Kesävieraat saapuivat mökkilomalle: ei näin.
Vierekkäisillä tonteilla on kaksi kesämökkiä. Toisessa käydään ehkä kerran kesässä vetämässä kännit, seuraava päivä on hiljaista ja sitten pakataankin auto ja lähdetään pois.
Toisessa vietetään aikaa paljon, ja mökkiä ja puutarhaa huolletaan ja hoidetaan säännöllisesti.
Toisen mökin tontti kasvaa heinää noin kainaloihin saakka ja on varmasti ihan täynnä punkkeja, ranta on umpeenkasvaanut pöpelikkö ja laituri niin mutkalla etten oikein tiedä enää, miten päin se siellä rojottaa.
Naapuriin päräytti kesävieraat. Kuulin kyllä, että ruohonleikkuri oli käynnissä n. 10 minuttia, joten ehkä siinä jotain aukkoa heinikkoon yritettiin.
Seuraava havainto olikin miedän laiturilta ja meidän puutarhan nurmikolla. Lähdin katsomaan, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Siellä pikku lapsoset kirmaili ja onkivapakin heilahteli laituriltamme. Täysin tuntemattomia ihmisiä.
"Myö tultiin tähän kun tuo meidän pikkuinen halusi rantaan", kuului kommentti.
Edelleenkään kukaan ei esittele itseään, ei kysy minkäänlaista lupaa että sopiksiko lainata tiloja. Vähän ajan kuluttua näin kun he kulkivat puutarhassa ilmeisesti sinne omalle puolelleen.
Onko tämä joku itäsuomalainen myö-tultiin-ku- myö-lähettiin-tulemaan- tyyli? Vaiko joku kaupunkilaisten käsitys jokamiehen oikeuksista? Että tuossapa onkin kivan kokoinen terassi rakennettu, hyvin mahtuu.
Tässä länsisuomlaisena hieman hämmästyin kyllä. Enkä pidä siitä, että tontilla hiippailee tuntemattomia ihmisiä, vaikka miten olisi pikkulapsia tai muitakaan mukana.
Voihan sen niinkin ajatella, että eipä se puu sitä kulu, jos siinä joku muukin kulkee. Se on totta ja laituria saa aina lainata esim. veneen kiinnitykseen jos tarvii tms.
Toisaalta ajattelen niin, että jos joku ei laita tikkua ristiin vuosiin mökillään, niin se on sitten sen näköinen rytökasa kuin se on. Se on voi voi. Jos haluaa lapsilleen kivan rannan, niin jonkun täytyy sitä joskus laittaakin. Tai sitten maksaa jollekin joka sen tekee.
Jokamiehen oikeudet ei koske naapurin mökin nurmikkoa, terassia eikä laituria. En huomannut että olisko ne olleet menossa jo meidän veneeseenkin. Sekään ei kuulu jokamiehen oikeuksien käyttöön.
Tosiaankin ottakaa selvää ensin ihan yleisistä käytöstavoista, ja sitten vähän tutkikaa niitä jokamiehen oikeuksia ja eroja yksityisiin pihoihin.
Kommentit (63)
Kuulostaa siltä että luulivat teidän olevan muualla ja ehkä käyvät mökillänne kun ette ole paikalla.
Ihanko hämmästelit hiljaa mielessäsi mutta et saanut sanottua että pysykää vaan siellä omalla puolella, tämä ranta ja tontti on yksityinen eikä julkinen ja ettei ole sinun ongelmasi jos rannasta ei voi kalastaa tai uida?
Onneksi aidattiin tontti, jos viereisen myynnissä olevan ostaa joku, jolla ei ole mökkietiketti hallussaan tai edes perus käytöstavat.
Siskon mökin naapuritontin osti periaatteessa ihan fiksut ihmiset, mutta selvästi ei ole vesistö tuttu elementti, kun eivät tajua, kuinka hyvin vesi kantaa ääntä. Olin käymässä ja meteli on melkoista sekä lapsilla, että aikuisilla. Teinit olivat soutelemassa ja keskustelivat todella henkilökohtaisista asioista samalla. Kaikki kuului, kun ovat ja ikkunat helteellä auki. Ehkä pikkuhiljaa menee jakeluun. Onko jossain olemassa mökkietiketti, jonka voisi laittaa mökkiläisten postilaatikoihin tai julkaista somessa?
