamatta syödä tai juoda matkansa aikana. Selittämätön asia on, että mistä hän tiesi, että mihin hänen vauvansa oli viety, missä oli kirkko ja hautausmaa tai mihin juuri hänen vauvansa oli haudattu kun hän oli onnistunut löytämään reittinsä sinne minne hän eniten kaipasi eli vauvansa luokse. Hänet haudattiin sitten melko pian vauvansa viereen. Hän ei kestänyt elämää ilman vauvaansa vaan halusi tämän luokse. Sinne hän myös pääsi, hautausmaalle vauvansa viereen ja Taivaaseen vauvansa luokse. Siellä hän varmasti yhä hoitaa ja rakastaa vauvaansa ilman että heidän tarvitsee koskaan enää erota.