Millä Almiron Peptidi alas?
Ei huoli poika (3kk) sitten millään. On kokeiltu hedelmäsokerin lisäys, ei auttanut. Pumppaamaan en pysty, joten sekoitustakaan äidinmaidon kanssa ei voi tehdä. Muita konsteja? Olen ihan kiinni pojassa, kun en saa pumpattua ja korvike ei mene alas ja joka paikkaa ei lasta voi ottaa mukaan, lisäksi poika on ilmeisesti allerginen äidinmaidon kautta jollekin, joten pitäisi kokeilla auttaisiko korvike.
Kommentit (5)
tarjoa joka välissä, kyllä se saman vuorokauden aikana alkaa maistua kun muuta ei saa (nestettä) ... näin meillä!
Hei,
Houkuttelin nelikuista vauvaani juomaan Almidor Peptidiä kaikin konstein sokerista lähtien, kunnes selvisi, ettei se sopinut pikkuressulle ollenkaan. Iho oli edelleen kaamean näköinen ja oksentelu hurjaa. Vasta kun saatiin Neocatea, oireet alkoivat helpottaa.
Jos epäilet Almidorin sopivuutta, kannattaa tutkia. Itseäni harmittaa vieläkin, kun tyrkytin sitä niin pitkään. Nykyään kai, toisin kuin reilu vuosi sitten, täytyykin altistaa ensin jollekin halvemmalle korvikkeelle ja vasta sitten saa esim. Neocatea.
Olen myös vieroittamassa poikaa rinnalta ja korvikkeena on Almiron pepti. Meillä tosin poika on kohta jo 7 kk vanha.
Tänään tuntui menevän korvike alas, kun lisäsin vähän ruusunmarjasosetta sekaan. Tosin tämä ruusunmarja oli hänelle tuttu makuna ennestään. Voisithan totuttaa lapsen jonkin soseen makuun ja sitten sekoittaa sitä Almiron peptiin.
Joku kirjoitti, että on keittänyt jukurttia korvikkeesta. Miten teet sen?
ja yhtäkkiä rupes juomaan.Onneksi aloitin heti kokeilut (kyllä, olin lähellä luovuttaa)koska nyt pystyin lopettamaan (tai vielä siis lopettelen) imetyksen niin kuin suunnittelin eli pojan ollessa 6kk.
Olis kyllä tullut hätä käteen jos vasta nyt olisin alkanut sitä antaa koska töihin pitää mennä jo marraskuussa.
Minä myös sekoitin ruokaan ja laitoin sokeria jne.Ruuan kanssa meni alas mutta ei muuten.Että ajan kanssa vaan...ikävä kyllä se tuntuu kestävän.Tsemppiä!
Olin itse ihan samassa tilanteessa, kun poika oli 3 kk ikäinen. Olin ihan umpikujassa, kun tuttipullokaan ei meillä kelvannut. Sitten luovutin ja päätin kokeilla uudestaan kun kiinteät ovat mukana ruokavaliossa. Se auttoi. Toki jouduin itse vielä kärvistelemään pari kuukautta pojassa kiinni - välillä otti päähän, kun ei voinut olla 1,5 tuntia kauempaa poissa kotoa :-(
Meillä totuteltiin korvikkeen makuun antamalla sitä puuron joukossa ja keittämällä siitä " jogurttia" . Tällä tavalla totuteltiin pari viikkoa ja sitten maku olikin jo niin tuttu, että sitä voitiin antaa ruokajuomana.