Nyt on syytä ostaa kotimaisia maitotuotteita
Itse olen luomuostaja ja enemmän tuijottanut tuotantotapaan ja jopa boikotoinut Valiota, koska Valio tukee tai on tukenut osakkeenomistajuudellaan ydinvoimaa ja jäätelötkin ovat nykyään Nestlén omistuksessa.
Mutta nyt tuon Venäjän boikotin vuoksi otan itse erityistarkkailuun sen, että maitotuotteet (ja miksei muutkin elintarvikkeet) ovat kotimaista alkuperää. Jotta boikotti ei iskisi Suomen elintarviketeollisuuteen ja maatalouteen niin kovaa.
Kaikki mukaan!
Terveisin helsinkiläinen viherpiiperö
Kommentit (86)
Ei ole sattumaa, että venäläisille ja balteille maistuu Valio. Laatuero on valtava verrattuna paikallisiin tuotteisiin.
Vien myös silloin tällöin ranskalaiselle kokkitutulleni Valion tuotteita kylmäkassissa (luet oikein), ostan tuotteet viime hetkellä ennen lentoa ruokakaupasta ja kuljetan useiden kylmäkallejen kera Pariisiin, niin että voit, rahkat ja juustot liki jäätyvät alkumatkasta. Hän on aina haltioissaan saadessaan kuuluisia Valion namupaloja.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:46"]

[/quote]
Siis vein. Nykyisin turvatarkastuksesta saa läpi vain juustot. Tosin ilm. kriteereitä on tarkistettu tänä vuonna uudestaan, joten saankohan niitäkään enää läpi?
Valio keskittynyt vain tiettyihin markkina-alueisiin niin tässä sen tulos nyt nähdään.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:22"]
Valio on kiinnostunut ihmisten kusettamisesta. Hinnat korkealla vaikka halvemmallakin voisi myydä. Siirryn valiosta pois, olisin siirtynyt joka tapauksessa. Huomasin vaan, että halpamerkit maistuvat samalle, ellei paremmalle. Laktoosittomat tuotteet on valiolla kalliita.
[/quote]
Makuaistissa vikaa? Valiota pidetään muualla maailmassa premium-elintarvikkeiden tuottajana. Sen laatu on korkeampi, kuin esim. Arlan tai Unileverin tuotteissa. Siksi venäläisillekin on kova paikka, kun parhaat maidot, juustot ja voit katoavat kaupoista.
[/quote]
Kun käyn salilla juon 3L maitoa päivässä, muutama maitorahka päälle. Käytän vain laktoosittomia. Valion laktoosittomat ovat liian makeita tai sitten happaman makuisia. Muilta valmistajilta saa ihan yhtä hyviä halvemmalla hinnalla. Valitsen ruokani maun mukaan, maksoi sitten vaikka kuinka paljon. Valio uudisti maitopurkit, nykyisin ne maistuvat muoville. Juon suoraan siitä purkista. Kokeile sinäkin saatat yllättyä.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 01:16"]

Just. Vai oikein muovimaitoa! Päivän naurut! ;D Luuletko, että Valiolla eivät sokkotestauta uusia pakkauksia huolella? Se muovin maku on psykologinen ongelma. Itse taas maistoin aiemmin pahvin maidossa!
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:52"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 14:01"]
Jos ne Valion tuotteet olisivat oikeasti laadukkaita, voisi niitä myydä muuallekin Eurooppaan eikä oltaisi niin riippuvaisia Venäjän markkinoista. Sitä saa mitä tilaa. Suomalaiset yritykset luottavat liikaa Venäjän markkinoihin ja jättävät tuotteen laadun vähemmälle arvolle. Näin käy sitten aina tasaisin väliajoin, ja sitten valitetaan kun markkinat häviävät.
[/quote]
Valion tuotteet ovat erittäin laadukkaita. Mm. ruotsissa ruotsalaiset kollegani ylistävät Valion jäätelöitä. Vaikka tuote olisi huippulaadukas, ei ennestään kylläisille markkinoille tunkeuduta noin vain.
[/quote]
Hieno juttu, että ylistävät. Valio kun ei jäätelöä valmista.
[/quote]
Valion tehdas on yhä Suomessa. Omistaja on Unilever, mutta tavara tulee Valion resepteillä Suomesta.
[/quote]
Ei Unilever vaan NESTLE.
Ingmannin jäätelön omistaa Unilever
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:34"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:29"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:22"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:55"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:50"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:43"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:25"]
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:22"]
Valio on kiinnostunut ihmisten kusettamisesta. Hinnat korkealla vaikka halvemmallakin voisi myydä. Siirryn valiosta pois, olisin siirtynyt joka tapauksessa. Huomasin vaan, että halpamerkit maistuvat samalle, ellei paremmalle. Laktoosittomat tuotteet on valiolla kalliita.
