40 ja ei mitään kunnianhimoa jäljellä

Minulla ei ole koskaan kunnianhimoa ollutkaan. :D Ikää 28 ja voisi sanoa, että olen ollut koko aikuisikäni enemmän tai vähemmän työttömänä. Lähimpänä ”oikeita töitä” muutaman kuukauden palkkatukipätkä, sen lisäksi pelkkää harjoittelua ja työkkärikurssia. Näillä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan kunnianhimoa ollutkaan. :D Ikää 28 ja voisi sanoa, että olen ollut koko aikuisikäni enemmän tai vähemmän työttömänä. Lähimpänä ”oikeita töitä” muutaman kuukauden palkkatukipätkä, sen lisäksi pelkkää harjoittelua ja työkkärikurssia. Näillä mennään.

Sinusta ei ollut oman elämäsi päähenkilön esittäjäksi. Et tullut elämäsi elokuvan sankariksi.

Miten näin kävi?

Ota hyvä ihminen elämäsi käsiisi ja tee unelmistasi totta. Et kai halua elää elämääsi säälittävänä luuserina jonka kuka tahansa nelikymppinen fitnespimu potkunyrkkeilee kumoon kadulla kuin kadulla tai kiiltävällä ostoskeskuksen parketilla?

Vierailija kirjoitti:

Joo, itse 44 vuotias ja kaikki mitä olen toivonut elämältä ja mitä olen halunnut saavuttaa on saavutettu. Tyhjä olo, enbti3dä mitä tekisin. Lapsista nuorin on viittä vaille täysikäinen, on ihana koti, varallisuutta on kertynyt, töissä olen päässyt ylimpään johtoon. En tiedä enää mitä tavoittelisin lipou elämältä.

Voit esim. opetella oikeinkirjoitusta.

Kitkuttelin ikävässä työssä terveydenhuoltoalalla, kunnes sain lainan maksettua. Nyt en aio tehdä töitä enää päivääkään. Nautin elämästä! Lapset lentää kohta jo pesästä, miehellä on onneksi mielekäs työ ja hyvä palkka niin ei lapsilta puutu mitään. Matkustaisin jos voisi mutta senkin ilon on korona vienyt. Uraa en silti enää aio alkaa väsäämään, ikää on kohta 40v. ja näillä mennään. Ei ollut kunnianhimoa, mutta toisaalta olen tyytyväinen nyt että saan käyttää aikani ihan mihin lystään.