Pakko purkaa tää..

Olen niin väsynyt ja loppu tähän elämään. ja niin yksin.

Olen arki yh kolmelle lapselle mies on siis reissuhommissa ja vain vk-loppuisin kotona. asumme kaukana sukuilaisista ja ystävistä ja täällä ei ole ketään kelle voisin puhua tai kuka voisi auttaa.

Joka aamu päätän että nyt en suutu lapsille enkä huuda mutta puoleen päivään mennessä olen jo kilhatanut ainaki yhdelle heistä. Olen väsynyt haluton itkuinen ja aina kärttyinen. en pidä itsestäni tälläisenä, mutten enää tiedä mistä saisin voimia ja iloa elämään..

lapseni kysyi kerran "äiti koska sinä hymyilet?" niin enpä juuri koskaan.. en halua olla tälläinen myrkytän lapseni  ja itseni..mutten enää vaan osaa iloita mistään..

ei ole ketään kelle puhua..ahdistaa. ja lapset menevät tammikuussa päiväkotiin ja minä töihin mutta miten voisin nauttia vielä tämän puolivuotta lasteni kanssa olemisesta..