Lue keskustelun säännöt.
Neuroottiset suorittajaäidit
09.08.2014 |
Tunnetko? Tunnen muutaman uraa suorittaneen naisen jotka sekosi ihan lapsen syntymästä eikä koskaan järkiinsä palannut. Lapsen kanssa missään kotiseinien ulkopuolella liikkuminen vaatii valtavan varustearsenaalin, metsään ei ainakaan voi mennä, aurinko kun paistaa niin uvsuojapuvut ja uvsandaalit päälle ja varjoon värjöttelemään. Rytmistä on pidettävä just eikä melkein kiinni, ruoka on tasan tarkkaan sitä mitä suositukset sanoo eikä ikinä mitään poikkeamaa. Yksityisellä lääkärille käydään joka nuhasta ja kyläillessä pitää olla kiinni siinä lapsessa että ei varmasti ehdi puhumaan kenenkään kanssa. Tämä koska lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa.
Puuh, en vaan jaksa näitä perhetuttujamme...
t. Ellun kana
Kommentit (30)
Muistan muutamien vuosien takaa yhden samanlaisen isän. Herra oli tk-psykologi ja omasta mielestään kaikkien alojen asiantuntija. Lapsen elämä oli tarkkaan järjestettyä, kuten oppikirjat neuvovat. Leikkiä sai vain ikäkauteen sopivilla leluilla. Onneksi lapsen äiti oli niin reipas, että siirsi miehensä lopullisesti ulkoruokintaan. Sen jälkeen lapsi sai elää iloista vapaata lapsen elämää ilman keinotekoisia rajoituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, on pahimmat löytyy näistä luomukantoliinakestovaippaimetyksentuki paikallisyhdistysten piireistä! Itsekin menin mukaan täällä Joensuussa. Koin äkkiä olevani liian outo heidän porukoihinsa, vaikka kuinka mainostivat ottavansa kaikenlaiset vanhemmat mukaan. Oma lapseni tykkäsi esim. Carseista ja hänellä oli siihen liittyviä leluja ja vaatteita. Emme ymmärtäneet, että Carseissa onki jokin Disneyn kiero sanoma kehittyvälle lapselle. Ja Cars-tekstiilejä harvoin löytyi ekologisina tekstiileinä, hui kauhistus me markkinakulutettiin ja tuhottiin luontoa :)
Kuvattuun äitityyppiin sopisi paremmin "neuroottiset hysteerikkoäidit", sillä hysteriaahan tuo on, eikä suorittamista. Neuroittinen suorittajaäiti on sellainen kuin but i'm a human not a sandwich blogin iina, jolla on aina ihan hirvee kiire ja kalenteri iiihan täyteen buukattu vaikka muija on kahden lapsen kotiäiti......
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:27"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:23"]Ainiin lapselle ei saanut kertoa alkoholin olemassaolosta kun sellaista kesäjuomaa grillatessa nautin yhden tölkin. Sitä piti kutsua energiajuomaksi. Vastasin kyllä 3vlle jota kiinnosti että tämä on siideriä ja tätä ei lapset saa juoda ;)
[/quote]
Niin ne wt mammat ryyppää lapsen läsnäollessa. Ettekö ymmärrä miten pelottavaa lapsesta on, kun äiti tai isi muuttuu oudoksi yhtäkkiä.
[/quote]
Ja tässäkin pitää mennä äärimmäisyydestä toiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tuttava suorittaa lastensa koulua hysteerisesti. Kerran oltiin kahvilla aamupäivällä kun molemmilla oli vapaapäivä ja lapset koulussa. Tuttu oli hermostuneen ja poissaolevan oloinen ja katseli kelloa yhtenään. Sanoi sitten: "no nyt ne kokeet on no ohi!" Tiesi siis minuutin tarkkuudella, milloin 5.-luokkalaistemme matikankoe alkaa ja loppuu. Kerran hänen poikansa unohti koulun englanninkielisessä näytelmässä vuorosanat, ja äiti huusi ne pojalle yleisön joukosta.,
Tekee lastensa kanssa läksyt vieressä istuen ja kuulustelee ja teettää lisärehtäviä niin kauan että kaikki on 100% hallinnassa.
Äidiltä itseltään jäi peruskoulun opettajan opinnot kesken kun esikoinen syntyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapseni oli pienenä ns. vaativa lapsi. Hän ei seim. nukkunut tuntia - kahta pitempiä jaksoja, viihtyi vain sylissä, ei nukkunut päiväunia, ei suostunut syömään yms.
Lapsi oli rauhallinen, kun kannoin häntä, kun imetin, aikataulut eivät muuttuneet liikaa ja kun hänellä oli seuraa.