Asun vuoden ympäri ns. mökkialueella. Tänä kesänä on pyrähdellyt monenlaista kulkijaa, vuokranneet mökin mutta ei osata olla landella kuitenkaan.
Veneily on näille ihan tuntematon laji, mutta ne luulee että se on kuin pyörällä ajoa: narut irti laiturista ja menoksi. Sitten niitä pitää pelastaa jostain kaislikosta tai hinata tankkaamaan.
Pihoihin ajellaan kyselemättä, rannassa seisoskelee joku ihan omia aikojaan.
Kuulin kylällä perheestä jossa ei osattu käydä ulkohuussissa. Pienet lapsetkaan ei osanneet edes pissata ulkona, parkuivat vaan.
On se mökkeily niiiiiiiiin ihanaa että!!!!
Pikkulapset juoksentelemassa vapaana vesistöjen lähellä ei kuulosta kovin hyvältä:/
Naurattaa molemmat osapuolet – "itäsuomalainen" tuppaa toisen pihaan eikä "länsisuomalainen" saa sanaa suustaan, vaan vuodattaa ärtymyksensä jonnekin nettipalstalle.
Tarina ei kerro mitä ap teki tilanteessa :D ilmeisesti katseli vaan kyräillen ja sitten poistui paikalta. Näki kuitenkin naapurit vielä puutarhassa eikä vieläkään tehnyt mitään.
Saat sitten ihmetellä jatkossa että miksi ne edelleen tunkee teidän tontille vaikka jäivät kiinni. No siksi, että olettavat sun reaktiosta että asia on ok tai että olet niin tossu, ettet kuitenkaan sano mitään.
Kyllä mä ajoin pois perheen, joka oli onkimassa ja eväsretkellä meidän laiturilla. Mua ei haitannut lasten itkuntuhruset silmät, kun jäi kalat saamatta. Mikä ihmeen pakko on mennä kenenkään mökkirantaan ja laiturille?
"Vähän ajan kuluttua näin kun he kulkivat puutarhassa ilmeisesti sinne omalle puolelleen."
Mitä hemmettiä??? Kai sinä näit ne ihan muutaman minuutin kuluttua kulkemassa ripeästi omalle puolelleen, kun ensin olit sanonut tiukasti että ylös sieltä vedestä ja heti, ja pois meidän tontilta, tämä ei ole mikään yleinen uimapaikka vaan meidän mökkimme jota suojaa kotirauha. Ai niin, ethän sinä tietenkään sanonut. Ei voi kuin ihmetellä miten tossuja jotkut ovat. Kas kun et mehua ja jäätelöä tarjonnut!
Itse en katselisi moista röyhkeilyä hetkeäkään.
Kotini on pienen järven rannassa keskellä ei mitään 70 km päässä Helsingistä. Pihapiiri on ihan asutunoloinen marjapensaineen ja kukkalaatikkoineen, vaikka nurmikko ei olekaan muutaman millin mittainen. Kotitien päässä on selkeä kyltti yksityisalueesta ja päättyvästä tiestä, mutta se ei estä väkeä ilmestymästä pihaani aina yhtä pöllämystyneitä. Että tähänkö tie päättyy, tässä ei ole kääntöpaikkaa! (no ei ole, koska oma autoni on siinä keskellä tietä ihan tarkoituksella, vieläpä nokka lähtösuuntaan. Ei, en aio siirtää sitä, koska olet pihassani ja tämä on yksityisalue). Tai sitten polkupyörillä tullaan uimaan, lapset ryntäävät laiturille ja saunalle, vanhemmat eväskoreineen perässä. Kun käsken lähtemään pois, on selitys aina sama: tässä on tilaa, et sinä voi kieltää, me olemme vain käymässä emmekä häiritse ketään. Hetken kuluttua joku lapsista nousee vedestä kirkuen: hiekassa ollut piikkilanganpätkä on viiltänyt jalkaan pahan haavan. Totean kiukkuisille vanhemmille, että eihän teitä saanut kieltää.
Poissaollessani kameravalvonta kertoo karua kieltään siitä, mitä kaikkea toisen omaisuudelle yritetään tehdä, kun ketään ei ole paikalla. Vielä 10vuotta sitten puuvaja ja ulkovessa olivat lukitsematta, nyt ovissa on lukot ja ovetkin ovat vahvempaa tekoa kuin muutaman laudan kehikkoja.