[/quote]
Makuaistissa vikaa? Valiota pidetään muualla maailmassa premium-elintarvikkeiden tuottajana. Sen laatu on korkeampi, kuin esim. Arlan tai Unileverin tuotteissa. Siksi venäläisillekin on kova paikka, kun parhaat maidot, juustot ja voit katoavat kaupoista.
[/quote]
Ja sinulla on tästä varmaan joku tutkimustulos? Esim. saksalainen kuluttaja ei tunne Valiota lainkaan.
[/quote]
Valio tuottaa lähinnä Suomeen lähiruokaa, joten kansainvälisesti se on tietysti pieni ja tuntematon. Parhaiten Valio tunnetaan ilmeisesti Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä ja niissä se on monille kuluttajille "se laatubrändi". Toki voit ostaa myös Unileverin valmisteita, niissä tosin niitä lisäaineita riittää. Vanhemmillani oli aikoinaan lehmätila ja ainakin silloin Valion tiloilla oli tiukimmat laatukriteerit maidon suhteen. Valio osti mm. meiltä ja tilamme oli useaan kertaan palkittu korkeasta maidonlaadusta. Ingman taas osti naapurista epähygieenisemmilta tiloilta "kakkamaitoa".
[/quote]
Mielenkiintoinen tieto, joka tosin ei ole totta. Valiolla on kautta aikain ollut huomattavasti löysemmät kriteerit maidon laadulle nimenomaan solujen suhteen (sitähän kakkamaidolla tarkoitat), koska Valio on osuuskunta ja sitoutunut ostamaan kaikki tuottajiensa maidot, oli se millaista kuraa tahansa. Ingman jalosti tuotteitaan pitemmälle, joten se tarvitsi laadukkaampaa maitoa. Valiolaisilla maidontuottajilla oli oma vääristynyt näkemyksensä asiasta, koska heitä otti päähän se, että Ingman maksoi maidosta paremmin eikä halunnut osuusmaksuja eli korotonta lainaa tuottajilta.
[/quote]
Höpönlöpön. Jos Valion tilalla maito ei ollut riittävän hyvää, se lakkasi ostamasta sitä, tila meni karanteeniin. Tietosi ovat täysin vääriä.
[/quote]
Tutustupa osuuskunnan sääntöihin ja hanki sekä Valion että Ingmannin laatuohjeet. Saatat huomata, että valiolainen maito oli huomattavasti heikompaa kuin muiden. Sinun tietosi perustuvat valiolaiseen ajatusmaailmaan, minun Viikissä kirjastossa oleviin tutkimuksiin 1990-2000-luvuilta.
[/quote]
Kuka tahansa täällä voi väittää mitä tahansa. Vetelet jutut ihan hatusta. Ingmann tuottaa mm. Rainbow-maidot S-ryhmälle. Halvan hinnan taustalla on omat syynsä. Suomalainen maito on muuten tutkitusti EU:n parasta. Asiasta oli artikkeli huhtikuun 2010 Maaseudun Tulevaisuudessa. Valio on ylivertaisesti suurin maidontuottaja, moninpaikoin käytännössä monopoli kotimaisen maidon suhteen, joten jos sen laatu on niin huonoa, niin miten suomalainen maito voi olla niin laadukasta?
[/quote]
Ihan aluksi: Valio ei ole maidontuottaja! Valio on maidontuottajien muodostama osuuskunta.
Toiseksi: Rainbow:n halvan hinna taustalla on omat syynsä ja ainoa niistä on kilpailu: S-rymä kilpailutti meijerit eli se, joka halvimmalla maidon kauppaan tuo, saa diilin. Maidolla sinänsä on hyvin tarkat laatukriteerit ja Valiota ottaa edelleen päähän se, että heitä ei hyväksytty tölkittäjiksi. Ottivat jopa muutamaan kertaa yhteyttä S-ryhmään vaatien, että Arlan maito on saatava sieltä pois, koska myynnissä on jo Hämeenlinnan osuusmeijerissä tai Sipoossa tölkitettyä maitoa Rainbow-nimikkeellä.
Arlan ja Ingmanin maito on yhtä suomalaista kuin Valion. Valio on ylivoimaisesti suurin, se on totta, mutta suuri koko ei takaa sitä, että sen osakkaat tuottavat Suomen laadukkainta maitoa. Hanki ne laatukriteerit käsiisi (mene vaikka farmit.nettiin ja pyydä sieltä). Huomaat, että elät harhassa.
[/quote]
Paljonko Arla maksaa sulle noista viesteistä? Tsiisus, mitä paskajuttuja. Vai oletko joku ekoterroristi, joka on ottanut Valion tähtäimeen?
