Kun olet miehelle itsestäänselvyys
Otsikko kertoo kaiken. Olen todella kyllästynyt nykyiseen tilanteeseen. Mies ei ole koskaan romanttinen. Ei koskaan anna pusuja tai kosketa muuten vaan. Halata hän saattaa, mutta usein sekin on johonkin asiaan suostuttelun jatkeena: vähän niinkuin manipulointia.
Pussailla ei voi muuten vaan, vaan hänellä on aina taka-ajatukset siinä mukana. Seksi on melko yksipuoleista ja vaikka se tuntuu hyvältä niin kaipaan muutakin. Usein tuntuu että olen vain jokin nukke joka otetaan ja jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään.
Kun olemme erossa toisistamme, mukavia sanoja viesteissä en näe eikä hän myöskään koskaan soita minulle. Ei sano kokevansa ikävää, mutta illalla nukkumaan mennessä alkaa kyllä vihjailu ja kysely, että tekisikö mieli. Tähän nettiseksiin olenkin ryhtynyt usein mukaan ja jossain määrin se voi olla kivaakin, mutta mittani on tullut nyt täyteen. Olo tuntuu melkein likaiselta.
Suhteemme alussa, kun olimme olleet n. vuoden yhdessä, mieheni saattoi tulla luokseni pitkiksi ajoiksi koska teki etätöitä koneellaan. Kun itse pääsin töistä, mies oli nenä kiinni ruudussa ja tiskit odottivat minua altaassa. Ei koskaan käynyt mielessäkään hänellä, että olisi vaikka käynyt kaupassa ja tehnyt meille ruokaa. Ymmärrän että hänelläkin on työnsä ja tuolloin tekikin enemmän töitä mitä nykyään, mutta tuntuu ettei silloinkaan arvostanut minua ollenkaan. Aina käski vaan olemaan hiljaa, että voisi tehdä rauhassa töitä. Usein tuntui että olisi parempi jos en olisi tullutkaan kotiin.
Mies on myös haukkunut minua ja käyttäytynyt usein epäkunnioittavasti. Siihen vielä tuo minun itsestäänselvänä pitäminen niin ei liene yllätys, että harkitsen eroa.
Kaipaan aikuista miestä joka osoittaa tunteensa ja saisin kokea aitoa rakkautta. Tuntuu ettei tässä suhteessa sitä ole ollut melkein koskaan. Tunteiden osoittamisesta olen hänelle puhunut, mutta muutosta ei tapahtu. En jaksa enää.
Kommentit (14)
Tuollaisiahan miehet on. Mitään romantiikkaa, keskustelua tms on turha odottaa.
Älä tuhlaa elämää moiseen. Kuulostaa siltä, että olisit onnellisempi yksin. Kyllä hyviäkin miehiä on olemassa, odottaisin sellaista mieluummin.
Naisilta tulee aina kauhee valitus ja nalkutus kun asiat ei mene niin kuin nainen haluaa. Eihän tässäkään kirjotuksessa ole muuta ideaa kun tuo että nainen ei saa mitä tahtoo.
Teetkö itse asioita mitä mies tahtoo?
Tämä. Ennen nettiä miehetkin teki jotain. Netti pilaa monta suhdetta, myös minun. Niinpä nyt eron aika koittaa hyvin pian.
Lähde menemään, kivempi olla yksin kuin toisen kanssa yksin. Tuskin hän edes huomaa lähtöäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ennen nettiä miehetkin teki jotain. Netti pilaa monta suhdetta, myös minun. Niinpä nyt eron aika koittaa hyvin pian.
Tätähän se on ku naiset viettää somessa aikaa ja vaatii miehiltään samoja asioita mitä some vaikuttajat saa. Ja vielä nimenomaan vaaditaan ilman että itsetekee mitään
Tuo tiskeistä valittaminen on epäreilua, koska etätyö ei tarkoita sitä, että tehdään kotitöitä. Muuten ymmärrän aloittajan tuskaa ja suosittelen eroa.
Onko miehen käytös muuttunut vai ollut tällaista aina? Oletko puhunut asiasta hänelle?
Ihmiset voivat olla myös erilaisia. Toisella on tarve hempeilyyn enemmän mitä toisella.Haukkuminen on kyllä sellainen asia, että on syytä pistää mies ulos elämästäsi. Päätä itse minkä arvoinen olet ja toimi sen mukaan. Kukaan ei ansaitse haukkumista.
Monet miehet ovat oikeasti vain niin oksettavia, että heidän ainoa tapa romantiikan osoitukseen on "Mites on, beibe? Pistetäänkö tänään lakanat pyykkiin?? "
On naisten tehtävä sanoa, että tällainen ei käy eikä kärsiä hiljaa. Olemme enemmän arvoisia. Tällainen etsiköön sellaisen, joka toimii samalla tasolla kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisiahan miehet on. Mitään romantiikkaa, keskustelua tms on turha odottaa.
Tuollasiahan naiset on. Katkeria mies vihaa lietsovia, jotka ei osaa asiallisesti keskustella. Tykkäyksistä päätellen en ole edes väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo tiskeistä valittaminen on epäreilua, koska etätyö ei tarkoita sitä, että tehdään kotitöitä. Muuten ymmärrän aloittajan tuskaa ja suosittelen eroa.
Eipä ne tiskit sinne koneeseen kovin helposti muutenkaan mene. Tuolloin kun teki enemmän töitä saattoi olla syömättäkin koko päivän. Vapaa-ajallakaan hän harvoin oma-aloitteisesti alkaa kotitöihin. Esim. Samat lakanat voivat olla sängyssä vaikka kuukauden, eikä hän ala niitä itse vaihtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko miehen käytös muuttunut vai ollut tällaista aina? Oletko puhunut asiasta hänelle?
Ihmiset voivat olla myös erilaisia. Toisella on tarve hempeilyyn enemmän mitä toisella.Haukkuminen on kyllä sellainen asia, että on syytä pistää mies ulos elämästäsi. Päätä itse minkä arvoinen olet ja toimi sen mukaan. Kukaan ei ansaitse haukkumista.
Monet miehet ovat oikeasti vain niin oksettavia, että heidän ainoa tapa romantiikan osoitukseen on "Mites on, beibe? Pistetäänkö tänään lakanat pyykkiin?? "
On naisten tehtävä sanoa, että tällainen ei käy eikä kärsiä hiljaa. Olemme enemmän arvoisia. Tällainen etsiköön sellaisen, joka toimii samalla tasolla kanssaan.
Olen puhunut, muutosta ei tapahdu. Olemme olleet 3v yhdessä ja vain kerran on sanonut: "rakastan sinua". Hyvin harvoin antaa hyvän yön pusua eikä aina edes sano hyvää yötä. Erossa olon jälkeen hän ei tule halaamaan, jos minä en tee aloitetta ensin.
Vierailija kirjoitti:
Naisilta tulee aina kauhee valitus ja nalkutus kun asiat ei mene niin kuin nainen haluaa. Eihän tässäkään kirjotuksessa ole muuta ideaa kun tuo että nainen ei saa mitä tahtoo.
Teetkö itse asioita mitä mies tahtoo?
Aika erikoinen ajatus, että naisen pitäisi elää valittamatta suhteessa, jossa hänen tarpeisiinsa ei vastata lainkaan. Suhteessahan on ideana, että molemmat saavat siitä iloa. Aloittaja ei saa, joten on ihan asiallista miettiä, onko suhteella tulevaisuutta.
Ylös