Hieno hetki on ollut sekin, kun tienpätkäni oli alkukesällä mutavelliä, joten siirsin suosiolla oman autoni tien päähän. Joku korvasienenmetsästäjä onnistui juuttumaan mutaan kiinni ja lähetti laskun autonsa pesusta ja kiveen osuneen pohjan korjaamisesta, koska "missään ei varoitettu". Totta - maastossa ajaminen on vaarallista, siitä hankin uuden lisäkyltin muiden vierelle.
Vierailija kirjoitti:
Tarina ei kerro mitä ap teki tilanteessa :D ilmeisesti katseli vaan kyräillen ja sitten poistui paikalta. Näki kuitenkin naapurit vielä puutarhassa eikä vieläkään tehnyt mitään.
Saat sitten ihmetellä jatkossa että miksi ne edelleen tunkee teidän tontille vaikka jäivät kiinni. No siksi, että olettavat sun reaktiosta että asia on ok tai että olet niin tossu, ettet kuitenkaan sano mitään.
Ap tässä: näinhän on asia kyllä, ihan totta. Olemme aivan länsirannikolla, täällä ei keskustella ylituttavallisesti tuntemattomien kanssa. Ensin pitää tietää, että ketä ollaan , mistä kotoisin ja onko mitään sukua edes täältäpäin. Maiden ja metsien omistajat tiedetään sukupolvien taakse. Ns muualta tulleiden on vaikea, jopa mahdotonta päästä sisälle yhteisöön, vaikka kuinka olisi ostanut satojen tuhansien tontin ja rakentanut siihen yhtä kalliin mökin. Se aina kuitenkin Se, joka osti ”Kallelta” sen tontin, se asuu kait Espoossa”. (Espoo on tässä yhteydessä sama kuin koko Helsingin seutu, eikä siellä vierailla kuin ehkä lentokentän tai sataman kautta, matkalla muualle).
En osannut sanoa mitään sillä olin aivan ällistynyt siitä käytöksestä, ettei edes tajuta sitä! Minunko se pitää niille selittää? Not.
Me rakennetaan aita. Siinä on viestiä.

Ja osassa länsirannikkoa ihmiset ratkaisee tämmöiset ärsyttävyydet vaan perinteisesti puukolla tai modernisti hauleilla.
Me länsirannikkolaiset ollaan oma kulttuurimme, joka ansaitsee suojelua siinä kuin jotku lappalaisetkin. Että älkää v-u tunkeko siihen ihan tykö. Ei pirä tupata jos ei tykätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarina ei kerro mitä ap teki tilanteessa :D ilmeisesti katseli vaan kyräillen ja sitten poistui paikalta. Näki kuitenkin naapurit vielä puutarhassa eikä vieläkään tehnyt mitään.
Saat sitten ihmetellä jatkossa että miksi ne edelleen tunkee teidän tontille vaikka jäivät kiinni. No siksi, että olettavat sun reaktiosta että asia on ok tai että olet niin tossu, ettet kuitenkaan sano mitään.
Ap tässä: näinhän on asia kyllä, ihan totta. Olemme aivan länsirannikolla, täällä ei keskustella ylituttavallisesti tuntemattomien kanssa. Ensin pitää tietää, että ketä ollaan , mistä kotoisin ja onko mitään sukua edes täältäpäin. Maiden ja metsien omistajat tiedetään sukupolvien taakse. Ns muualta tulleiden on vaikea, jopa mahdotonta päästä sisälle yhteisöön, vaikka kuinka olisi ostanut satojen tuhansien tontin ja rakentanut siihen yhtä kalliin mökin. Se aina kuitenkin Se, joka osti ”Kallelta” sen tontin, se asuu kait Espoossa”. (Espoo on tässä yhteydessä sama kuin koko Helsingin seutu, eikä siellä vierailla kuin ehkä lentokentän tai sataman kautta, matkalla muualle).
En osannut sanoa mitään sillä olin aivan ällistynyt siitä käytöksestä, ettei edes tajuta sitä! Minunko se pitää niille selittää? Not.
Me rakennetaan aita. Siinä on viestiä.
Voi jestas. Se on juurikin sun tehtävä pitää ulkopuoliset pois tontiltasi. Nyt kun ne on saanut siellä rauhassa karkeloida, ei niitä enää aidat pidättele. Älä ole tossukka.
