Lue keskustelun säännöt.
Miten kehittää vahva itsetunto
06.08.2014 |
Olen sellainen ihminen luonteeltani, josta ei kovin helposti pidetä. Ja moni sitten sanookin sen joko ääneen tai muuten käyttäytymisellään. Tulen aina surulliseksi, kun huomaan, että joku suorastaan inhoaa minua. Itken kotona, koska se sattuu. Tiedän, että minun tulisi kehittää itselleni vahva itsetunto, jolla pärjäisin paremmin. Etten heti kokisi itseäni huonoksi, vaikka joku sanookin pahasti. Mutta ongelma on se, että miten ihmeessä ne ikävät sanat voi vain unohtaa eikä ottaa niitä liian vakavasti. Kenelläkään vinkkejä? Olen niin kyllästynyt olemaan surullinen. Miksen voi vain hyväksyä sitä, että en voi miellyttää kaikkia ja olla tyytyväinen siihen, että elämässäni on edes pari ihmistä, jotka minusta tykkää.
Kommentit (11)
Elämässä voi olla onnellinen, vaikka kukaan ei "tykkäisikään".
Onni ja vahvuus on sinussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhdy buddhalaiseksi, niin asialla ei ole niin väliä. Siinä kun pyritään koko itsestä eroon ja opetellaan olemaan viis veisaamatta kaikenlaisista hömppätunteista, joita kaikesta loputtomista tahtomisesta seuraa.
Mutta hyvähän se olisi oppia olemaan hyvässä vuorovaikutuksessa muiden kanssa, jos ne ikävät piirteetkin alkaisivat tasoittua? Mitä vikaa sinussa sitten on?
Mulla on vahva itsetunto ja minusta ei moni pidä juuri siksi. Olen oman tieni kulkija ja sanon mielipiteeni, kun niitä kysytään. Olen kai joain nuuskamuikkustyyliä, ajattelen enemmän kuin puhun, mutta sanomisiani kuunnellaan ja lainataan. Ei minun tarvitse olla pidetty, en pidä itsekään kaikista. Pärjättävä kuitenkin jokaisen kanssa on.
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut suomeksi useita kansantajuisia kirjoja itsetunnosta ja synnynnäisestä temperamentista, käy hakemassa kirjastossa. Uskon, että niistä voisi olla sulle hyötyä. Ei mitään jenkkityyppistä self-help-moskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 21:06"]
Olen sellainen ihminen luonteeltani, josta ei kovin helposti pidetä. Ja moni sitten sanookin sen joko ääneen tai muuten käyttäytymisellään. Tulen aina surulliseksi, kun huomaan, että joku suorastaan inhoaa minua. Itken kotona, koska se sattuu. Tiedän, että minun tulisi kehittää itselleni vahva itsetunto, jolla pärjäisin paremmin. Etten heti kokisi itseäni huonoksi, vaikka joku sanookin pahasti. Mutta ongelma on se, että miten ihmeessä ne ikävät sanat voi vain unohtaa eikä ottaa niitä liian vakavasti. Kenelläkään vinkkejä? Olen niin kyllästynyt olemaan surullinen. Miksen voi vain hyväksyä sitä, että en voi miellyttää kaikkia ja olla tyytyväinen siihen, että elämässäni on edes pari ihmistä, jotka minusta tykkää.
[/quote]
Kuules nyt ap. Itse en tosiaan ole everyone's cup of tea, mutta tosiaan on myös niitä, jotka tykkäävät. En pidä kovin monesta ihmisestä itsekään. Joitakin suorastaan rakastan.
Tässä vinkki: Keskity kuuntelemaan sitä sisäistä puhettasi, joka selvästi on negatiivinen. Otat loukkauksina asiat, joita ei ole loukkauksiksi tarkoitettu. Kerrot itsellesi, että olet ihminen, josta ei pidetä. Jos joku satuttaa tunteitasi (mikä ei liene vaikeaa), kerrot itsellesi että ansaitset sen, koska olet vääränlainen / tyhmä / ruma / ärsyttävä. Minkä ikäinen olet? Kuulostat hyvin nuorelta.
Lue nuo lihavoivani kohdat tekstistäsi ja mieti. Sinun on saatava se oma sisäinen äänesi kannustavaksi ja positiiviseksi. Siihen saatetaan tarvita terapeutin apua. Kuviteltujen loukkauksien takia ei kannata itkeä.
Itseeni olen muuten tyytyväinen, mutta lähinnä hiljainen ja ehkä vähän alistuva luonne ärsyttää minua ja saattaa estää esimerkiksi pärjäämistä työelämässä. Mutta en koe, että itseäni mitenkään vihaisin. Lähinnä se, etten pysty ottamaan vastaan kritiikkiä. Sorrun heti, jos joku syystä tai toisesta haukkuu minua. Minua ahdistaakin ajatus, että joku ei pidä minusta, vaikka kaikilla ihmisillähän on niitä vihaajia. Minun pitäisi vaan oppia olemaan loukkaantumatta ihmisten sanoista. Helpommin sanottu kuin tehty. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 22:12"]
Itseeni olen muuten tyytyväinen, mutta lähinnä hiljainen ja ehkä vähän alistuva luonne ärsyttää minua ja saattaa estää esimerkiksi pärjäämistä työelämässä. Mutta en koe, että itseäni mitenkään vihaisin. Lähinnä se, etten pysty ottamaan vastaan kritiikkiä. Sorrun heti, jos joku syystä tai toisesta haukkuu minua. Minua ahdistaakin ajatus, että joku ei pidä minusta, vaikka kaikilla ihmisillähän on niitä vihaajia. Minun pitäisi vaan oppia olemaan loukkaantumatta ihmisten sanoista. Helpommin sanottu kuin tehty. Ap
[/quote]
Kritiikki on eri asia kuin haukkuminen. Eikä kritiikin antaminen tee kenestäkään "vihaajaa".
Vittuile takaisin. Häviät kun annat sen vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haastamalla itsensä. Mieti asioita, mitkä on sinulle vaikeita tai jopa mahdottomia ja tee ne.
Itse lopetin ensin tupakoinnin, vaikka KAIKKI "tiesivät" etten siihen pysty. Sitten lopetin alkoholin, vaikka minulle naurettiin siitäkin "ootapas kun ensimmäinen kutsu käy baariin". Seuraavaksi päätin laihtua ja laihduinkin tavoitteeni 20 kg, vaikka siinäkään kukaan ei minua tukenut. Viimeiseksi pyräilin mummopyörälläni 250km ja sillehän sitä vasta naureskeltiinkin, tosin siihen asti vain, kun saavuin perille.
Kaikissa näissä omissa haasteissani onnistuin itse, ilman kenenkään kannustusta. Se jos mikä sai minut ymmärtämään että kaiken saavutukseni takana olen minä itse ja oma päättäväisyyteni.
Enää minua ei horjuta mikään, vähiten ihmisten ajatukset minusta. Minä teen elämästäni just sellaisen kun itse tahdon.
googleta rocky balboa it ain't about how hard you hit Siinä sanoma, jota ihmiset vois vähän mietiskellä