[/quote]
Ei Arlan tarvitse maksaa mitään. Mammoilla vaan on faktat totaalisen kadoksissa. Itketään sitä, että jos ei osta valiolaista maitoa niin tulee työttömiä, mutta samalla ei tajuta, että suomalaista maitoa tölkitetään Hämeenlinnassa ja Sipoossa - nekö ei ole Suomea lainkaan? Sielläkö ei tule yhtäkään työtöntä, jos kaikki ryhtyvät juomaan synteettistä Valion maitojuomaa?
Opetelkaa hyvät ihmiset ymmärtämään, missä ne työpaikat ovat! Valion pakotteiden vuoksi uhanalaiset työpaikat on Virossa! Nyt kerrotut YT-järjestelyt ei todellakaan johdu Venäjästä vaan siitä, että yrityksessä on vuosia eletty miettimättä sitä, mikä on panos - tuotos -suhde. Valio laittaa väkeä pihalle, vaikka tekisitte mitä, Venäjä on vain tekosyy.
[/quote]
Ja taas puhutaan paskaa ,kyllä koskee myös Suomessa olevia Valiolaisia.Suomessa on pakattu Venäjälle tuotteita ,jotka ovat työllistäneet x -määrän ihmisiä.Joilla ei ole nyt töitä.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:37"]

ok. ne lääkkeet pitäisi saada sun maitoon. Vai sellainen salaliittto, selvä, selvä. Sulla on joku kauna Valiota kohtaan. Olivatko vanhempasi Ingmannilaisia, jotka kadehtivat Valio-tiloja?
[/quote]
Mikä salaliitto? Lue Kauppalehteä tai Talouselämää - niissäkin kyseenalaistetaan Valion ripeät YT:t ja ihmetellään, miten siellä ei ole tajuttu yhden ainoan kauppakumppanimaan kanssa toimimisen haavoittuvuutta.
Vai onko salaliitto kertoa, että suomalaista maitoa tuotetaan muuallakin kuin valiolaisilla tiloilla?
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:46"]
Ei ole sattumaa, että venäläisille ja balteille maistuu Valio. Laatuero on valtava verrattuna paikallisiin tuotteisiin.
Vien myös silloin tällöin ranskalaiselle kokkitutulleni Valion tuotteita kylmäkassissa (luet oikein), ostan tuotteet viime hetkellä ennen lentoa ruokakaupasta ja kuljetan useiden kylmäkallejen kera Pariisiin, niin että voit, rahkat ja juustot liki jäätyvät alkumatkasta. Hän on aina haltioissaan saadessaan kuuluisia Valion namupaloja.
[/quote]
Jos laatu on noin ylimaallista, niin miksi Valio ei vie tuotteitaan Ranskaan? EU:ssa se olisi sallittua ja mahdollista ihan ilman isoa paperisotaa. Eikö Valio hallitse vientiä? Vai eikö laatu riitä?
Miten muuten saat kylmäkallet läpi tarkastuksesta, ne lasketaan nesteiksi.
Monet eivät teistä sitäkään ymmärrä ,että olette varmasti juoneet Valion maitotilallisten maitoa ,jossain vaiheessa vaikka ei välttämättä Valion purkissa.
Ap, minä ostan aina omien makutottumusteni mukaisia tuotteita ja usein ne ovat niitä muualta tuotuja. Miksi pitäisi ostaa ylihinnoiteltuja kotimaisia, kun esim. Lidlistä saa edullisemmin paljon parempia saksalaisia elintarvikkeita.
Muistakaa, että vaikka suuri osa myytävästä tuoremaidosta on Suomessa muutenkin kotimaista alkuperää (Ingman, Lidl), niin valintoja voi tehdä muidenkin maitotuotteiden kohdalla:
juustot, raejuustot, rahkat, jogurtit, kermat (pitkään säilyvät maidot), jäätelöt
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 10:34"]
Ap, minä ostan aina omien makutottumusteni mukaisia tuotteita ja usein ne ovat niitä muualta tuotuja. Miksi pitäisi ostaa ylihinnoiteltuja kotimaisia, kun esim. Lidlistä saa edullisemmin paljon parempia saksalaisia elintarvikkeita.
[/quote]
Siksi, että ne työttömät maitotilalliset ja muut maidon ja maitotuotteiden tuotantoketjussa työskentelevät ihmiset elätetään muuten jatkossa sinunkin verorahoillasi. Okei, osa löytää pitkällä aikavälillä muuta työtä, mutta jos jos haluaa saada aikaan jotain muutosta tuotantorakenteisiin, kaikista ihmisystävällisin ja ekologisin tapa saada aikaan muutosta on tehdä se pikku hiljaa eikä niin, että kerralla joutuu paljon ihmisiä, perheitä vaikeuksiin.
