Itsetunnon kannalta musertavinta on hylätyksi tuleminen tilanteessa, jossa on yrittänyt olla ”hyvä”.

Itsetunnon ei kannata antaa riippua ihmissuhteen liittyvistä asioista vaan ennemmin vaikka matemaattisesta osaamisesta. Ihmissuhdeasioiden ongelma voi olla vaikka missä, mutta matikan suhteen syyllinen löytyy aina peilistä.

Entä jos ajattelisit että vika ei ole sinussa? Miksi itsetuntoasi rassaa puoliso joka ei osannut arvostaa sinua? Elämä ei aina palkitse hyvää hyvällä eikä ole reilua ja tasapuolista. Olemme tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa

Näinhän se on. Onneksi voit nykyään lukea jämäkkyydestä. On mahdollista pitää puolensa ilman että on paha.

Pahuutta on. Heikkoja jotka tarvii saada käyttää valtaa. Ja mitä kiltimpi on sitä vahvemmaksi huono tuntee itsensä hetken.

Sinun täytyy olla kiltti ensin itsellesi.

Pahuutta on, mutta maailma tarvii empaatikkoja, jotta inhimillisyys säilyy. Olet enemmän ihminen kuin nuo elukat. Hae apua, opettele pitämään puolesi.

Ihmisille ei kannata olla hyvä. Se on vain merkki niille että olet hyväksikäytettävissä. Kuten varmaan huomaat parasta elämää elää ihmiset jotka vähät välittää kenestäkään. Heitä myös ihmiset haluaa miellyttää ja heidän seuraansa hakeudutaan. Osaat olla sitten seuraavan kanssa vaikea ja itsekäs. Imet sen kuiviin.

Ei vaimous ole palkkiovirka sitten kuitenkaan. Ei ainakaan pitäisi olla. Jos mielistelet, suhteenne ei ole tasapainossa ja siinä on joku ongelma. 

Vaikka kyllähän se jo syö ihmistä, että kokee satsanneensa toiseen ja toinen ei todellakaan satsaa itse. Mutta ehkä siihenkin olisi pitänyt puuttua heti. Jos sen sijaan alkaa vain satsata itse lisää, niin joko toinen muuttuu entistäkin itsekkäämmäksi tai alkaa häpeillä ja kummassakin tapauksessa muuttuu entistä huonommaksi. Joten parisuhteeseen muodostuu pari roolia, hyvis ja pahis. Eihän siitä mitään tule. 

Puolisosi oli varmaan kelvoton. Eikö helpota?

Vierailija kirjoitti:

Ei vaimous ole palkkiovirka sitten kuitenkaan. Ei ainakaan pitäisi olla. Jos mielistelet, suhteenne ei ole tasapainossa ja siinä on joku ongelma. 

Vaikka kyllähän se jo syö ihmistä, että kokee satsanneensa toiseen ja toinen ei todellakaan satsaa itse. Mutta ehkä siihenkin olisi pitänyt puuttua heti. Jos sen sijaan alkaa vain satsata itse lisää, niin joko toinen muuttuu entistäkin itsekkäämmäksi tai alkaa häpeillä ja kummassakin tapauksessa muuttuu entistä huonommaksi. Joten parisuhteeseen muodostuu pari roolia, hyvis ja pahis. Eihän siitä mitään tule. 

Noinhan se käy, mutta eihän hidasta muutosta huomaa. Eihän sammakkokaan tajua hypätä pois hellalle asetetusta vedestä.

Autuaita ovat he, jotka selkeästi kohtaavat väkivaltaa. Se herättää. Mutta eihän manipulointeja ja vihjailuita tajua.

Eii kyse ole siitä vaan siitä kuka tienaaa eniten rahaaa vaikka huumekaupoillla.

Käännä asia niin, että sinä teit parhaasi, mutta toinen ei. Jos tiimissä toinen vetää täysillä ja toinen rötväilee niin puihinhan se menee.

Mä tiedän ton tunteen. Sama pätee muuallakin kuin parisuhteessa. Jos vaikka täälläkin oot oikein hyvis keskustelussa, tuntuu ihan väärältä, kun just silloin saa alapeukkuja ja aika usein oikein ropisten. Sit kun on paska häijyilijä, saa yläpeukkuja :D

Itse teini-iässä aina yritin olla hyvä tyyppi, mutta kaikki inhosi mua. Sitten kun ymmärsin olevani paska tyyppi, sain jotain arvostusta. Oon ehkä sun mies.

Vierailija kirjoitti:

Itsetunnon ei kannata antaa riippua ihmissuhteen liittyvistä asioista vaan ennemmin vaikka matemaattisesta osaamisesta. Ihmissuhdeasioiden ongelma voi olla vaikka missä, mutta matikan suhteen syyllinen löytyy aina peilistä.

Yksinkertaistat nyt asioita liikaa.

Ihmissuhteet ovat huomattavasti monisyisempiä, monimutkaisempia ja vaikeampia asioita, kuin mitä matematiikka ja siinä olevat asiat.

Vierailija kirjoitti:

Itse teini-iässä aina yritin olla hyvä tyyppi, mutta kaikki inhosi mua. Sitten kun ymmärsin olevani paska tyyppi, sain jotain arvostusta. Oon ehkä sun mies.

Se on se suomalainen kateus. 

Mulle kävi tuo sama kun olin hyvä äiti. Mies löysi toisen ja sain kuulla olevani vaikka mitä kun oli kymmenen kiloa painoa enemmän synnytyksen jälkeen. Ei kyllä kiinnostanut enää jatkaa suhdetta. 

Tajuan, että on petkutettu olo, pettynyt, surullinen, vihainen, loukkaantunut jne., mutta en tajua, miksi itsetunto on vaurioitunut, jos kuitenkin ajattelee, etttä itse on toiminut ihan hyvin. Rikki ihan varmaan olet ja vaikuttaa ehkä jonkun aikaa suhteisiin (koska suhteestahan siinä on kyse eikä jostakin muusta alueesta), mutta jos olet tehnyt parhaasi niin...?  Sitten jotenkin mietitytti myös se, että olet yrittänyt olla hyvä. Ei sitä vaan taida  olla varmoja takeita mistään. Jos teen näin, sitten niin.  Itse olen omassa elämässä todennut,  että joskus olen joissakin asioissa  yrittänyt liiaksikin. Parempi, kun olisin yrittänyt vähemmän ja joissakin jutuissa ollut ihan yrittämättäkin. Toipumisia. Vähän kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaimous ole palkkiovirka sitten kuitenkaan. Ei ainakaan pitäisi olla. Jos mielistelet, suhteenne ei ole tasapainossa ja siinä on joku ongelma. 

Vaikka kyllähän se jo syö ihmistä, että kokee satsanneensa toiseen ja toinen ei todellakaan satsaa itse. Mutta ehkä siihenkin olisi pitänyt puuttua heti. Jos sen sijaan alkaa vain satsata itse lisää, niin joko toinen muuttuu entistäkin itsekkäämmäksi tai alkaa häpeillä ja kummassakin tapauksessa muuttuu entistä huonommaksi. Joten parisuhteeseen muodostuu pari roolia, hyvis ja pahis. Eihän siitä mitään tule. 

Todella hyvä kommentti!

Mitäs oot huono nainen.