Tästä on jo aikaa n. 15 vuotta, mutta edelleen mielessä kun olimme vuokramökillä, siis sellaisella mikä oli vuokrattu viikoksi. Huoletta oli jätetty huomioimatta tontilla ajo sallittu merkit ja sinne talon takana olevalle parkkipaikalle oli ajettu. Parkkipaikka oli tehty useammalle autolle, mutta selkäesti pihapiirissä. Tämä porukka meni pihapiirissä olevalle kodalle ja alkoi tehdä tulta sinne. Menimme ajamaan pois, niin he vetosivat siihen, että tähän on kyllä karttaan merkitty yleinen laavu. Niin, laavu, ei sisustettu kota mökin pihassa ja siihen merkitylle laavulle meni tie eri kautta ja se oli linnuntietä vajaan kilometrin päässä. Meillä oli vielä auto pihassa, että näkyi selvästi että paikalla ollaan. Nämä tampiot vaikuttivat olevan pk-seudulta.
Siis ajo sallittu vain tontin omistajan luvalla merkinnät oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarina ei kerro mitä ap teki tilanteessa :D ilmeisesti katseli vaan kyräillen ja sitten poistui paikalta. Näki kuitenkin naapurit vielä puutarhassa eikä vieläkään tehnyt mitään.
Saat sitten ihmetellä jatkossa että miksi ne edelleen tunkee teidän tontille vaikka jäivät kiinni. No siksi, että olettavat sun reaktiosta että asia on ok tai että olet niin tossu, ettet kuitenkaan sano mitään.
Ap tässä: näinhän on asia kyllä, ihan totta. Olemme aivan länsirannikolla, täällä ei keskustella ylituttavallisesti tuntemattomien kanssa. Ensin pitää tietää, että ketä ollaan , mistä kotoisin ja onko mitään sukua edes täältäpäin. Maiden ja metsien omistajat tiedetään sukupolvien taakse. Ns muualta tulleiden on vaikea, jopa mahdotonta päästä sisälle yhteisöön, vaikka kuinka olisi ostanut satojen tuhansien tontin ja rakentanut siihen yhtä kalliin mökin. Se aina kuitenkin Se, joka osti ”Kallelta” sen tontin, se asuu kait Espoossa”. (Espoo on tässä yhteydessä sama kuin koko Helsingin seutu, eikä siellä vierailla kuin ehkä lentokentän tai sataman kautta, matkalla muualle).
En osannut sanoa mitään sillä olin aivan ällistynyt siitä käytöksestä, ettei edes tajuta sitä! Minunko se pitää niille selittää? Not.
Me rakennetaan aita. Siinä on viestiä.
Kyllä minä selittäisin ja kohtuullisen isoilla kirjaimilla. Kas kun hyvinkin voi olla niin että ne olettaa että on ihan ok käydä teidän rannassa jos kukaan ei asiasta sano vaikka seisoo jossain ovella katsomassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarina ei kerro mitä ap teki tilanteessa :D ilmeisesti katseli vaan kyräillen ja sitten poistui paikalta. Näki kuitenkin naapurit vielä puutarhassa eikä vieläkään tehnyt mitään.
Saat sitten ihmetellä jatkossa että miksi ne edelleen tunkee teidän tontille vaikka jäivät kiinni. No siksi, että olettavat sun reaktiosta että asia on ok tai että olet niin tossu, ettet kuitenkaan sano mitään.
Ap tässä: näinhän on asia kyllä, ihan totta. Olemme aivan länsirannikolla, täällä ei keskustella ylituttavallisesti tuntemattomien kanssa. Ensin pitää tietää, että ketä ollaan , mistä kotoisin ja onko mitään sukua edes täältäpäin. Maiden ja metsien omistajat tiedetään sukupolvien taakse. Ns muualta tulleiden on vaikea, jopa mahdotonta päästä sisälle yhteisöön, vaikka kuinka olisi ostanut satojen tuhansien tontin ja rakentanut siihen yhtä kalliin mökin. Se aina kuitenkin Se, joka osti ”Kallelta” sen tontin, se asuu kait Espoossa”. (Espoo on tässä yhteydessä sama kuin koko Helsingin seutu, eikä siellä vierailla kuin ehkä lentokentän tai sataman kautta, matkalla muualle).
En osannut sanoa mitään sillä olin aivan ällistynyt siitä käytöksestä, ettei edes tajuta sitä! Minunko se pitää niille selittää? Not.
Me rakennetaan aita. Siinä on viestiä.
Katos vaan, teille voi siis marssia tupaan ja asettua lomailemaan kun kerran ette puhu vieraille
Kotirauhan häirintää