Sitä paitsi Suomessa on syytä pitää yllä jonkinlaista kykyä omavaraisuuteen ruoantuotannon suhteen.
Ai miksi? No, juuri nyt luulisi tällaistenkin ajatusten nousevan mieleen.
Ap.
Jos se valiolainen maito on niin ylivertaista, niin miksi parhaiden karjojen listojen kärkipäässä ovat ei-valiolaiset maidontuottajat? Tätä listausta pitää (maidontuotannon suhteen) puolueeton FABA ja se ottaa huomioon niin maidon laadun (rasva-valkuainen -suhde, solut) kuin määränkin.
Toinen kummallinen juttu on se, että Suomen suurimmat maidontuottajat ovat lähteneet Valiolta ja valinneet kilpailevan kotimaisen meijerin. Jos Valio on hyvä yhteistyökumppani, niin miksi se menettää maidontuottajiaan?
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 14:01"]Jos ne Valion tuotteet olisivat oikeasti laadukkaita, voisi niitä myydä muuallekin Eurooppaan eikä oltaisi niin riippuvaisia Venäjän markkinoista. Sitä saa mitä tilaa. Suomalaiset yritykset luottavat liikaa Venäjän markkinoihin ja jättävät tuotteen laadun vähemmälle arvolle. Näin käy sitten aina tasaisin väliajoin, ja sitten valitetaan kun markkinat häviävät.
[/quote]
Kylläpä on taad niin säälittävä puskasta huudettu argumentti. Millä perusteella Valion tuotteet EI ole laadukkaita? Tähän asi Venäjälle on myyty maitotuotteita Valiolta yli 400 miljoonan euron arvosta vuosittain ja venäläiset ovat käyneet - tulevat kiellon aikana edelleen - rajan yli hamstraamaan suomalaisia tuotteita, mm. maitotuotteita. Ei varmaan olisi näin jos olisivat tyytyväisiä kotimaiseen tuotantoonsa, tiedoksi että Venäjällä tuotetaan paljon maitotuotteita, mutta silti siellä näkyy suomalaiset tuotteet menevän kuin kuumille kiville.
[quote author="Vierailija" time="08.08.2014 klo 23:16"]
Onhan niitä muitakin suomalaisia maitoja kuin Valion.
[/quote]
Mutta ne muut eivät vie maitotuotteita Venäjälle. Niitä ei siis koske nuo tuontikiellot.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 00:10"]
Mistä johtuu Valion vastaisuus tällä palstalla? Siitä kärsivät ensisijaisesti maidontuottajat jos Valion tuotteet jätetään hyllyihin. Nykyaikana pienten (n. 20 lehmän) lypsytilojen pito alkaa olla kannattamatonta, joten vaihtoehdot ovat joko lopettaa tai ottaa satojen tuhansien velka ja rakentaa isompi navetta. Työttömyys uhkaa myös tehtaiden työntekijöitä, maitoauton kuljettajia, lomittajia, seminologeja ym.
[/quote]
en ole vuosiin enää ostanut kalliita Valion tuotteita. enkä aio nytkään ostaa.
[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 10:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 14:01"]Jos ne Valion tuotteet olisivat oikeasti laadukkaita, voisi niitä myydä muuallekin Eurooppaan eikä oltaisi niin riippuvaisia Venäjän markkinoista. Sitä saa mitä tilaa. Suomalaiset yritykset luottavat liikaa Venäjän markkinoihin ja jättävät tuotteen laadun vähemmälle arvolle. Näin käy sitten aina tasaisin väliajoin, ja sitten valitetaan kun markkinat häviävät.
[/quote]
Kylläpä on taad niin säälittävä puskasta huudettu argumentti. Millä perusteella Valion tuotteet EI ole laadukkaita? Tähän asi Venäjälle on myyty maitotuotteita Valiolta yli 400 miljoonan euron arvosta vuosittain ja venäläiset ovat käyneet - tulevat kiellon aikana edelleen - rajan yli hamstraamaan suomalaisia tuotteita, mm. maitotuotteita. Ei varmaan olisi näin jos olisivat tyytyväisiä kotimaiseen tuotantoonsa, tiedoksi että Venäjällä tuotetaan paljon maitotuotteita, mutta silti siellä näkyy suomalaiset tuotteet menevän kuin kuumille kiville.
[/quote]
Jos ne olisi ylivertaisia, niitä myytäisiin EU:n sisällä aivan toisin kuin nyt. Venäjällä tuotetaan paljon maitotuotteita ja niin tehdään Kiinassakin. Arvaa vain, uskaltaako edes venäläinen juoda kiinalaista maitoa.