Monien mielestä olin varmaan outo äiti, mutta jos poikettiin paljon rutiineistamme, seuraukset oli ikävät. Väsyin tietysti itsekin valvomiseen ja jos lapsi nukkui vielä tavallista huonommin, mentiin suorituskyvyn rajoilla. ( Turvaverkkoja ei ollut.)
Muuten olen mielestäni rento ihminen ja äitikin. Lapsi alkoi nukkua n. kaksivuotiaana pitempiä jaksoja ja 3,5-vuotiaana kokonaisia öitä. Sen jälkeen kaikki on ollut helpompaa. Edelleen hän vaatii paljon läheisyyttä, mikä on mielestäni ihan normaalia ja mukavaakin :)
Mutta pointti: kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Minun lapseni sai pidettyä rauhallisena vain kantamalla, imettämällä ja säännöllisellä rytmillä. (Joskus siitä poikettiinkin, mutta liian usein ei jaksanut. ) Monien mielestä lapsi olikin rauhallinen, niin olikin, kunhan en laskenut sylistäni. Kokeiltiin me alkuun monenlaista, niin nähtiin, mikä toimi. Ja neuvolastakin saatiin ohjeita kokeiltavaksi.
Minusta kiintymysvanhemmuus oli lapsen tarve, hyvä ja normaalia. Pitkä imetys, terveellinen ravinto ja hyvä uni myös. Jos se joidenkin mielestä on suorittamista tms., olen eri mieltä. Me olemme eläneet monella tavalla eri lailla kuin muut ja se on mielestäni meille paras ja sopivin tapa. Lapsi on reipas, terve ja iloinen, joten tulokset puhuvat myös puolestaan.
Halusin tämän sanoa, koska monet tuntuvat pitävän toisten elämäntapaa jotenkin vääränä, jos kaikki eivät elä samanlailla ja kasvata lapsiaankaan samalla tavalla. Olen jopa suojannut lapseni palamiselta, herranjestas! On sitten ollut vapaus liikkua paljon auringossa, leikkiä vedessä niin pitkään kuin mielii ja olla paljon ulkona. Sama sateella :)
En ole halunnut rajoittaa lapsia roskaruokaa mussuttaviksi, massaviihdettä kuluttaviksi sohvaperunoiksi pienestä pitäen. Se tuntuu olevan joidenkin mielestä hysteeristä suorittamista. Sääli.
Äh, tiedän varsin hyvin koska olin itsekin joskus sellainen. Jostain syystä lapsiluvun tuplaantuminen ja muutenkin höllääminen auttoi rentoutumaan. Thank God.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:46"]
Tällainen tapaus oli joskus junassa. Äiti ja isä kolmen lapsen kanssa. Eukko ei ollut hetkeäkään hiljaa. Koko ajan piti palvella lapsia.
-Otatko voikkua, haluatko värittää, lukisinkos teille, kato tuolla on lehmiä, hei eikö olis aika mahtavaa jos leikittäis vaikka laivaonlastattua, haluuko joku pillimehua, entä jotain muuta? Siis jatkuvaa puheen tulvaa falsettiin nousevalla tsemppiäänellä. Ja voi mikä katastrofi siitä syntyi, kun juna joutui odottamaan vastaan tulevaa liikennettä ja oli siksi perillä myöhässä, kun nyt jää Pärttyli-Perttulin päiväunet!
Isä istui tuppisuuna koko matkan, sitä selkeästi hävetti, mutta ei tossukkana uskaltanut sanoa mitään. Imi vaan mamman antaman pillimehun ja söi voikkarin.
Kun seurue vihdoin sai romunsa ulos junasta, koko vaunullinen muita matkustajia huokaisi helpotuksesta.
[/quote]
mä olen varmaan vähän tollanen kanssamatkustajien ja tuttujen mielestä. Mulla on autistilapsi joka voi tulla tosi levottomaksi ilman tekemistä tai jos sattuu jotain mille hän on herkkä. Siksi mä aina seuraan lasta ja ympäristöä, karsin pois noita potentiaalisia ongelmatilanteita ja kehitän lapselle tekemistä. Seuraan milloin hän alkaa kyllästyä johonkin juttuun ja ohjaan toiseen.
Rytmit on mun lapselle tärkeitä ja samoin mä esim eväitä pakatessani olen tarkka sitä mitä otan mukaan, millaista leipää ja mitä sinne väliin jne. Sama juttu vaatteita valitessa.
Vieraiden ja monien tuttujenkin silmissä lapsi on ihan tavallinen, rauhallinen lapsi ja mä turhaan stressaava äiti joka ei anna lapselle tilaa. Kun mä sanon että joku reissu oli rankka niin vastaus kuuluu että ei ihmekään kun stressaat noin paljon turhaan.
Ne uv-puvut on muuten käteviä rannalla, ei tarvi pienten istua niin paljoa varjossa.